Mitä on oikea katupoikarock? Tumppi Varonen tarjoaa viisi esimerkkiä – mukana yllätysvalinta

Tumppi Varosen luotsaama Problems? julkaisee uuden Outoja kiksejä -albumin 13. syyskuuta. Albumista tiedotettiin etukäteen, että se ”jatkaa rosoisen katupoikarockin perinnettä” – vaan mitä se katupoikarock oikein täsmälleen ottaen on? Nyt otetaan asiasta selko.

Pyysimme Tumppia listaamaan viisi osuvinta esimerkkiä siitä, millaisia tarinoita katupoikarock meille on vuosien saatossa kertonut. Vastaukset on kasattu alle, ja listaa katsellessa tulee nopeasti mieleen, että yksi nimi erottuu joukosta. Kun listan muut biisit on julkaistu 1960–70-lukujen taitteessa, on kappalekavalkadin viimeinen merkintä aivan eri aikakauden tuotoksia.

Problemsin levynjulkaisukiertue alkaa Helsingin Bar Loosesta 13. syyskuuta. Yhtyeen kaikki keikat on listattu esimerkiksi Problemsin Facebook-sivuille.

Alice Cooper: Hello Hooray (1973)

”Tämä avasi maailman suureen soundiin. Lisäksi bändi näytti hyvältä. Tämä levy soi edelleen.”

Hurriganes: Well ooh (1973)

”Tämä oli kovin juttu sitten fillarin ja Rolling Stonesin. Remun ääni ja Albertin skitta, unohtamatta Cissen bassoa. Tuli nähtyä Keimolan Mutarockissakin.”

T. Rex: Jeepster (1971)

”Kitara, basso, rummut, laulu! Mieletön karisma tällä pörröpäällä oli. Eiks näin, thats it but not shit, kuten Cisse sanoi.”

Rolling Stones: We Love You (1967)

”Hippiajan huipentuma Richarsin ja Jaggerin putkareissut sekä bändin paluu tällä sinkulla osoittivat tyyppien rajuuden minullekin. Brian skulaa tässä vielä messissä. Jännää matskua. Olin poikasena kuumeessa, kun sain tän sinkun.”

Arcade Fire: Wake Up (2005)

”Kuulin tämän televisiosta käsin. Juoksin levykauppaan ja ostin Funeral-cd:n. Bändin eloisuus ja riemu tarttuivat. Makeita riffejä ja stemmoja. Onneks näin ryhmän livenäkin. Mulla on kaikki niiden levyt.”