Apparatus | Ääniä toisesta todellisuudesta

Popartistit innostuivat kilvan Moog-syntetisaattorin äänimaailmasta. Yksi ensimmäisistä kokeilijoista oli The Monkees.

Apparatus-sarjassa tehdään poimintoja musiikkiteknologian kiehtovasta historiasta. Osa 3/19.

Prophet, Jupiter, Odyssey. Taurus, Andromeda, Karma. Kun Moog, Roland ja Yamaha suunnittelivat ensimmäisiä kuluttajamarkkinoille tarkoitettuja syntetisaattoreita, haettiin niiden markkinoinnissa vaikutteita ja mielikuvia kaukaa: antiikin myyteistä ja avaruudesta.

Syntetisaattorit ja niillä tuotetut soundit on tästä lähtien artikuloitu modernin edistysuskon mutta samalla myös erikoisen mystiikan symboleiksi. Uusi aika tarvitsee uudenlaiset myytit. Toisen maailmansodan ravistelema maailma sai avaruuslentojen myötä uusia fantasian kohteita, johon voitiin projisoida tuntematonta ja tuonpuoleista koskevat, askarruttavat kysymykset. Vesimiehen ajan sanansaattajat, hipit, harrastivat maailmanparannuksen ohessa monenlaista esoteriaa. Syntyi ufo-kultteja, new age -liikkeitä ja psykedeelistä rockia.

Syntetisaattoreihin innokkaasti liitetty mystisyyden aura johtui varmaan myös siitä, että varhaiset syntetisaattorit vaativat soittajalta ohjelmointitaitoja. Nappien vääntämisessä ja ”laitteen hallinnassa” oli ilmeistä tiedemiesmäistä mystiikkaa ja salatieteen makua. Kun Yhdysvalloissa supersuosittu The Monkees esitteli ensimmäisten popartistien joukossa Moog-syntetisaattorin, ei kappaleen nimi ollut enemmän eikä vähemmän kuin Pisces, Aquarius, Capricorn & Jones ltd.! Folk rock -yhtyeenä aloittanut The Byrds sävelsi hurmiossaan Moog Ragan. Pian Moogin tunnistettava ujellus soi lähes kaikilla hittilevyillä The Beatlesista aina Simon & Garfunkeliin asti. 1970-luvulla Kraftwerkin, Jean Michel Jarren ja Vangelisin myötä syntetisaattorimusiikista muodostui oma lajinsa, jolla oli omanlaisensa (usein esoteerisuutta) korostava estetiikka.

Levytuottajat ottivat 1980-luvulla yleistyneet syntetisaattorit ilolla vastaan. Syntetisaattorien tehtävä oli pop- ja iskelmälevytyksissä yleensä saada äänite kuulostamaan nykyaikaiselta – tai juurikin avaruudelliselta. Koska syntetisaattorilla voidaan tuottaa aivan uudenlaisia, ennen kuulemattomia soundeja, usein pelkkä tunnistettavan synteettinen ääni riitti. Vielä 1990-luvun vaihtuessa Soundin ja Rumban sivuilla riideltiin siitä, kuuluuko syntetisaattori rockiin. Monet eivät pitäneet tämän takia esimerkiksi Neljää Ruusua rock-yhtyeenä vaan ”konehinttareina”. Se mitä mystiikassa saavutettiin, menetettiin maskuliinisuudessa.

Teknologian ja mystiikan yhteydestä, teknoutopioista ja datauskovaisista, käydään nykyään paljon keskustelua. Keskustelua seuratessa törmää väistämättä siihen ristiriitaan, että teknologian on katsottu perustuvan tiukan rationaaliseen insinööriajatteluun ja mystiikan (ja musiikin) on yleensä nähty kuuluvan mielen tiedostamattomaan, muistojen ja fantasioiden värittämään yliaistilliseen puoleen. Kuka tietää, ehkä palvomme tulevaisuudessa tekoälyä? Musiikin tutkijat ovat selittäneet syntetisaattoreihin liittyvää avaruusteemaa siten, että uusia ääniä on vaikea kuvailla tutuilla metaforilla. Toisaalta avaruusdiskurssi oli voimakkaana silloin, kun ensimmäiset syntetisaattorit lanseerattiin, ja tulevaisuuden soittimet liitettiin siksi osaksi ikuista kehitystä. Tästä syystä uusin musiikkiteknologia ja uusimmat soundit edustavat aina ”avaruutta”, tulevaisuususkomme viimeistä linnaketta.

Avaruudessa on kuitenkin olemassa todellisia, mitattavia ääniä ja niitä on myös tallennettu. Radioastronomian pioneerit Karl Jansky ja Grote Reber kehittivät jo 1930-luvulla laitteita, joilla tavoitettiin Maan ulkopuolista ääntä, galaktista kohinaa. Myöhemmin esimerkiksi Marsin ja Titanin äänimaisemaa on onnistuttu tallentamaan. 1960-luvulla Frank Drake käynnisti Project Ozman, ensimmäisen hankkeen, jossa pyrittiin etsimään maan ulkopuolisen älyn lähettämiä radiosignaaleja. Nykyäänkin tutkijat eri puolella maailmaa skannaavat ääniä avaruudesta ja pyrkivät löytämään äänistä säännönmukaisuuksia.

Radioastronomien märkä uni toteutui vuonna 2001, jolloin uutisoitiin, että ensimmäisen todiste maailman syntymän äänestä oli lopulta saatu. Etelämantereella sijainnut teleskooppi tavoitti kaikuja, joiden todettiin olevan peräisin big bangin äänestä!

Teksti: Sami Nissinen
Julkaistu Soundissa 2017/6

Lisää Apparatus-juttuja löydät täältä.