Mistä on hyvä death metal tehty? Kaunis kuolematon listaa kuolometallihelmet, joita kenenkään ei sovi ohittaa

30.1.2017 16:21

Suomeksi metelöivä death metal -yhtye Kaunis kuolematon teki esiinmarssin vuonna 2014 debyyttialbumillaan Kylmä kaunis maailma, ja nyt bändi on jälleen liikekannalla. Orkesterin Eloton-single julkaistiin muutama päivä sitten tasoittamaan tietä Vapaus-kakkoslevylle, joka puolestaan ilmaantuu kauppojen hyllyille 31. maaliskuuta.

Koska laadukas death metal on ihana asia, pyysimme bändiä listaamaan Soundin lukijoille sellaisia kuolometallin helmiä, jotka ovat saattaneet mennä genreä vähemmän seuranneilta ohi mutta jotka jokaisen metallimusiikista pitävän kannattaa ehdottomasti ottaa haltuun. Bändi teki työtä käskettyä ja laati yhteisvoimin seitsemän kappaleen listan.

Tee siis itsellesi palvelus ja huolehdi, että alempana listatut biisit tulevat tutuiksi, jos eivät ole jo vanhastaan! Alta voit myös kuunnella Kauniin kuolemattoman oman singlejulkaisun. Näillä mennään!

Carcass: Heartwork (1993)
”Kun nuoruusvuosina kappale kantautui ensimmäisen kerran kuulolle, siinä tipahtivat Metallica ja Megadeth kertaheitolla kevyempään sarjaan. Biisin melodiat ja raskaus kolahtivat todella kovaa. Tässä biisissä on kaikki kohdallaan. Kitaramelodiat loistavat täydellisyyttä.”

In Mourning: The Art of a Mourning Kind (2008)
”Ruotsissa kyllä osataan, eivätkä kaikki sikäläiset bändit pääse koskaan sille levelille, jolle he kuuluisivat. In Mourning on tuttavuus muutaman vuoden takaa, ja yhtye loistaa erityisesti siinä, miten kappaleesta luodaan tunnelmallinen kokonaisuus. Biisi lähtee käyntiin todella hienolla mielenmaisemoinnilla, ja kun ensimmäiset säröriffit pärähtävät soimaan, ei paluuta ole. Ei turhia kikkailuja vaan selkeitä kitarariffejä, jotka vyörivät eteenpäin hienon murinalaulun saattelemina. Kaiken ei tarvitse aina olla nopeaa ja monipuolista, vaan yksinkertainenkin voi olla kaunista, jylhää ja jykevää.”

Thy Art Is Murder: Holy War (2015)
”Tämä kappale perustelee itse itsensä. Siihen kiteytyy lähestulkoon kaikki oleellinen. Vaikka elämme vuodessa 2017, joudumme vieläkin joudumme katselemaan ja ihmettelemään asioita, jotka aiheuttavat julmaa sekasortoa.”

Casket: Soldier of Torture (2010)
”Lahdesta pärähtää. Upea biisi, hienoa soitantaa ja mahtavaa murinaa. Tämä kappale jysähti takaraivoon jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Yksiselitteisesti mestarisuoritus. Harmi vain, ettei kokoonpanoa ole enää kasassa, ainoastaan yksi ep jäi muistoksi. Voidaan siis puhua tähdenlennosta, mutta hyvin kirkkaasta sellaisesta. Noh, toivossa on hyvä elää, josko yhtyeestä vielä kuultaisiin.”

At The Gates: Blinded By Fear (1995)
”Helevatan kova biisi, musiikillisen alkutaipaleen suuri vaikuttaja ja inspiraation lähde. Kaikkia asioita ei pysty pukemaan sanoiksi, tämä on yksi niistä.”

Death: The Flesh and the Power it Holds (1998)
”Kaverilta kun saa c-kasetillisen erilaisia metalliveisuja, voi sieltä löytyä mitä tahansa. Tämä biisi löytyi kaverin kasetilta, ja kappale osui ja upposi heti täysillä. Kasetin käänteleminen tuli tutuksi kappaleen aikana, kun puolet biisistä oli äänitetty b-puolelle. Herättää muistoja, ja hyviä sellaisia.”

Amorphis: The Castaway (1994)
Tales from the Thousand Lakes -albumi lienee yksi suurimmista musiikillisista vaikuttajista useammallekin bändimme jäsenelle. Alkukitaroinnin jälkeen alkava riffi on todella mukaansatempaava ja kokonaisvaltainen. Aivan loistava biisi, joka oli tärkeä osatekijä suomalaisen metallimusiikin viemisessä maailmankartalle.”

Lisää luettavaa