Antti Lötjönen lunastaa itselleen tekemänsä lupauksen – Ennakkokuuntelussa lukemattomista huippuyhtyeistä tutun basistin soololevy

Albumilla soittaa arvostettu ja meritoitunut ryhmä muusikoita.
15.4.2020 11:06

Basisti-säveltäjä Antti Lötjönen, joka on tullut tutuksi muun muassa sellaisista huippuyhtyeistä kuin The Five Corners Quintet, Timo Lassy Band, Aki Rissanen Trio, 3TM ja Ilmiliekki Quartet, teki itselleen lupauksen aloittaa soolouran ennen 40-vuotispäiväänsä. Lötjönen lunastaa lupauksen kreivin aikaan julkaisemalla ensimmäisen sooloalbuminsa Quintet East perjantaina 17. huhtikuuta – vain päivää ennen 40-vuotissyntymäpäiväänsä.

Soundilla on ilo tarjota perjantaina ilmestyvä levy jo nyt ennakkoon kuunneltavaksi. Albumilla soittaa vakuuttava yhtye, jonka jäsenet ovat kukin niin ikään meritoituneita ja arvostettuja muusikoita. Lötjösen kvintetissä mukana ovat trumpetisti Verneri Pohjola, muun muassa 3TM-triosta tuttu saksofonisti Jussi Kannaste, muun muassa Koma Saxon riveissä vaikuttava saksofonisti Mikko Innanen sekä rumpali Joonas Riippa.

Lisää luettavaa