Haastattelu: ”Uskallan olla musiikissani alasti” – Lenny Kravitz levittää rakkauden ilosanomaa

Juuri uuden Blue Electric Light -albumin julkaissut Lenny Kravitz komeilee Soundin 5/24 kannessa. Julkaisemme nyt jälkimmäisen osan Aki Nuopposen toimittamasta pidemmästä haastattelusta verkkoversiona.
11.6.2024 08:00

Tekemistä Blue Electric Lightilla on riittänyt. Siis Kravitzille itselleen. Albumi kun sattuu olemaan erittäin DIY-henkinen. Kravitz on säveltänyt, sanoittanut, soittanut, laulanut, äänittänyt, tuottanut ja viimeistellyt levyn pääasiassa itse.

Siellä täällä kuullaan Craig Rossin panosta, mutta Bahamalla äänitetty levy on suureksi osaksi Lennyä itseään.

– Minä ja Craig olemme luovilta mieliltämme kuin yksi ja sama ihminen, joten hän on paras mahdollinen ihminen maailmassa vahvistamaan aavistukseni sen suhteen, olenko oikeilla jäljillä jonkin asian kanssa, Kravitz ylistää.

– Pidän sitä aikamoisena siunauksena, että olen tavannut kypsässä vaiheessa elämääni ihmisen, jonka kanssa minun ei tarvitse edes puhua sanoin, ja ymmärrämme täysin toisiamme. Nämä tulevat levyt ovat siis käytännössä minun luomuksiani, mutta en halua jättää yhtään epäselväksi, etteivät nämä levyt olisi tällaisia ilman Craigia.

Raise Vibration -albumi (2018) syntyi hyvin samankaltaisin metodein ja muutti Kravitzin työskentelytapoja. Tätä nykyä Kravitz ei tee eroa sille, onko kappale toteutettu täysin tai osittain oikeilla soittimilla tai ohjelmoiden, tai niiden sekoituksena.

– Olen elänyt sellaisiakin elämänvaiheita, kun ajattelin että rock on vain ja ainoastaan bändisoittimia ja ennen kaikkea bändisoittoa, mutta sittemmin olen hyväksynyt sen, että joskus jokin fiilis ei vain toteudu noilla keinoilla.

– Luulenpa, että tämä on sellainen levy, jota kuunnellessa ketään ei haittaa, jos It’s Just Another Fine Day soi bändi mäisemmin vaikka kappaleessa soittaa vain minä, jos TK421 on aika isosti ohjelmoitu tai jos Spirit In My Heartilla soitan tusinaa oikeaa instrumenttia ohjelmoitujen rumpujen kera. Ne kappaleet vain piti ilmaista noin.

Blue Electric Light ei todellakaan ole 2020-lukulaisen kuuloinen levy myöskään sävellyksiltään. Vuosikymmenet sulautuvat levyn varrella yhteen ja albumille mahtuu kokonainen maailma, kun jokin riffi muistuttaa amerikkalaisen rockin 80-luvusta ja hetkeä myöhemmin ollaan tribaalirytmien äärellä, kunnes kuulijakin päästää irti määritelmistä.

– Kyllä minulle tullaan yhä sanomaan levy-yhtiötä myöten, että kai sinä Lenny ymmärrät, että jos tekisit nyt kolme varttia melodista rockia ja ottaisit vaikka vähän kantaakin, voisit tehdä vielä isompia kappaleita, Kravitz myöntää.

– Jokainen tämän levyn kappaleista olisi varmasti sovitettavissa sulavampaan muotoon. Ne voivat olla aikamoisia trippejä. Tämä ei todellakaan ole mikään musiikkibisneksen unelma-albumi, jolta irrottaa puoli tusinaa singleä. Näitä kappaleita yhdistää vain se, että ne ovat minun tekemiäni. Se on se vapaus, josta pidän kiinni.

Blue Electric Lightin tunnelma onkin erittäin aistillinen. Jopa niin aistillinen, että jos siihen keskittyy kunnolla, saa huomata Kravitzin laulavan syvistä tunnetason asioista ja primitiiviisistä piirteistä, joita meissä ihmisissä on.

