Live stream: Uppoudu Viitasen Piian keikalle – suora lähetys Espoon kulttuurikeskuksen lavalta

Viitasen Piian streamattu keikka 21.3. klo 19 alkaen. Keikka on katsottavissa jälkikäteen perjantaihin 27.3. saakka.

Soundilla on suuri ilo tarjota viihdettä, lohtua ja virtuaalista yhteisöllisyyttä näinä eristäytyneisyyden aikoina. Lauantaina 21.3. klo 19 alkaen upean tunnelmallista ja usein tummasävyistäkin folkia tekevä Viitasen Piia soittaa keikkansa tuossa yläpuolella näkyvässä streamissa, joka lähetetään suorana Espoon kulttuurikeskuksen Louhiklubilta.

Lisäksi voit lukea alta löytyvän, Soundi-lehdessä 8/2019 julkaistun Viitasen Piian haastattelun.

EI PIENI EIKÄ KÄDENLÄMPÖINEN

Meidän jälkeemme hiljaisuus. Kuulostaa tylyltä ja niin on tarkoituskin. Viitasen Piian uusi albumi on isojen ja tärkeiden asioiden äärellä.

Viitasen Piia (Kuva: Ulla Nikula)

Meidän jälkeemme hiljaisuus on neljäs Viitasen Piian albumi, ja se on harppaus astetta dynaamisempaan ja jopa voimallisemman ilmaisun suuntaan. Äkkiseltään voisi ajatella, että artisti bändeineen olisi edennyt tietoisesti etäämmälle luomufolkista.

– Joo ja ei. Se oli jo lähtenyt hiljalleen siihen suuntaan, kun meillä on ollut edellisestä levystä asti ollut livekokoonpanossa harppu ja kantele, Piia Viitanen kertoo.

– Etenkin kanteleen kautta löydettiin uusia sävyjä. Mietittiin mitä sillä saa tehtyä, jos kanteletta efektoi ja tekee erilaisia kerroksia. Ensimmäinen uusi biisi, mikä levylle tehtiin, oli Maalaa näkyväksi. Sitä tehdessä ja sitä keikoilla soittaessa huomattiin, että tässä meillä on kiinnostava uusi kulma. Meillä on edelleen paljon akustisia kielisoittimia, joten on kiinnostavaa risteyttää niitä elektronisempaan ilmaisuun.

Meidän jälkeemme hiljaisuus on myös tuottajansa näköinen levy. Julius ”Juppu” Maurasen cv on Suomen oloissa häkellyttävän monipuolinen, kun yhteistyökumppaneista löytyy kaikkea Katri Helenan ja Oranssi Pazuzun väliltä. Juuri edellä esiin tuotu dynamiikka tuntuu olevan Maurasen tavaramerkkejä. Nimikappaleen loppuneljänneksen jyly nostaa karvat pystyyn, ja Ihon ambient-henkinen välike humisee ihailtavan luonnollisesti.

– Eri tuottajien kädenjälki kuuluu aina riippuen myös siitä, mitä heidän roolistaan sovitaan. Juliuksella oli tässä tosi iso rooli. Tietty dynaamisuus on ollut omalla tavallaan läsnä meidän musiikissa musta jo aiemminkin, mutta on totta, että Juppu on saanut kaivettua sitä vieläkin enemmän esille tällä levyllä.

– Olen kuunnellut paljon erilaista musaa ja nimenomaan erilaista siihen verrattuna, mitä olen itse päätynyt tekemään. Joten sitäkin taustaa vasten monet tämän levyn biiseistä tuntuvat tosi omalta, tervetulleelta. Niissä on olemassa myös tiettyä rosoa. Koen, että nuo eivät ole biiseinä vain pieniä ja kädenlämpöisiä.

”Vierastan ajatusta, että päätetään etukäteen, että tehdäänpä joku tietynlainen levy.”

Olet aiemmin kertonut, kuinka on kasvanut äänekkäämmän musiikin parissa. Luuletko että taustallasi on merkitystä siihen, miten haluat tuoda kappaleidesi tarinoita ja tunteita esiin?

