Melodisen death metalin maailmanlaajuiseen kehitykseen 2000-luvulla isolla kädellä vaikuttanut Children of Bodom soitti viimeisen keikkansa Helsingin Jäähallissa joulukuun puolivälissä 2019. Tuskin oli rumpali Jaska Raatikainen – Laihon ehdoton luottomies 26 vuoden ajan – päässyt estradilla pitämänsä spontaanin jäähyväispuheen tunteikkaaseen finaaliin, kun kitaristi-laulaja oli jo poistunut Nordenskiöldinkadun maineikkaasta kiekko- ja rockpyhätöstä.
Alexi Laihon tähänastisen uran jykevin ovi oli juuri sulkeutunut, mutta samaan aikaan toinen oli jo avautumassa.
Alexi: – Lähdin COB:n viimeisen esiintymisen jälkeen Australiaan. Vietin siellä aikaa perheen kanssa, ja täytyy sanoa, että se oli äärimmäisen tervetullut hengähdystauko Bodomin vikan Suomen-rundin jälkeen. Se oli kuitenkin henkisesti aika helvetin vaativa kiertue. Palasin Helsinkiin sitten helmikuun lopulla, ja aloimme saman tien katsoa ohjelmistoa Bodom After Midnightin ekoja keikkoja varten.
Daniel Freyberg: – Alkuvuodesta kantavana ideana oli siis se, että harjoittelemme ison pinon COB:n vanhoja biisejä, ja piiskaamme sitten uuden bändin armottomaan iskuun tiiviisti keikkailemalla. Meidän oli tarkoitus käydä Bodom After Midnightin omien biisien kimppuun vasta paljon myöhemmin.
Alexi: – Children af Bodomin biisit ovat lähteneet minun kynästä, ja totta kai haluan soittaa niitä jatkossakin. Olen edelleen helvetin ylpeä siitä kamasta. Tämä on yksi syy, miksi halusin uuden yhtyeen otsikon viittaavan myös menneeseen, mutta pienellä twistillä: Bodom After Midnightin after-sanahan nimenomaan alleviivaa sitä, että tässä tehdään jotakin COB:n jälkeen. Samalla täytyy painottaa, etten itse pidä Bodom After Midnightia minkäänlaisena Children of Bodomin ”työn jatkajana” vaan täysin uutena bändinä.
Waltteri Väyrynen: – Heti kun varsinainen treenaaminen alkoi, tuli selväksi, että kaikilla on älytön into päällä. Maaliskuun alkupuolelle tultaessa oltiin ehditty soittaa yhdessä vasta muutaman kerran, mutta meillä oli jo setillinen biisejä hallussa. Sitten iski koronasulku, ja huhtikuun puoliväliin suunnitellut Tavastian-konsertit menivät sen sileän tien. Kyllähän se otti rajusti päähän, kun odotetut keikat peruuntuivat. Samalla päätettiin pitää pieni breikki, mutta aika pian se Whatsappissa chattaaminen ja kotona kärvisteleminen alkoi riittää. Tässä vaiheessa – joskus huhti–toukokuun vaihteessa – tulevan kesän keikat olivat vielä kalenterissa, ja jatkettiin taas livesetin treenaamista.
Mitja Toivonen: – Sitten festarit alkoivat kaatua yksi kerrallaan. Jossakin vaiheessa tuli se lopullinen tuomio, että sori jätkät, teillä ei muuten ole keikan keikkaa koko kesänä. Tässä vaiheessa oltiin treenattu jo ihan perkeleen monesti, mutta ei oltu päästy vielä kertaakaan vetämään fanien eteen. Kyllähän ne soittokämpän seinät alkoivat vähän kaatua päälle.
