Goottimaailman kulttisuosikki kuoli köyhänä ja yksin – Maila Nurmen hämmästyttävä tarina koottiin viimein kirjaksi

Amerikansuomalainen Maila Nurmi oli 1950-luvulla hetken aikaa Hollywood-tähti, mutta vuosikymmenen vaihtuessa hän oli jo haihtunut suuren yleisön muistista. Nurmen veljentytär Sandra Niemi on nyt koonnut "ensimmäisen gootin" elämäntarinan kirjaksi.
28.5.2022 13:43

Sandra Niemi
Vampira – Maila Nurmen tie Hollywoodiin
Like

Vuonna 1922 Massachusettsissa syntynyt amerikansuomalaisten lehtimiehen ja siivoojan tytär Maila Niemi lähti syksyllä 1941 kohti unelmiaan, elokuvatähteyttä ja uraa kultakauden Hollywoodiin. 13 vuoden uurastamisen ja lukuisten vastoinkäymisten jälkeen sukunimensä Niemestä Nurmeksi vaihtanut moniosaaja sai roolin, joka teki hänestä hetkeksi suuren tähden. Vuosina 1954–1955 esitetyn The Vampira Show’n juontaja, Nurmen esittämä vampyyrihahmo Vampira nousi suositummaksi kuin ohjelman varsinainen täky, halvalla esitettäväksi hankitut kauhuelokuvat. Vampirasta tuli pohjoisamerikkalaisen popkulttuurin kulttisuosikki, ”ensimmäinen gootti”, mutta Nurmi kuoli hänen sydämensä petettyä yksin, köyhänä ja suuren yleisön unohtamana vuonna 2008.

Nurmen ainoa elossa oleva sukulainen, veljentytär Sandra Niemi löysi tätivainaansa asuntoa tyhjentäessään kaksi jätesäkillistä lähettämättömiä kirjeitä, päiväkirjoja ja papereita täynnä Nurmen käsinkirjoittamia pätkiä omasta elämäntarinastaan. Kuuluisaa tätiään koko ikänsä ihaillut Niemi lähti kokoamaan palapeliä, Maila Nurmen elämäntarinaa tuosta hajanaisesta kasasta.

12 vuotta kestäneen kirjotusprosessin tulos on Sandra Niemen näkemys siitä, millaisena Maila Nurmi itsensä näki ja miten hän halusi maailman itsensä muistavan. Niemi kirjoittaa Nurmen elämästä voimakkasti myötäeläen.

Kirjassa ei juurikaan kontekstoida sitä, millaisessa maailmassa Nurmi vahvan ja omavaltaisen naisen pioneerityötään teki. Hiukan häiritse­vää on myös se, ettei Niemi pääsääntöisesti liiemmin erittele, ovatko kirjan tarinat vain Nurmen kirjoituksista referoituja, vai onko tarinoiden tosipohjaisuutta todennettu muista lähteistä.

Maila Nurmi esiintyi Vampirana Ed Woodin klassikkokalkkunassa Plan Nine From Outer Space (1959) ja oli todistettavasti läheisissä tekemisissä Orson Wellesin, James Deanin ja Elvis Presleyn kanssa. Monesta tarinasta on vain Nurmen kertomus jäljellä. Ei ole selvää, onko Maila Nurmen adoptoitavaksi luovuttaman pojan isä Orson Welles, eikä tiedetä varmaksi, oliko Nurmi todella paikalla, kun Elvis Presley yhtyeineen hioi Hound Dogin sovitusta aavikolla Las Vegasin ulkopuolella.

Maila Nurmen tarina on tärkeä. Vaikka Nurmen tarinat olisivatkin osaksi sepitettä, on liikuttavaa ajatella sitä vaivaa, jonka Niemi on nähnyt saattaakseen tätinsä oman äänen kuuluville.

Teksti: Vilho Pirttijärvi
Arvio on julkaistu Soundissa 5/22.

Lisää luettavaa