– Tämä levy on sensuelli kokemus, koska minä en peittele mitään ja uskallan olla musiikissani alasti, Kravitz summaa.

Usko rakkauteen

”Suurin niistä on rakkaus” on tuttu lausahdus meille suomalaisillekin. Tämä elämän arvojen alkulähteille kurotteleva sanonta löytyy Raamatustakin, mutta sillä on varmasti paljon pidemmälle yltävät juuret ihmisyyden historiassa.

Siksipä ei tunnukaan lainkaan oudolta, kun Kravitz sanoo rakkauden olevan yhä hänen kaikkien sävellyksiensä alkulähde. Blue Electric Light -albumi on rakkauden täytteinen levy, koska Lenny Kravitz on rakkauden täytteinen ihminen.

– Uskon yhä rakkauteen. Ihan vilpittömästi. Se jos jokin ei ole muuttunut. En ole antanut maailman kyynistää minua. Rakkaus on ollut vibani niin kauan kuin jaksan muistaa, enkä anna minkään tuhota uskoani rakkauteen.

– Kuulostan varmasti jonkin sortin kornilta kliseekoneelta, mutta jos kukaan huomaa pyörittelevänsä silmiään nyt kun sanon nuo asiat joita juuri sanoin, niin miettikääpä mistä se oikein johtuu. Olen täysin varma siitä, että jos joka ikinen ihminen tällä pallolla uskaltaisi rakastaa ja malttaisi tulla rakastetuksi, ihmiskunnalla ei olisi mitään hätää.

Kravitzin missio uuden levyn, tai siis kaikkien valmiina olevien kolmen uuden albumin suhteen, on yksinkertaisesti yrittää levittää näitä ”hyviä viboja” niin laajalle ympärilleen kuin on musiikin voimalla mahdollista.

Hän uskoo, että jos kaikki levittävät rakkautta ympärilleen, hyvä lähtee kiertämään ja leviää pikkuhiljaa kaikkialle.

– Maailmassa on paljon pimeyttä, tuskaa, vallanhimoa ja egoa. On surullista, että olemme menettämässä kykymme yhteiseloon. Jos voin edes sekunniksi herättää ihmisessä rakkauden tunnetta ja toivoa, olen saanut jotain aikaiseksi.

Tässä kohdassa Kravitzilta on jo pakko tentata, että eikö hän oikeasti ole menettänyt uskoaan ihmiskuntaan ja rakkauteen edes hetkeksi. Ettei tässä kaikessa valoisassa hehkuttelussa nyt kuitenkin ole hieman värikynää.

– Haluan taistella rakkaudella tulta vastaan ja tulen tekemään sitä niin kauan kuin elän, mutta tiedostan kyllä omien mahdollisuuksieni rajallisuuden. En elä luulossa, että voin pelastaa maailman. Mutta voin pelastaa pieniä elämiä.

– Tämä musiikki on minun osani tässä maailmassa. Se, onko tämä musiikki arvokasta tai merkitseekö se mitään kenellekään, ei ole minun päätettävissäni. Mutta en tule ikinä lakkaamaan yrittämästä. Saatan käyttää kymmeniä tunteja yhden ainoan kappaleen fiiliksen kiteyttämiseksi. Jos joku saa siitä hyviä fiiliksiä, työ oli sen arvoista.

Nöyrältä Kravitzilta ei saa tentattua suoraa esimerkkitarinaa siitä, kun hän on kuullut musiikkinsa muuttaneen jonkun ihmisen elämän ratkaisevalla tavalla, vaikka tällaisia tarinoita mahtuu vuosikymmenien varrelle lukemattomia.

– En voi sanoin kuvailla tunnetta, kun saan kuulla että musiikillani on ollut vaikutus jonkun elämään tai että kirjoittamani sanat ovat muuttaneet asioita. En kykene ottamaan siitä kunniaa. Se on ruumiista irtaannuttavaa.

– Hienointa on, että joistakin kappaleistani on tullut osa jonkun elämää. Joku on saattanut kuulla kirjoittamani laulun 16-vuotiaana ja kuuntelee sitä yhä nelikymppisenä. Se laulu on tuonut hänelle voimaa ja lohtua. Tai auttanut häntä pimeässä paikassa. Tuossa on lopulta kyse juuri siitä rakkauden vuorovaikutuksesta, jota haluan kanavoida.

