Demoefekti 17/2024

Tällä kertaa Demoefektissä Taajama, Asketia, WiteRose ja Avaruusasema.
22.4.2024 18:02

TAAJAMA

Hämeenlinnan Taajama soittaa perinnetietoista suomirockia. Sävellyksenä Kylmä maailma on täynnä erinomaisia melodioita ja sen kertosäe tuntuu ajattomalta. Jos biisi itse onkin aivan poikkeuksellisen hyvä, on Taajama sovituksen kanssa osunut pahasti hutiin. Alkuun biisin toteutus tuntuu aivan liian monotoniselta ja dynamiikattomalta. Kun siihen alkaa tottua ja ajatella äärimmäisen pelkistetyn ulkoasun olevan bändin tyyli, vaihdetaan säkeistön taustalle aivan käsittämättömästi reggaerytmistä kitarointia. Soundissa olisi vielä tekemistä, mutta sävellyksen voimin silti selvästi viikon paras.

facebook.com/taajamayhtye

ASKETIA

Lapin Asketia on mielenkiintoinen bändi. Metalliriffit iskevät kovaa ja tarkasti ja soundit ja miksaus ovat todella ammattimaista jälkeä. Ainakin siihen asti kunnes lauluosuus alkaa. Lauluääni on korostetun hirveä ja sopisi lo-fiin 90-luvun alun bläkkikseen. Bändi taitaa itsekin tiedostaa ettei vokalistin korina oikein istu sen moderniin metalliin, ja sovituksessa laulusuoritukselle tehdään tilaa aika keinotekoisen tuntuisesti. Jos tästä nyt saa sellaisen vaikutelman, että bändin konseptissa olisi jotain ongelmaa, näin ei kuitenkaan ole. Asketian musiikki toimii paljon paremmin kuin sen pitäisi. 

facebook.com/Asketia

WITEROSE

Etelä-Karjalan WiteRosen hard rock luo autenttisen 80-luvun lopun / 90-luvun alun fiiliksen, kuin se nimi olisi yhdistelmä Whitesnakea ja Guns N’ Rosesia. Soitto pelaa ja bändin retrosoundi on mukaansatempaava. Kaksi pientä ongelmaa In Chainsissa kuitenkin on. Ensinnäkin, vaikka laulajassa ei sinänsä ole mitään vikaa, on kasarihevi genrenä poikkeuksellisen vaativa. Mistään Coverdalesta tai edes Bon Jovista ei WiteRosen tapauksessa ole kyse. Toiseksi, vaikka biisissä on muuten hyviä melodioita ja sointukulkuja, toivoisi vähän tarttuvampaa kertosäettä. Erittäin hyvä bändi silti näinkin.

facebook.com/WiteRoseband

AVARUUSASEMA

Imatran Avaruusaseman Hyperkuutio potkaisee liikkeelle oikein lupaavasti. Soitto pelaa ja kasarivaikutteiset soundit ovat erittäin hyvät. Musiikkivideoonkin ollaan nähty vaivaa. Kahden minuutin kohdalla alkaa kuitenkin epäilyttää alkaako varsinainen biisi ollenkaan. Eipä taida. Lopulta kuusiminuuttinen Hyperkuutio muistuttaa lähinnä jonkun tuote-esittelyvideon taustamusiikkia. Erittäin hyväsoundista ja hyvin soitettua sellaista kuitenkin. Lisäpisteet ensiluokkaisen tyylikkäästä kitarasoolosta, jonka luulisi kelpaavan niin Steely Danin kuin Steve Vainkin faneille.

instagram.com/avaruusasema_band


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä. 

 

 

Lisää luettavaa