Lopettamisen kynnykseltä uuteen eloon – Ennakkokuuntelussa Intiaanikesän Omenapuu-albumi

22.2.2023 10:50

Porilaislähtöinen Intiaanikesä sai parhaan mahdollisen startin uralleen, kun ensimmäinen single Neiti Kesäheinä (2017) nousi heti hitiksi. Sitä seurasi debyyttialbumi Suljetut ovet vuonna 2020. Nyt on vihdoin uuden albumin vuoro, kun perjantaina 24.2. ilmestyy Omenapuu. Modernia, tunteikasta popmusiikkia tulviva albumi soi nyt Soundin ennakkokuuntelussa. Laita Omenapuu soimaan yläpuolelta ja lue yhtyeen ajatuksia alempaa.

– Mietittiin kaksi vuotta sitten vakavasti Intiaanikesän lopettamista. Meillä oli hitti, Neiti Kesäheinä, mutta oikein muuta ei koronan jäljiltä ollut. Into tekemiseen puuttui, kertovat Intiaanikesän Johannes K ja Tapio Heinilä.

Keskustelujensa pohjalta he tulivat ainoaan oikeaan lopputulemaan: musiikin tekemisen pitää olla hauskaa. Sitä kautta solmut alkoivat aueta.

– Sovittiin, että testataan tehdä uusia biisejä ja kun alettiin kasailla niitä, huomattiin,  että homma toimii paremmin kuin koskaan. Ilma oli puhdistunut ja yhtäkkiä Intiaanikesässä oli fokus ja aito ilo, jota ei oltu koettu sitten aivan yhtyeen alkuaikojen.

Omenapuu-albumin materiaali on syntynyt parin vuoden aikana. Materiaalia on työstetty niin Porissa kuin Helsingissä ja Tuusulassakin.

– Levyä ei olisi ilman Ellistä, joka viimeisteli Omenapuu-kappaleen omalla versellään. Tästä yhteistyöstä ollaan superkiitollisia!

– Levyn soundi on orgaaninen, se hengittää mutta tarjoilee myös Intiaanikesälle tyypillisen näkemyksen popista. Tekstit tuntuvat sydämessä ja kätkevät sisäänsä paljon elettyä elämää. Tämän levyn piti syntyä juuri näin, juuri näinä vuosina!”

Intiaanikesä (Kuva: Julian Grönberg)

 

Lisää luettavaa