8. 9. Berliini
Guten Morgen, Deutschland! Tšekin kiekauksen jälkeen linja-automme hurautti meidät ketterästi takaisin vanhalle kunnon Saksanmaalle, missä homma on yleensä laatua jämpti.
Jämpti-hommat lähtivätkin liikenteeseen heti kun bussi oli jättänyt meidät Berliiniin. Keikkapaikalta masiina nimittäin lähti vihdoinkin varikolle. Tähtäimessä ilmastointiremontti ja hippien hikoilemisen minimointi. Samalla ruoriin tarttui uusi kuski, kuusikymppinen kova luu nimeltä Udo. Ikävä kyllä ei omaa sukua Dirkschneider, mutta kalapuikkoviiksien sun muiden Saksa-maneerien kohdalle tulee rastit ruutuihin.
Pensselisetä on ajellut Aerosmithiä, AC:DC:tä, Tina Turneria sun muita eli vaihdekeppi löytää silmään. Ja nyt ukko on iskenyt kultasuoneen, kun kuskaa tätä suomalais-tanskalaista armadaa. Enkä paljasta isoa salaisuutta jos kerron, että rundibussien kuskit ovat ihmistyyppiä erikoismies.
Keikkamestana toimi K17, taas yksi vanha tuttu menneilltä rundeilta. Mutta koska isolla puolella tänään taiteili joku Saksan goottisuuruus, oli melodödö-myllymme siirretty pienemmän klubin puolelle. Ihan ookoo liiteri näköjään sekin.
Perusturistikierrokset ja normikeikka pois alta, jotta päästäisiin itse asiaan – OG/Mercenary –Euroopan kiertueen puolivälibileisiin. Tanskalaiset etenkin halusivat tätä vedenjakajaa innolla juhlistaa, eikä meidän partiollamme mitään tärpättihommia vastaan ollut. Ei ole ollut koskaan ennenkään. Suuntasimme siis lähimpänä siintävään cocktailbaariin, jossa meidät ohjattiin intialaishenkiseen ”lounge of sultans” –yksityiskabinettiin. Siellä homma hieman pohjoismaalaiseen tapaan lähti lentoon ja shottitarjottimia sekä länkytystä riitti aamun sarastukseen. Kunnes yksitellen jokainen itsensä uuvuttanut ministeri oli kinkannut takaisin kymmenpyöräiseen kotiimme. Kuppilan auki-oloaikoja kysellessä saimme muuten suomalaiseen korvaan harvinaislaatuisemman vastauksen: olemme auki niin kauan kuin porukalle antimet maittavat.
Kohtahan meikäläinen onkin täällä taas uudestaan toisen veljeskunnan kanssa, kun Insomniumit ryskäävät ensi kuussa tonteilla Children Of Bodomiittien matkassa. Ja mikäpäs siinä, Berliini toimii aina.
Paljon on ollut näillä OG-keikoilla myös Insomnium-paitojen kantajia yleisössä, ja tänäkin iltana muutamat nuoret nassikat piirittivät meikäläisen ylistääkseen, että maailman parhaat bändit ikinä ovat OG, Insomnium sekä Mercenary. Itse taisin asiaan tuumata, että kyllä se minun mielestäni Iron Maiden lienee… No mutta näillä ukoillahan käy hyvä mäihä, kun kaikkien aikojen paras kolmiotripletti tulee koettua laululavoilla kuukauden sisään. Palkkioksi ylikehuista sain faninuorukaisen kompuroinnin seurauksena hänen olut-tuokkosensa sisällön puhtoiselle paidalleni koko selän mitalta, mutta eihän simaveikko toista simaveikkoa tuomitse.
9. 9. Frankfurt
Saksa-jatkumo Frankfurtissa oli aika perus-Saksa-menoa; ookoo keikkavenue Nachtleben, ruoaksi wienerschnitzeliä, hyvä keikkayleisö, teeveessä Eddie Murphy puhuu saksaa (ei muuten oikein rokannut) Beverly Hills Kyttä kakkosessa, mielenosoitusmellakka (jo toinen tällä rundilla!) ja mellakkapoliisit torilla. Tulevat vaalit tuntuvat risovan teutoneita oikein urakalla. Vai Scorpionsin jäähyväiskiertueko se täällä tunteita kuumentaa?
