Idols – rakkaudesta rahaan

2.8.2007 09:52

Viime vuonna Musiikki & Media -tapahtuman tunnuslause oli ”Rakkaudesta musiikkiin”. Olen varma, että en ollut ainoa, jota se huvitti. Kaikkihan tietävät, että tällaisen viikonlopun - mikä siis keskittyy ryyppäämisen ja musiikkialan ammattilaisten keskinäisen selkääntaputtelun ympärille - otsikoksi sopisi paremmin ”Rakkaudesta rahaan”.

Viime vuonna Musiikki & Media -tapahtuman tunnuslause oli ”Rakkaudesta musiikkiin”. Olen varma, että en ollut ainoa, jota se huvitti. Kaikkihan tietävät, että tällaisen viikonlopun – mikä siis keskittyy ryyppäämisen ja musiikkialan ammattilaisten keskinäisen selkääntaputtelun ympärille – otsikoksi sopisi paremmin ”Rakkaudesta rahaan”. Siitähän musiikkiteollisuudessa nykyisin on kyse.

Ari Koivusen ja Kristian Meurmanin levyt julkaistiin peräkkäisinä viikkoina kesäkuun taitteessa. Nyt on elokuu alkamassa, ja ne ovat muodostaneet koko kesän ajan Suomen albumilistan kärkiparin.

Ari Koivusen levyä on myyty tähän mennessä noin 60 000 kappaletta ja Kristian Meurmanin levyä noin 25 000 kappaletta. Jos laskelmissa käytetään hyväksi levybisneksen keskimääräisiä lukuja, niin ne ovat tähän mennessä tuottaneet julkaisijalleen Sony BMG:lle noin 700 000 – 800 000 euroa. Tosin osa rahoista ohjautuu Idols-konseptin lisäksi muun muassa Spice Girlsin luoneen Simon Fullerin 19 Entertainment -yhtiölle, mutta onpa tällaisten levyjen tekokin poikkeuksellisen halpa ja helppo prosessi.

Hevi-Arin ja levyllään laahustavia klassikoita laulavan Kristianin ohella Suomen Sony BMG:llä on listoillaan peräti seitsemän (!) muutakin Idols-kisojen menestyjää. Kaiken lisäksi Ilkka Jääskeläinen on jo saanut potkut ja ilmeisesti Roni Tranin sopimuskin on ajettu paperisilppurista läpi. Myös Antti Tuisku aloitti BMG:llä, mutta on jo vaihtanut levy-yhtiötä.

Millä tavalla Idols-levyjen menestys näkyy Sony BMG:n toiminnassa? Ei ainakaan niin, että yhtiö olisi kiinnittänyt talliinsa lupaavia ja taiteellisesti kunnianhimoisia uusia artisteja.

Yhtiön rockpuolen johtotähdet ovat ennen euroviisumenestystä jo unohtumaan päin ollut Lordi sekä pirteä PMMP, jolta ei sopimusta tehtäessä odotettu muuta kuin yhtä suurta kesähittiä. Ilman Lordin ja PMMP:n levymyyntiä ja julkisuutta yhtiön rockosasto (http://www.sonybmg.fi/sonybmg/index.php?option=com_bookmarks&Itemid=89) olisi lähinnä huono vitsi. Tasapuolisuuden nimissä on toki mainittava, että eivät muiden kolmen ison (EMI, Universal ja Warner) artistikatraatkaan missään nimessä edusta sitä, mikä on hyvää, kiinnostavaa ja elinvoimaista suomalaisessa rockissa ja popissa juuri nyt.

SonyBMG:n nykyinen toimitusjohtaja Kimmo Valtanen on entinen Supperheads-yhtyeen basisti ja yhtiön tuotantopäällikkö Janne Halmkrona soittaa kitaraa yhdessä Suomen arvostetuimmista bändeistä. Sen vuoksi tuntuu erityisen kummalliselta ja surulliselta, että yhtiö perustaa kotimaisen tuotantonsa tv-sarjasta löytyvien karaoke-laulajien varaan. Miksi ihmeessä he eivät kiinnitä sellaisia artisteja ja bändejä, joista itse pitävät ja joiden levyjä haluaisivat ostaa?

Vastaus äskeiseen kysymykseen vaikuttaa yksinkertaiselta. Idols-artistit tuovat rahaa taloon nopeasti ja helposti. Omien löytöjen ja pitkäjänteisen artistien kehittämisen varaan eivät mitkään suuryhtiöt ole perustaneet toimintaansa enää aikoihin. Useimmat bändit eivät nykyään edes tahdo ison levy-yhtiön kirjoihin. Jos olisin nuori ja soittaisin kunnianhimoisessa rockyhtyeessä, en minäkään haluaisi.

Suurilla levy-yhtiöillä eitietenkään ole mitään velvollisuutta julkaista rohkeita ja riskialttiita levyjä musiikkitoimittajia ja muita musiikkiin intohimoisesti suhtautuvia ihmisiä varten. Ovathan ne ennen kaikkea liikeyrityksiä.

Hieman hankalampien ja yllättävämpien levyjen julkaiseminen on tosin joskus kuulunut myös isojen yhtiöiden toimintatapoihin jopa Suomessa. Jotkut niistä on peräti julistettu klassikoiksi. Montako edes kelvollista levyä ovat Idols-menestyjät tehneet?

Kaiken lisäksi vähän uskaliaampi julkaisupolitiikka saattaisi tehdä hyvää monikansallisten levy-yhtiöiden pahasti ryvettyneelle imagolle.

 

Tero Alanko

Lisää luettavaa