– Ihan varmasti sillä on merkitystä. Olen myös viettänyt paljon aikaa sellaisen musan parissa, missä vähemmän on enemmän. Voima tulee usein pienillä muutoksilla ja niillä pienillä liikkeillä voidaan tehdä isoja asioita. Mulle myös teksti on ollut sen tekemisen ytimessä. Onhan se selvää, että kun olen aikuisiän kynnyksellä ryhtynyt soittamaan kitaraa ilman koulutusta tai taitoa, niin se kuuluu. Se ei ole virtuoosimaista tekniikan esittelyä, vaan pienten tarinoiden ja kuvien maalaamista. Mutta mitä pidempään tekee, niin sitä enemmän saa itse välineitä ilmaista sitä mitä haluaa.

– Vaikka olen koko nuoruuteni kuunnellut kaikenlaista raskaampaa musiikkia, niin mulla ei ole koskaan ollut omaa kellaripunkbändivaihetta. En ole päässyt koskaan metelöimään, niin mulla ei ole ollut itselläni teknisesti paletissa sitä, miten mä toteuttaisin sen mitä haluaisin. Juliuksen myötä olikin yhtäkkiä kaikki maailman vaihtoehdot käytettävissä, kun ei lähdettykään rakentamaan biisejä sitä mulle tutuinta reittiä, eli akkari edellä. Juppu pystyi rakentamaan bändin kanssa kaiken sen, mitä nämä biisit tällä kertaa musta kaipasikin.

Mutta eikö ole paljon terveempi lähtökohta, että ensin on idea ja halu tuoda se julki kuin että ensin olisi tekniikka eikä mitään tähdellistä ilmaistavaa?

– Se on ihan totta. Aina se tosin on tuntunut menevän omalla painollaan. Vaikka ensimmäisen levyn aikaan oli jotain referenssiä, että olisi kiva, jos tämä kuulostaisi vähän Ryan Adamsin ja The Cardinalsin Jacksonville City Nights -levyltä, sellaiselta livenä soitetulta. Mutta samaan aikaan se menee ehdottomasti myös biisit edellä. Vasta sitten ryhdytään tarkastelemaan mitä tämä oikeastaan kaipaa, kun on katsottu mitä on syntynyt. Vierastan ajatusta, että päätetään etukäteen, että tehdäänpä joku tietynlainen levy.

Olet myös maininnut, että artistiurasi lähti käyntiin vähän kuin vahingossa. Luulisi että tällainen suunnittelemattomuus näkyisi myös paineettomuutena, kun ei ole etukäteen tehnyt korkealentoisia tavoitteita. Mutta entä nyt, kun olet levyttävä artisti, jolla on jo useita kiiteltyjä pitkäsoittoja takana?

– Tietenkin se on muuttunut jonkin verran, kun tietää, miten tämä koko systeemi toimii. Mua on jälkikäteen huvittanut, että alun perin mulla ei ollut mitään hajua mitä tapahtuu. Oli vain kasa lauluja ja kauhea vimma tehdä niistä levy.

– Albumikokonaisuuksien rakentaminen on mulle sellainen se omin juttu. Ei mun lauluja ole tehty radioiden soittolistoja varten. Se on tietoinen valinta. Tietynlaista musiikkia tekemällä rajaan itseni tiettyjen asioiden ulkopuolelle tässä maassa. Vaikka kuinka olisikin uudenlaista soundia ja uudella levyllä muutama ehkä helpommin lähestyttävämpi laulu. Tämä tuntuu kuitenkin mulle oikealta tekemisen tavalta. Ihanaa että se vapaus on säilynyt.

Paitsi että uuden albumin nimikappaleen jylhä kaiku käy luihin ja ytimiin, ei laulun tekstikään jätä kylmäksi. Se edustaa kantaaottavaa perinnettä, jossa kuulijalle ei jätetä virhetulkinnan mahdollisuutta. Kun ihmiskunta on kuilun reunalla, on turha enää huudella. Piia kuitenkin itse kiistää suoran sanomallisuuden, laulu syntyi ennemminkin turhautumisesta vallitsevaan ilmapiiriin.