Tällä kertaa oli mukava nähdä miksaajamme Samin seurassa kaupungista myös keskustaa Euro-pilvenpiirtäjineen eli jotain muutakin kuin kaukana periferiassa sijaitsevan Batschkapin klubin, jossa olemme yleensä soittaneet, tai Frankun lentokentän, jolle olemme monesti lentäneet. Ja jolla olemme myös kerran viettäneet lumimyrskyn takia hyvinkin useita tunteja – melkein koko joulunkin muuten samalla. Talvi se näes aina yllättää paitsi Suomen VR:n, myös Saksan lentokentät.
10. 9. Hampuri
Seuraavana viikon Germaani-trilogiassa vuoron saivat Hampuri ja Markthalle, joka on sekin tuttu jo monen kerran takaa näiltä heavyn merkeissä OG:n ja Insojen kanssa tehdyiltä kaverireissuilta. Ja tässä samaisessa liiterissä ryskään muuten uudelleen Insojen kanssa jo tässä kuussa. Limboonko olen joutunut? Elänkö minä aikajatkumossa vai mikä déjà vu tämä on? Onneksi looppi ei ole ollenkaan pahimmasta päästä.
Bussin kattoluukku muuten osoittautui maaseudun halki ajaessa meistä muutamallekin liian vaikeasti vastustettavaksi, ja Jukka muiden muassa jatkoi Venetsian vapaapäivän myötä alkanutta kattosurffaus-harrastusta.
Tänään minulle oli luvassa jotain spesiaalia eli something completely different sikäli, että suurimmat henkilökohtaiset fanini, rakkaat vanhempani, sattuivat olemaan Hampurissa yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla. Ja hehän halusivat totta kai tulla morjenstamaan tuhlaajapoikaansa keikalle, kun ei sitä kuulemma omilla kylillä enää koskaan näy. Muuten päivä meni turisteillessa Hampurin leppoisassa keskustassa.
Jarmon ja Samin kanssa päätimme myös poimia pientä elämänbonusta ja luksusta kultaiseen arkeen menemällä kylpylähotelliin keikkaa edeltävälle ”suomalaiselle” sekä turkkilaiselle saunalle, porealtaalle, uima-altaalle ja 150 metrin ja viiden kerroksen välissä seikkailevalle vesiliukumäelle. Tällaiset rundaamisen arjesta irtautumiset nostavat touhua aina ihan uusille orbitaaleille ja boostaavat maailmanvalloitus-akkuja yhtä lailla kuin putkiaivojakin.
Keikan jälkeen oli luvassa ryhmäin sosieteerausta vanhempain kera. Sain elämän suurelta ”to-do” -listalta kuitattua kohdan “ota rundibussissa pari olutta omien vanhempien kanssa” ja tätäkin harrastusmuotoa heille samalla esittelin. Hauskaa oli ja bändin ukkelit kuulivat siinä sivussa pari uutta synkkää salaisuutta kitaristinsa nuoruudesta. Unissa kävelyä rullaverhojen seassa ja läpi ynnä muuta. Äideillä muuten tulisi olla vaitiolovelvollisuus aivan kuten lääkäreillä sun muilla tiedemiehillä, hehheh. Omien porukoiden näkeminen tämän sirkuksen keskellä toi joka tapauksessa olemiseen mukavaa inhimillisyyden tuntua ja kajahdusta siitä toisesta maailmasta, joka on rundilla aina kaukana poissa ja kuin eri ulottuvuudessa.
Rundimanagerimme on sanellut meille kiertämisen sääntöjä ja koska yksi tiukka ukaasi kuuluu ”EI VIERAILIJOITA BUSSIIN”, koin suorastaan kunniatehtäväkseni rikkoa tätä tabua parhaalla mahdollisella tavalla eli tuomalla kulkuneuvoon isäni ja äitini. Kapinallista, eikö totta! Topakka tanskalainenhan tulikin kesken tilanteen bussiin ja rähjäytti ilmoille, että ”there will be no visitors on the bus!”, kunnes jannun pokka petti. Kiertuemanujen pitää aina leikkiä vähän kovempaa ja hurjempaa jätkää kuin he oikeasti ovat. Mutta syykin on aika selvä: nämä tien johtajat pitävät rundin apinalauman ja produktion sekä säännöstön kasassa, mikä ei aina ole se helpoin rasti.
Manumme, tanskalainen Tommy B, on varsin napakka ja vitsailevan vittuileva herrasmies, mutta jos vastapalloon heittää toimivan herjan, ei tämä ministeri voi myöntää diggailevansa. Sen sijaan hän pakenee nopeasti paikalta revetäkseen sutkautukselle omissa oloissaan. Kivikasvo.
