Demoefekti 26/2017

Tällä kertaa Demoefektissä Kyynaamat, Memoremains, Tania ja Kärkäs.
2.7.2017 14:23

KYYNAAMAT

Porvoon Kyynaamat soittaa kasarivaikutteista alternative rockia. Kultaa, suitsuketta ja mirhaa on jotenkin maaginen kappale. Se kuulostaa upeine syntikkamelodioineen autenttisen 80-lukuiselta, muttei silti mitenkään epäajankohtaiselta. Sävellyksenä biisi on erinomainen ja luo tunnelmaa poikkeuksellisen hienosti. Sitten huonot uutiset. Soitto on häiritsevän epätarkkaa ja soundit sekavat. Jälkimmäinen voi olla osittain tarkoituksellista. Olivathan esimerkiksi Hüsker Dünkin studiolevyt melkoista surinaa. Bänditreeniä kuitenkin tarvittaisiin. Itse biisi on joka tapauksessa erinomainen.

facebook.com/kyynaamat

MEMOREMAINS

Seinäjoen Memoremains soittaa dramaattista pop rockia naislaulajalla. Ballerina on kuin Nightwish-biisi ilman metallikitaroita. Biisi on ihan ammattitaitoisesti sävelletty ja sovitettu, ja sounditkin ovat aika tuhdit ja mukavankuuloiset. Jotenkin häiritsevä tekodramaattisen paisuttelun sivumaku biisistä kuitenkin jää. Ontuvasti äännetyt ja kornit englanninkieliset lyriikat pahentavat teennäisyyden tunnetta. Teknisesti bändi osaa asiansa, mutta tuskin voi väittää tämän biisin lunastavan dramaattisuuttensa kertomalla jostain todellisesta ja tärkeästä.

facebook.com/memoremainsband

TANIA

Tanian Kuuntele mua on ihan hyvin sävelletty ja soitettu biisi, ja miksi ei olisikaan kun bändistä löytyy Menneisyyden Vangeista ja Virve Rosti Bandista tuttua porukkaa. Nopeatahtinen pop punk -biisi pysyy ihan hyvin kasassa kahden ja puolen minuutin kestonsa. Laulaja sen sijaan kuulostaa välillä vähän hengästyneeltä eikä nopeimmissa kohdissa kuullosta kovin itsevarmalta. Tarttuvaan kertösäkeeseen kuitenkin saadaan hyvin energiaa. Oikein hyvä biisi, mutta esityksessä olisi vielä vähän hiomista.

facebook.com/taniavirallinen

KÄRKÄS

Kärkkään Varjoista valoon lainailee Black Sabbathin aikaisia metallikuvioita tuomatta soppaan mitään uutta tai omaa. Ihan hyvin bändi soittaa ja laulaa, mutta jotenkin tarpeettomalta sen musiikki tuntuu. Enemmän pitäisi löytyä omia ideoita. Sama ongelma vaivaa kitarasooloakin. Teknisesti soolo on ihan hyvää jälkeä, mutta ei tuo biisiin lisäarvoa. Melkein viisiminuuttisena Varjoista valoon alkaa käydä puuduttamaan.

www.facebook.com/karkasbandi


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä. 

Lisää luettavaa