Alexi: – Jos joku olisi ilmoittanut alkuvuodesta, että edessä on kuukausien ja kuukausien keikkatauko, niin mun päänuppi olisi luultavasti levinnyt saman tien. Mä olen aina kuvaillut itseäni tyypiksi, joka voisi olla tien päällä vaikka koko ajan, eikä se kotona luuhaaminen oikein sovi mun luonteelle, ainakaan pidemmän päälle… Mutta ei tämä näköjään pidä ihan paikkaansa, sillä mä olen ollut viime kuukausina enemmän himassa kuin kertaakaan yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta päänuppi on edelleen kasassa.
Waltteri: – Onneksi koronan vaikutukset eivät ole olleet pelkästään negatiivisia. Jos tästä olisi tullut ihan tavallinen vuosi, niin mä olisin rundannut tiiviisti ainakin Paradise Lostin ja Bloodbathin kanssa, ja yhteistä aikaa Bodom After Midnightin kanssa olisi ollut selvästi vähemmän. Kiertueiden peruuntuminen harmittaa, mutta toisaalta on myös ollut piristävää keskittyä vain yhden bändin toimintaan. Ollaankin tämän vuoden aikana tutustuttu toisiimme hyvin niin soittajina kuin ihmisinäkin.
Alexi: – Täsmälleen. Me ollaan nyt hengattu, soitettu ja sävelletty yhdessä monen kuukauden ajan, ja meistä on tullut helvetin hyviä frendejä. Musiikilliset ja ulkomusiikilliset kemiat toimivat ihan täysillä.
– Mä yritän nyt itsekin ajatella niin, että tässä ajanjaksossa on paljon hyvääkin. Että kun tällainen erikoisvuosi kerran tungettiin tähän väliin, eikä näille asioille voi yhtään mitään, niin ei tämän vuoksi kannata menettää järkeään. En todellakaan koe, että olisin välttämättä tarvinnut tai kaivannut tällaista breikkiä esimerkiksi rundaamisesta, mutta ehkä se on silti ihan terveellistä saada vähän etäisyyttä tähän loppumattomalta tuntuneeseen ”levy, rundi, levy, rundi” sykliin.
– Myös sen faktan tässä on tajunnut, etteivät ne aikaisemmin itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat – esimerkiksi maailmankiertueet – ole enää yhdessäkään kirkossa kuulutettuja asioita. Kun meiltä peruuntuivat ekat keikat alkuvuodesta, niin sitä kelasi, että tämä paska kestää ehkä pari kuukautta, ja sitten kaikki on back to normal. No, sitten alkoi tulla uusia peruuntumisia ja nythän näyttää siltä, että tässä skeidassa ryvetään vielä vuosia. Kaikki odotukset on siis ihan vitun miinuksella. Jos jotakin tapahtuu, niin helvetin jees. Jos taas ei, niin whatever, se olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta.
Kunnon sotafiilis
Kun peruuntuneiden esiintymisten raivostuttama Bodom After Midnight ilmoitti alkusyksystä soittavansa viimein ensimmäiset julkiset keikkansa, niin kovinkaan moni ei olisi välttämättä lyönyt isoja ropoja sen puolesta, että bändi todella pääsee nousemaan Seinäjoen Rytmikorjaamon ja Helsingin Tavastian estradeille lokakuun puolivälin jälkeen.
Mutta niin vain kävi, että korona-aalto oli lokakuussa sopivassa suvantovaiheessa, ja Bodom After Midnightin viisikko – edellä mainittujen lisäksi myös sessiojäsen, kosketinsoittaja Vili Itäpelto – pääsi kuin pääsikin lopulta tositoimiin.
Soundi osui sopivasti paikan päälle, kun Bodom After Midnight kiipesi Tavastian lavalle. Tippaakaan liioittelematta voi todeta, että täyteläisen livesoundin kiidättämä bändi oli hurjassa iskussa jo toisella virallisella keikallaan.
Daniel: – Kuten tuli jo sanottua, niin me oltiin ehditty treenata jo monen kuukauden ajan ja ennen keikkaa fiilis olikin hyvin levollinen. Oli ihan selvää, että me klaarataan tämä homma soiton puolesta. Lavalla olikin sitten ihan suunnattoman hauskaa.
