Brightboy julkaisee uuden albumin

18.10.2007 09:06

Brightboy on saanut valmiiksi toisen albuminsa, joka julkaistaan 24.10. In The Shadow Of Trance Formers on teemalevy. Albumin rappioromanttinen keskushenkilö painiskelee kadotuksen, muutoksen ja itsetutkiskelun syövereissä. Miten sankarin lopulta käy, sitä tarina ei kerro - vielä. Loppuratkaisu kun jätetään avoimeksi tulevaa varten. 

Brightboy on saanut valmiiksi toisen albuminsa, joka julkaistaan 24.10. In The Shadow Of Trance Formers on teemalevy. Albumin rappioromanttinen keskushenkilö painiskelee kadotuksen, muutoksen ja itsetutkiskelun syövereissä. Miten sankarin lopulta käy, sitä tarina ei kerro – vielä. Loppuratkaisu kun jätetään avoimeksi tulevaa varten. 

Albumin yleisilme on synkempi ja painostavampi kuin kesällä 2006 julkaistulla Love For The Streets -debyytillä. Monipuolisempia ja kerroksellisempia kappaleita sisällään pitävä kakkoslevy on edeltäjäänsä orgaanisempi, ja sen biiseissä on kuultavissa kaikuja 60- ja 70-luvuilta.

In The Shadow Of Trance Formersin on tuottanut Kevinin laulajakitaristi Ville Särmä, ja sen on äänittänyt ja miksannut Jürgen Hendlemeier.

www.brightboy.fi

Lisää luettavaa