Mene pois paha henki, käskee Black Twig – ennakkokuuntelussa helsinkiläisyhtyeen single Devils Please Be Gone

Virkeä ja viriili Soliti-levyfirma täyttää komeat kymmenen vuotta. Onneksi olkoon sisukkaasti englanninkielistä indierockia esittelevälle yhtiölle! Merkkivuotta juhlistetaan luonnollisesti kaikenmoisten julkaisujen avulla, ja ensi alkuun yleisölle tarjotaan upouutta Black Twigiä.

Bändi julkaisee 15. tammikuuta uuden singlen Devils Please Be Gone, mutta Soundin yleisö pääsee tarkastamaan biisin jo näin pari päivää etuajassa. Kuuntele siis kappale alempaa. Devils Please Be Gone on ensimmäinen single tulevalta Was Not Looking for Magic -albumilta, joka ilmestyy 26. helmikuuta.

”Kappaleessa on tietysti viittauksia raamatulliseen kuvastoon, mutta se ei ole uskonnollinen. Enemmänkin kyse on jonkinlaisesta ”maallisesta gospel-laulusta”, jos sellaista termiä voi käyttää”, kertoo laulaja-kitaristi Aki Pohjankyrö singlestä.

”Käytetyt teemat ja vertauskuvat ovat syvällä meitä ympäröivässä kulttuurissa. Kertosäe tuli mieleeni, kun soitimme kappaleen varhaista versiota treenikämpällä. Se tuntui heti ”oikealta” ja säkeistöjen teksti muotoutui saman teeman ympärille. Ehkä kyse on oman elämän tai ympäröivän todellisuuden ”paholaisten” tai demonien käsittelystä?”

Black Twigin verkkosivut löytyvät täältä ja Facebook-kanava täältä. Yhtyeellä ei ole tällä hetkellä keikkoja buukattuna, mutta eiköhän niitäkin vielä uuden levyn myötä ilmaannu.