Demoefekti 6/2021: Ruusuvaara, Arpia, Beyond The Night ja Rob The Dog

14.2.2021 16:27

RUUSUVAARA

Jyväskylän Ruusuvaara soittaa melodista suomirockia. Koti on erinomainen sävellys, joka ei kalpenisi radiosoitossa esimerkiksi Yön tai Kolmannen naisen rinnalla. Soundit ja soitto ovat täysin ammattimaista tasoa ja sävellyskin on erittäin hyvä. Säkeistöt kunnioittavat suomirockin perinteitä ja dramaattisessa kertosäkeessä on sopivasti ultramariinimaista tunteen paloa. Biisi toimii dynaamisesti niin hyvin, että perustelee yli neliminuuttisen kestonsa. Kaikin puolin onnistunut ja kirkkaasti viikon paras.

facebook.com/ruusuvaaraband

ARPIA

Keravan Arpia alkaa olla Demoefektissä tuttu nimi. Bändin kitararock on aina tarttuvaa ja erittäin hyvin sävellettyä. Tämänkertainen Auttakaa mua on vähän perinteisempää hard rockia kuin viime kerran alternativen ja suomirockin sekoitus. Tyylilajista riippumatta biisi toimii taas erinomaisesti. Kertosäe on tarttuva, melodiat omaperäisiä ja kappalerakenne napakka ja tarkoituksenmukainen. Vaikka soundit ovatkin entistä tasapainoisemmat, on äänimaailma kuitenkin ainoa missä vielä löytyisi parannettavaa. Vähän tukevammat soundit auttaisivat, mutta näinkin erinomainen.

facebook.com/arpiarocks

BEYOND THE NIGHT

Beyond The Night on kaksihenkinen metalcorepumppu Lahdesta. Fear Factorya, modernimpaa corea ja vähän dubstepiakin yhdistelevä The Prophecy on hyväsoundista ja hyvin soitettua mättöä. Sävellyspuolella on kuitenkin vielä vähän tekemistä. Kertosäkeessä ei oikein ole minkäänlaista melodiaa tai koukkua ja lisäksi laulu on jätetty yhtä taka-alalle kuin säkeistöissäkin. Lyric videon alleviivaamat “shallow graves are burning” -tyyliset sanoituksetkin tuntuvat vähän liian sattumanvaraisilta. Tuotantopuolen tyylinäytteenä The Prophecy kuitenkin toimii täydellisesti. Soundit ovat erinomaisen iskevät.

facebook.com/Beyondthenight.official

ROB THE DOG

Keminmaan Rob The Dog soittaa perinteistä bluespohjaista hard rockia. Vaikka soitto pelaakin moitteettomasti ja laulaja on erittäin hyvä, on bändin musiikki ehkä liiankin perinteistä. Suurin yllätys liittyy basistin 6-kieliseen instrumenttiin, jonka paksuin kieli näyttää enemmän 8mm teräsvaijerilta kuin miltään mitä musiikkikaupassa myydään. Musiikillisesti omaperäisintä on tempon nopeutuksella tehty energiatason nosto. Vaikka se toimiikin oikein hyvin, toivoisi sävellyspuoleen vähän enemmän omaa ideaa. Melkein neliminuuttisena ylipitkä.

facebook.com/RobTheDoggos


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä. 

Lisää luettavaa