Vilkkumaa
Gummerus
Maija Vilkkumaan omaelämäkerta on tärkeä samalla tavalla – joskaan ei toki samassa määrin – kuin hänen uransa muusikkonakin on ollut: se on feministinen teko ihan jo pelkällä olemassaolollaan, poikkeamana hegemoniasta. On virkistävää lukea muusikkoelämäkertaa, jossa elämä keikkareissuineen ja arkipäivineen nähdään kokonaisuutena, ja esimerkiksi lapset ovat muutakin kuin vain sivuviite menestystarinassa. Ja toki on aina tärkeää tulla muistutetuksi siitä, millaista ensin nuorena tyttönä kasvaminen ja sitten naisena toimiminen on ollut umpimiehisessä maailmassa.
Vilkkumaa tiedostaa ja tuo asiasta sen kummempaa numeroa tekemättä ilmi paitsi merkityksensä nimenomaan naismuusikkona myös ansionsa ihan vain taiteilijana. Kunnianhimo tulee läpi kaikesta hänen tekemisestään, ja useimmiten se on kantanut myös hedelmää.
Minä-muotoon kirjatussa kertomuksessa tasapainotellaan onnistuneesti biisin- ja levyntekemisen prosessien, siviilielämän käänteiden ja yleisempien teemojen välillä. Vilkkumaa tarinoi rennosti haasteistaan niin luomisen kuin oman elämänsä laajempien suuntien kanssa, ja pudottelee väliin osuvia huomioita musiikkibisneksestä ja maailmanmenosta. Siten kirja laajenee riittävästi kohteensa ulkopuolelle. Hauska ja viisas elämäkerta etenee lyhyiden, anekdoottimaisten jaksojen kautta, ja ehkä sen ansiosta kirja tuntuu huomattavasti neljääsataa sivuaan napakammalta.
Vilkkumaan ura on niin pitkä, vaiherikas ja merkittävä, että tässäkin mitassa se tulee kerrottua hurjan paljon tiivistäen.
Teksti: Mikko Meriläinen
Arvio on julkaistu Soundissa 11/23.