Eläkeläiset – Huimassa hutikassa humpan hurmassa

Eläkeläiset täyttää vuoden kuluttua kaksikymmentä vuotta. Bändi perustettiin huhtikuussa 1993, ja sen ensimmäinen keikka oli samana kesänä Provinssirockissa. Eläkeläiset tekee asiat juuri niin kuin se haluaa. Ja nyt se on halunnut julkaista uuden albumin nimeltä Humppasheikkailu.

Haastattelu: Juho Juntunen
Kuvat: Timo Isoaho

Timo Isoaho kuvasi Eläkeläisiä Saksan kiertueella ja Juho Juntunen jututti Onni Warista ja Martti Varista kotiinpaluun jälkeen. Tässä valikoima Onnin ja Martin suusta kuultuja sutkauksia – häpeilemättä asiayhteyksistään irroitettuina. Haastattelu asiayhteyksineen löytyy kokonaisuudessaan Soundista 5/2012. 

Kun me kuultiin, että Tero Vaara on mukana hommassa, me kieltäydyttiin.

– Se on selvä, että tämä on ensimmäinen selvin päin soitettu levy kymmeneen vuoteen. Jotenkin äänittämissessio on aina lipsunut, ideat rönsyilee nousukännissä ja tulee pari kolme hyvää biisiä. Sitten rupeaa hyytymään, ruvetaan riitelemään, ja illan viimeiset neljä biisiä on ihan paskaa. Seuraavana päivänä meno jatkuu samanlaisena.

– Crashin Brunila sanoi, että vittu kun hän ei haluaisi antaa lupaa, mutta jos hän ei anna, hän saa mulkun maineen.

– Minulla oli ollut sellainen kuva, että Yari on vitun mamselli ja neitien pussailija, mutta sehän olikin hauska haisaapasveitikka.

– Laitilan kaljamainokseen meitä on pyydetty tekemään kappale. Mutta kun me kuultiin, että Tero Vaara on mukana hommassa, me kieltäydyttiin.

Join kahtena iltana pullollisen Baileysia ja molempina iltoina hakkasin urut paskaksi.

– Vaikka me mitä selitellään toisillemme ja tässäkin haastattelussa, kyllä me aina ollaan kaatokännissä keikoilla. Seuraava aamu on ihan kauhea. Kun sen viikonlopun silmittömän pultsaamisen jälkeen menee sunnuntaina kotiin tärisevänä muumiona, ei ole enää kivaa.

– Se on Saksan keikoilla hienoa, että viimeisen kuuden vuoden aikana meitä on kohdeltu kuin ihmisiä. On asiallisia yöpaikkoja, eikä niitä tarvitse maksaa itse. Jos eläisi normaali-ihmisten lailla, omaa rahaa ei oikeastaan tarvitsisi muuhun kuin lentokenttäkaljoja varten. Keikkapaikoista lastataan mukaan kaikki viinat mitä sinne jää, joten seuraavana päivänä voi sitten tasoitella. Tai sitten voi tehdä viinakätköjä, mikä sekin on ihan hauska harrastus.

– Olen tutkinut nyt kaksi reissua, mikä saa minut rikkomaan urkuja. Edellisellä reissulla en juonut yhtään Baileysia eikä mennyt paljoa urkujakaan. Tällä reissulla join kahtena iltana pullollisen Baileysia ja molempina iltoina hakkasin urut paskaksi. Toisena taisin rikkoa jopa kahdet. Joten Baileysia ei saa juoda, jos urkuja haluaa säästää!

– Kyllähän organ donation toimii myös. Jos omistat toimivat sähköurut, tuo ne mukana ja pääset ilmaseksi keikalle.

– Münchenissä sain viulunsoitosta palautettakin suomalaiselta nörtiltä. ”Se oli ala-arvoista ja nolostuttavaa.” Ostin myös mandoliinin, kun tajusin että viulussa ja maniskassa on samat vireet. Eli kun oppii sormituksen toisella, pystyy soittamaan toisellakin. Tai näin kuvittelin. Ja sitten tuo nörtti sanoi mandoliinistanikin, että minkä takia sinä vaivaudut edes kaivamaan sen esiin.

Ennemmin hirtän itseni kuin soitan teille tahtiakaan.

– Me oltiin jo alussa helvetinmoisessa paniikissa euroviisuhomman kanssa, että jos me oikeasti päädytään Norjaan, se on kansainvälinen katastrofi.

– Vaikka me levyillä ollaan melkein perheviihdettä ja lapsetkin tykkää, niin eihän me oikeasti olla sitä. Muutamilla paikoilla kävi euroviisujen jälkilämmössä, että isi ja äiti toi tyttären olkapäillään katsomaan keikkaa. Kuopio Rockissakin oli ihan täysi rähinä päällä, urut pantiin paskaksi ja harrastettiin yleisön päällä surffaamista ja hirveää kalakukkojen nussijoiden solvaamista, ja sitten siellä näki lapsia ihmisten olkapäillä. Sellaista se euroviisusessio poiki.

– Töissä porukat tietää että soitan tässä yhtyeessä, ja muutaman kerran ne on pyytäneet soittamaan pikkujouluihin. Olen ilmoittanut yksinkertaisesti, että ennemmin hirtän itseni kuin soitan teille tahtiakaan.

– Siskon mies on helluntailainen, ja ajauduin niiden häihin, missä kaikki oli helluntailaisia. Siellä sitten syötiin hienosti, ja joku nainen kävi hellästi soittamassa vähän pianoa. Sitten juuri vihitty morsian sai päähänsä, että ”meillä on täällä veljeni, joka soittaa Eläkeläisissä koskettimia. Voisitko sinä soittaa pianoa ja laulaa jonkin kappaleen?” Ja minähän vastasin taas, että vittu ennemmin hirtän itseni kuin laulan kappalettakaan. Isoon saliin tuli aika suuri hiljaisuus, joka kesti pitkään. Ja sen jälkeen porukka kiersi oikeasti kaukaa.