– Se oli ekoja biisejä Laulumaa-levyn jälkeen eli siitä on siis useampi vuosi, kun olen tehnyt sen. Sillä edellisellä levyllä oli useampi sellainenkin biisi, kuten Rukous rauhasta ja Maa on syntinen laulu. Tuo kappale on syntynyt aidosta ahdistuksesta ja surusta sen asian edessä, mikä meillä on tässä ihmiskuntana edessä. Tuntui vain siltä, että asia on saatava ulos omasta koneistosta. Laulut on mulle siihen se paras väline.

”Ne kappaleet, jotka tuntuvat usein koskettavan eniten kuulijoita ovat sellaisia, joissa olen ollut tosi rehellinen.”

Kappaleessa Viimeinen valo jota puhutaan on myös kiinnostava näkökulma. Haluatko avata sen takana olevaa ajatusta?

– Olen työskennellyt sosiaaliohjaajana ikäihmisten parissa ja tein muistisairaiden kanssa töitä. Olin siellä ihmisten parissa, joilla muistisairaus oli edennyt jo niin pitkälle, että ei enää olla meidän maailmassa. Puhekyky ja kieli on voinut jo mennä. Kun ihminen on siinä pisteessä, niin mikä on se kieli, jota ymmärretään vielä silloinkin, kun yhteiset sanat ja niiden yhdessä sovitut merkitykset katoaa? Uudella levyllä on parikin biisiä, jossa pohdin kosketuksen merkitystä. Myös se liittyy tuohon ajatukseen.

Itselleni heräsi tästä ajatus, että voisiko tuo viimeinen kieli olla myös musiikki?

– Se on mielenkiintoinen kieli vielä siinäkin mielessä, että siinä vaiheessa kun niille samoille ihmisille, jotka ei enää ole puhuneet pitkään aikaan lähdetään soittamaan jotain tuttua laulua, niin sieltä saattaa tulla seitsemän säkeistöä selvällä suomen kielellä niitä tuttuja sanoja. Se oli puhuttelevaa. Se ikään kuin tulee eri paikasta ja käsittääkseni nimenomaan aivolohkojen eri alueilta. Se musiikki on vain jossain tunnemuistissa. Se on kyllä tosi upeata.

Kulje mun kanssani -kappaleella Piia duetoi Topi Sahan kanssa ja tämän kuuleminen laukaisi ilmeisen huomion, että tässäpä on kaksi hyvin samoista lähtökohdista ammentavaa artistia. Käy ilmi, että yhdistäviä nimittäjiä tosiaan löytyy.

– Samasta paikasta musiikin suhteen varmasti tullaan. Lähestymistapa on aika sama. Ollaan käsittääkseni kuunneltu paljon samanlaista musiikkia ja Topin ja mun tekemisen tapa on ollut pitkään sama. Kumpikin ponnistaa laulajalauluntekijäperinteestä, mutta siinä on yhtye lisänä. Sen lisäksi että ollaan hyviä ystäviä, onhan meillä muutakin yhteistä, nimittäin mähän olen alun perin pöllinyt meidän ihanan kosketinsoittaja Matias Tynin Topin bändistä. Hän soittaa edelleen meidän kummankin yhtyeessä. Ja onhan nyt viimeisimpänä yhdistävänä tekijänä, että Juppu on tuottanut ainakin Topin edellisen levyn.

Ei nyt tarvitse paljastaa ammattisalaisuuksia, mutta osaatko näin lopuksi määritellä, mikä selittää sen, että jotkut tietyt kappaleet koskettavat ja tuntuvat kouraisevan henkilökohtaisesti? Sinulta tämä temppu on onnistunut useampaankin kertaan ja olet varmasti törmännyt siihen myös kuulijana.

– On siinä perää, kun ihmiset puhuu aitoudesta. Ne kappaleet, jotka tuntuvat usein koskettavan eniten kuulijoita ovat sellaisia, joissa olen ollut tosi rehellinen. Ja jos ajattelen muiden tekemää musiikkia, joka puhuttelee, koskettaa tai liikuttaa mua, niin niissä on aistittavissa joku sellainen tietty tosi vahva vilpittömyys ja rehellisyys, mikä menee kaikkien kuorien läpi. Sen vain tunnistaa. Tämä on laulajalle totta. Uskon, että ihmiset aistii sen, jos teksti resonoi minussa.

Teksti: Antti Luukkanen
Haastattelu julkaistu alun perin Soundissa 8/2019