11. 9. Vosselaar
Belgia, tuo vohvelien ja paikallaan pönöttävän tarkastaja- yleisön luvattu maa, oli taiteilija- leirimme vaelluksen seuraava määränpää. Tarkemmat koordinaatit: Vosselaarin Biebob, jälleen yksi tuttu klubi. Taitaa olla OG:lla jo kolmas kerta tässäkin paikassa. Visiittien perinteeksi on muodostunut heavy-shoppailua naapurissa sijaitsevassa Metal Zone –kaupassa, samoin tietenkin Belgian erikoisuudet eli vohveli- ja olutherkuttelut. Perin jännittävää täällä on myös se, että backstage sijaitsee lavan alla, eikä sieltä pääse karkuun toisen bändin soittaessa. Bunkkerissa on siis kärsittävä toisten keikat jos bäkkärikekeily napostelee.
Päivän tärppinä mestassa soitettiin levyltä uutta kovaa hardrockbändiä, joka kuulosti aivan siltä kuin Chris Cornell olisi liittynyt Mr. Bigiin, ja tämähän herätti allekirjoittaneen aikuisrockgeenin. Orkesteri osoittautui Billy Sheehanin, Mike Portnoyn sekä Richie Kotzenin uudeksi Winery Dogs –orkesteriksi ja levyhän meni samoin tein ostoon naapurista.
Peruskeikka läpi perusbelgialaiselle ennalta odotetulle pönöttely-yleisölle. Silti vahva ihan jees ookoo plus. Vedon jälkeen polulle osui vielä menneiltä rundeilta tuttu crew-mies ja heavy-kaveri Stijn, jonka kanssa piti totta kai hetki hehkutella yhteisen historian merkeissä. Seuraavaksi bussiin ja päin pirun saarta eli Englantia. Yöllä luvassa lauttareissua ja sen päälle brittiaamiaista. Suunta on kohti vanhaa kunnon Underworld-klubia Lontoossa. Saamiemme tietojen mukaan ennakkomyynnit ovat olleet todella hyvät eli lupa on odottaa hikistä tupaa! Over and Out!
12. 9. Lontoo
Pistokeikka Lontooseen eli käytännössä kaksi yötä kuluu häslätessä kanaalilaivoilla sekä tullihommissa, eikä aluksilta löydy edes discoteekkiä saati karaokea. Siitä siis tunnin yöunilla silmät sirrillään paattiin ja perinteinen kylkeen kiinnittyvä suonipommi eli english breakfast naamariin ravintolassa. Huipennuksena pääsee tuijottamaan Doverin valkoisia kallioita saarivaltioon saapuessa.
Yllättäen perillä kuitenkin paistoi aurinko, olipa kumma utopia. Underworld-klubi sijaitsee Camdenissä, tuossa Lontoon helmessä, jossa on meneillään loppumattomat Meripäivät. Ohjelmaan kuuluu toisin sanoen hippien shoppailua ja kenkäkauppoja notta rundin maustamat vanhat kengät voi polttaa ongelmajätteenä. Kyseessä on allekirjoittaneelle jo kuudes tai seitsemäs kerta Camdenissä soittohommissa, joten aika autopilotilla menee niin liikkuminen kuin muutkin päivän kuviot.
Ennen keikkaa poikkesimme pinttiselle venuen yläkertaan, legendaariseen vanhaan The World’s End -pubiin. Ja kappas kummaa, sieltähän löytyi maanmiehiä! Apulannan sedät istuivat nurkassa pöydässä, johon totta kai puskimme heti tuoppiemme kanssa kuulumisia vaihtelemaan. Ukot olivat punkmeiningillä Euro-rundillaan vähän lomatunnelmissa ja Lontoon-keikka oli osunut samoille kieppeille meidän vetomme kanssa. Ymmärrän hyvin, että Suomen lavat käyvät vähän tylsiksi, vaikka hommat olisivat kotomaassa kuinka mallillaan. Heavy-turismi onkin varma keino pitää molli-jorit vireessä.
Suomalaiset äänimiehet vaihtoivat pubissa totta kai laitekuulumisia, puhuivat äänitaikojen tekemisistä ja narisivat ammattikunnalleen tyypilliseen tapaan paikallisten kamojen huonoudesta. Kutsuimme kollegat ilman muuta lämpimästi tervetulleiksi illan keikalle, ja nämähän saapuivatkin tarkastamaan heavy-penailuamme. Wirtasen Toni kuulemma vielä turisi aiheesta seuraavana päivänä Radio Rockilla. Mukavaa.