Ole kuka olet

Joku kyynikko voi ajatella tässä vaiheessa Kravitzin tarinointia, että helppoahan yli 40 miljoonaa levyä myyneen ja upporikkaan rock-tähden on rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Tämä ei ole helpoin asia käsiteltäväksi ja Kravitz kuittaakin aiheen leppoisan tyylikkäästi. Ja miksei kuittaisi. Osoittaahan nopea googlaus, että hän antaa hyvän kiertää myös omaisuuden muodossa ja on koko uransa tehnyt hyväntekeväisyyttä monessa muodossa. Kravitz toteaa, ettei varallisuus tarkoita sitä, että elämä olisi ongelmatonta.

– Elämäni on sattunut johtamaan tällaiseen pisteeseen, että siihen kuuluu myös tietyn verran numeroita ja mahdollisuuksia, mutta niiden numeroiden toisella puolella on myös paljon vastuuta, hän pyörittelee.

– En ole silti ikinä tehnyt tätä rahasta. Tai maineen ja julkisuuden takia. Tekisin musiikkia, vaikka eläisin yksin Bahamalla ja säveltäisin itsekseni itselleni, koska sillä tavalla minä aina teen musiikkia. Itselleni. Voisin soittaa tätä musiikkia ihan yhtä hyvin kaduilla kuin areenoilla, mutta nämä asetelmat joissa nyt elän, ovat elämääni.

Tämä ajatusleikki saa Kravitzin palaamaan vielä kerran uransa alkutaipaleelle. Aikoihin, jolloin hän oli vasta 24-vuotias nuori mies valmiina julkaisemaan ensimmäisen levynsä. Nekin kappaleet oli tehty, koska hänen oli pakko tehdä ne.

– Olin ylilatautunut ja ylikiihkeä nuori, jolla kesti aikoinaan tovi löytää oma tapansa ilmaista itseään ja siten tulla sinuiksi itsensä kanssa. Musiikki oli minun väyläni ja toivon, että jokainen löytäisi itselleen sen oman juttunsa.

– Kesti vielä pitkään ennen kuin sitä musiikkia ei pompoteltu mihinkään suuntaan muiden toimesta. Sain ikuisuuden tuntuisen ajan kuulla, että musiikkini on liian sitä ja liian vähän tätä, ja kuinka se voisi myydä vielä enemmän. Minun pointtini ei kuitenkaan ollut koskaan myydä paljon. Niin vain tapahtui. Minulle tärkeintä oli ilmaista itseäni.

Kravitz on kaikesta päätellen ihminen, joka vaalii elämän erilaisia puolia ja osaa jopa leikitellä niillä hieman.

Kuusikymppinen muusikko on luova ja henkinen persoona, joka kertoo etsivänsä aina uusia hengellisiä tasoja ja esimerkiksi yhteyttä luontoon. Samaan aikaan hänestä ei ole lainkaan ristiriitaista olla nimitetty maailman parhaiten pukeutuvaksi mieheksi tai poseerata pienen omaisuuden arvoisissa vetimissä vaikkapa gaalojen punaisilla matoilla.

– Jos katsotte tarkkaan, huomaatte että kyse ei ole lainkaan toisistaan irrallisista asioista, Kravitz tarkentaa hymyä äänessään ja sanoo, että kaikki tämä on itseilmaisun eri muotoja ja ennen kaikkea vuorovaikutusta ihmisten välillä.

– Olipa kyse siitä, millaista musiikkia teen, miten pukeudun, miltä näytän tai vaikka sitten siitä miltä tuoksun, haluan rohkaista tällä kaikkia oleman omia itsejään. Sekin on itsestäänselvyys, jota aina toistellaan, mutta harvemmin uskalletaan toteuttaa. Joten olkaa keitä olette ja antakaa sen kuulua, näkyä ja vaikka sitten tuoksua. Se on minun neuvoni.

Teksti: Aki Nuopponen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 5/24.
Lue haastattelun alkuosa täältä.

Lisää luettavaa