Waltteri: – Täytyy sanoa, että mua hermostutti todella paljon. Kyllä mä mietin sitä, että nyt on pakko soittaa ihan saatanan timmisti, sillä tämä koko homma löytyy kohta YouTubesta. Onneksi pahin jännitys laukesi, kun saatiin pari biisiä vedettyä ja paikalle saapunut jengikin tuntui diggaavan aika raivolla.
Alexi: – Waltteriahan jännitti niin helvetisti, ettei se saanut nukuttua juuri lainkaan koko viikonlopun aikana. Mä en todellakaan ymmärrä, että miten se jaksoi vetää ne keikat läpi, vieläpä ihan järjettömän hyvin.
Mitja: – Jos muutamia erikoisjuttuja ei lasketa, niin lokakuussa mun edellisestä varsinaisesta keikasta tuli kuluneeksi kolme vuotta. Etukäteen jännittikin perkeleesti, mutta fiilis alkoi kummasti tasaantua, kun oltiin matkalla Seinäjoelle. Tuli sellainen rauhallinen olo, että me hoidetaan tämä. Vähän kuin olisin ollut hyppäämässä pitkästä aikaa polkupyörän selkään: ei se ajotaito mihinkään unohdu.
Alexi: – Tuntui yksinkertaisesti helvetin hienolta lähteä paahtamaan pakulla kohti Seinäjokea. Mulla oli oikein kunnon sotafiilis, että nyt vittu näytetään kaikille. Matkalla kuunneltiin musaa, puhuttiin paskaa ja naurettiin tyhmille jutuille. Jotenkin tuli ne 1990-luvun lopun mahtavat ajat mieleen.
– Seinäjoen-keikka meni ihan helvetin hyvin. Sitten palattiin Helsinkiin ja mentiin Tavastialle tekemään soundcheckiä. Takavuosina olisin lähtenyt himaan heti soundcheckin jälkeen, mutta nyt sellaisesta ei ollut puhettakaan. Hengailtiin bäkkärillä ja fiilisteltiin ekojen keikkojen tunnelmia. Oli perkeleen kiva tunnelma. Ja voi vittu, miten siistiä olikaan päästä taas soittamaan jengin eteen!
Waltteri: – Alexi ei pahemmin lue kommentteja netistä, mutta mä kyllä luen. Oli älyttömän kiva huomata keikkojen jälkeen, että meidän hyvä fiilis välittyi yleisölle. Jengin palaute oli melkein poikkeuksetta aika ylistävää.
Juha Metso / All Over Press
Alexi: – Mä en seuraa mitään somea, kun se meininki on aina niin armotonta dumausta. Nyt kävi kuitenkin niin, että sain vaimolta viestiä, että sun pitää käydä tsekkaamassa kommentteja YouTubesta. Että siellä on ihan kunnon hehkutusta. Mä myönnyin, että okei, mä vilkaisen tämän kerran. Ja voihan holy fuck… Porukka tuntui olevan ihan pähkinöinä. Mä olin etukäteen varma, että raavitaanpa me lavalla mitä tahansa, niin some on täynnä ihan järjetöntä dissausta.
– Monet tuntuivat kiittävän biisivalintoja. Mehän vedettiin aika paljon old school -kamaa, koska me haluttiin tarjota porukalle ihan armoton turpaanvetosetti. Kun kappaleita mietittiin etukäteen, niin se biisilista sitten painottui hyvin luonnollisesti sinne varhaisemman materiaalin suuntaan. Kerrottakoon silti, että me on treenattu paljon muitakin COB:n juttuja, ja settilista saattaa muuttua ennen seuraavia keikkoja. Ja tuleehan settiin jossakin vaiheessa ihan uusiakin biisejä!
Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 11/20.