Lontoo näytti taas kyntensä: keikka erittäin hyvä, liiteri täynnä heavy-kavereita ja koko sauna liekeissä. Sitten takaisin bussiin ja laivalle kohti mannermaata. Muuten hyvä, paitsi että rajalla jouduimme oikein kunnolliseen brittitullin erikoistarkastukseen. Hyvä, ettei mennyt tarkastajasedällä kuitenkaan kumihanskahommiksi.
13. 9. Essen
Takaisin Saksaan, missä tänään ohjelmassa kaiken ja laista. Tarkemmin sanoen Essen Turock Open Air –kaupunkifestari, mikä meikäläisen kohdalla edellyttää tuplaryskäystä. OG:n keikan boonukseksi mestoille ilmestyvät näes myös Insomniumin ukkelit ja keikkojen välissä pitää lisäksi hoitaa Insojen kanssa promokuvaus pian julkaistavaa Ephemeral-sinkkua varten. Kiirettä ja heavy-unelmaa piisannee taas enemmän kuin aikataulussa riittää minuutteja. Mukava kyllä esiintyä hikisten klubien välissä vaihteeksi ulkoilmassa.
Vaikka OG:n veto oli jo kuudelta, osoittautuivat vanhojen kymiläisten pessimistien perinteiset ”onkohan tohon aikaan yhtään jengiä” –tuumailut melkoisen turhiksi nurinoiksi. Jengiä oli saapunut tuhansittain Radler-Mustakynnen heavy-myllyä seuraamaan ja hommat olivatkin alusta loppuun isollaan sekä bändillä että yleisöllä.
Keikan jälkeen koitti leppoisa jälleennäkeminen Imppareitten kanssa. Viimeksi tänä kesänä Nummirockissa, kun molemmat -iumit soittivat samoilla festareilla, kasvoivat mökkikekkerit ja festaroinnit siihen mittakaavaan, että pikku pirskeitä oli lupa odottaa tänäänkin.
OG:n ukot pystyivät vaihtamaaan viihteelle jo tässä vaiheessa iltaa, mutta suorittajamies Vanhala joutui pitämään juhlapullon nyörit vielä tiukilla. Sillä seuraavaksi siirryimme viereisen Turock-klubin homeiseen kellariin Insomniumin uusia kuvia ottamaan. Näinhän se menee, että toiset juhlivat kun työn raskaan raatajat viedään kellariin, vaikka ei olla edes Itävallassa. Poseeraukset talteen ja sitten pitikin jo äkkiä jatkaa hetken verran oikeita töitä tässä toisessa leirissä.
Kenttä oli melko pullollaan ja tunnelma katossa koko Insojen puolitoistatuntisen ajan. Myös Sami vaihtoi orkesterien switchissä positiotaan toimien siis sekä OG:n miksaajana että Insojen lavateknikkona. Tällä kertaa toimenkuvaan kuului siis olla allekirjoittaneen baarimestarina. Saatoin tehdä tilauksia keikan edetessä, minkä seurauksena homnma menikin loppua kohden aika riehakkaaksi. Vaan mikäpäs siinä, kun germaanitkin diggasivat Suomi-poikain iloluontoista heavy-mököttelyä. Lavalla poikkesi pariinkin otteeseen ilakoivia OG –ryhmäläisiä morjenstelemassa meikäläisiä ja villitsemässä yleisöä.
Hyvät keikat molemmilta orkestereilta ja itsellä todella hyvä fiilis! Kelpo porukoissa sitä näköjään tulee pyörittyä, kiitos teille heavy-kaverit ja rakkautta kaikille, veliseni. Tunnustan kyllä, että alun perin odottelin illan tuplavuoroa vähän kauhulla, mutta tämähän oli taas aivan parasta.
Keikan jälkeen alkoi eeppinen afterski, ensin suomalaisten ja Mercenaryn kesken bussibileiden muodossa ja sitten Turock-klubin virallisilla afterparty-jorauksilla. Sieltä ministerit sitten yksitellen siirtyivät kohti mustan bussimme kryptien syövereitä. Miksaajamme marssi kaupungin läpi tanssiklubilta takaisin pelkät kengät ja kalsarit yllään, kun oli kuulemma tullut tanssilattialla hiukkasen hiki. Synan soittaja puolestaan tarvitsi apua nukkumaan mennessään, koska juuttui tullessaan bussin käytävälle C-asentoon – tietämättä luonnollisesti yhtään, kenen poikia sitä ollaan tai millä asioilla. Jäsenistön ohjelmassa oli palaillessa myös trailerin aisan morjenstamista sun muuta tärkeää ynnä välttämätöntä. Eli perushommat ja valtakunnassa edelleen kaikki normillaan.
14. 9. Stuttgart
Stuttgartissa seuraavana aamuna oli kaikkien naamoissa ja sosiaalisessa käytöksessä havaittavissa pienoista dagen efteriä. Kaikkiaan päivä menikin monelta aika tuskaisissa merkeissä heavy-mököillessä. Onneksi keikkapaikkana palveli hienohko ja uudehko Club Zentral, jossa hommat toimivat ja salikin oli pakattu täyteen innokasta Ompparin ystävää. Myös tästä vuorokaudesta selvittiin siis komiasti & kunnialla.
Vielä illalla joutui kebab-mestassa döneriä jäytäessä kirjoittelemaan nimmareita teutoneille. Kolme täyden A-luokan keikkaa putkeen! Seuraamme jännityksellä, mitä viimonen Euro-veto tuo tullessaan…
15. 9. Eindhoven
Hollanti, Eindhoven ja areenana legendaarinen (vaikkakin uudelleen rakennettu) Dynamo-klubi. Jo pikkupoikana tuli Music Televisionin Headbangers Ball -ohjelmasta väijyttyä liveklippejä Dynamon festareilta sun muita Live At Dynamo -julkaisuja. Eli klassikkokamaa! Nyt kuviossa tosin pari erikoista muuttujaa. Vetoaika on 16:00 ja päivä sunnuntai eli kyseessä ilmiselkeä iltapäivämatinea.
Koska tänään on samalla tämän rundiosion viimeinen keikka Mercenaryn kera, vetistelimme jo eilen iltasella tanskalaisten kanssa bussissa, että rundi jäi kyllä ihan liian lyhyeksi. Olisi tällä porukalla kernaasti pidempäänkin ajellut.
OG:lla on kaikkiaan ollut todella iisi ja hauska rundi Mercenaryn matkassa jo toistamiseen, joten kun homma kerran toimii ja jengikin tuntuu diggaavan, jatkoa on varmasti vielä joskus luvassa. Kymiläinen pessimisti ei muuten taaskaan pettynyt: orkesterimme odotus sunnuntaiselle kello neljän vedolle oli noin neljä ihmistä paikalle, muttapa salihan olikin suhteellisen täynnä ja meininki hyvä. Suomessa ei pyhäpäivän heavy-keikka kello neljältä lähtisi ihan samaan tahtiin lentoon
Keikan jälkeen kamat kasaan, salkun nyörit kiinni, bussi varikolle ja odottelemaan öistä lähtöä lentokentälle. Pienimuotoiset loppuyömyllyttelyt bussissa tanskalaisten kanssa, silmät kiinni minuutiksi ja sitten kohti siirtymää Suomen kautta Aasiaan.
Rockhommat ovat usein melkoista silmäpussien kartuttamista eli yöunista napsitaan förskottia heavy-unelmalle. Valvomista, odottelua ja matkustamista. Onneksi keikat aina palkitsevat, samoin helmeilevä seura. Hyvä Eurooppa ja hyvä me! Helveten onnistunut ja hauska rundi kaiken kaikkiaan. Meni vielä aika helposti ja tuli itsekin otettua aika iisisti. Ehkä tosin vähän pakostakin, tässä kun on vielä noita kilometrejä matkattavana.
Rundin touhukkaimman ja yömyllyttämiseen alttiimman suomalaisen kunniamaininnan sai tältä retkeltä Erkki, uusi uhkea basistivahvistuksemme. Touhutarmon toisaalta ymmärtää, onhan ukon viime Euroopan pyörähdyksestä Amoralin matkassa vierähtänyt jo 6-7 vuotta. Tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa Aasian kautta takaisin Eurooppaan! Vaikka onhan juttu Monopolin säännöillä ajateltuna eittämättä seuraavanlainen: mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Koti koti koti koti…. Byäää!
Teksti ja kuvat: Markus Vanhala
Tekstin toimitti Petri Silas