Kolumni: Verrattoman lahjakas Vesa-Matti Loiri oli kuin oikean elämän supersankari

Vesa-Matti Loiri 1945–2022
10.8.2022 14:33

Teksti: Aki Nuopponen
.
Vesa-Matti Loiri on ensimmäinen supersankari, jonka muistan.
.
Varhaisimpia lapsuusmuistojani ovat ne, kun kotona avattiin televisio ja siellä oli jälleen se hassu setä. Hän osasi tehdä ihan mitä tahansa. Se hassu setä oli Vesa-Matti Loiri, samanaikaisesti itkettävän hauska ja hämmästyttävän taitava.
.
En kuitenkaan koskaan pitänyt Veskua pellenä. En edes lapsena. Muistan ihastelleeni jo päiväkoti-ikäisenä Loirin suvereenia tapaa tehdä kaikki asiat koko kropallaan ja olemalla oma, tavaramerkinomainen itsensä. Jopa Uuno Turhapuro -elokuvissa Vesku oli ainoa näyttelijöistä, joka sai improvisoida, koska vain hän kykeni hallitsemaan tilan täysin.
.
Tähän päivään saakka olen katsonut lähes kaikki Turhapuro-elokuvat vuosittain, ja se on hyvin pitkälti Loirin ansiota. Uuno ei ole ainoastaan Speden ja Loirin luoma hahmo, vaan Uunosta ja Loirista tuli ajan kanssa yksi ristikkäinen kokonaisuus.
.
Televisiossa on näkynyt vuorotellen Uuno Turhapuro tupakan mittaisella tauolla, Nasse-setä hyvin, hyvin vihaisena tai Koeputkiaikuinen ja Simon Enkelit -elokuvan Luigi punomassa juoniaan. Seuraavassa hetkessä saattoi ruudussa olla kirkkoherranviraston virkamies syömässä paistettua kananmunaa suoraan pöydältä tai Moskovan jääkiekkokisoihin matkalla ollut kisaturisti harhailemassa Porvoossa.
.
Toisaalta samassa laitteessa on saattanut näkyä lahjakas mies soittamassa poikkihuilua uskomattomalla tunteen palolla, laulamassa Eino Leinon tekstejä täysin omalla tavallaan tai uskomattoman venyvä futismaalivahti loikkimassa pallon perässä. Jos ruudulla sattui pyörimään piirroselokuva, sieltä saattoi kuulua ikimuistoisimpia suomidubbeja eli Aladdinin (1992) Lampun henki ja nimikkohahmo Kaikenkarvainen Charlie -elokuvassa (1989).
.
Kaiken tämän takana oli Vesa-Matti Loiri. Mitä tahansa Vesku tekikään, hän teki sen suvereenin loirimaisesti ja  ainutlaatuisen persoonallisesti.
.
Muistan ajatelleeni vielä koulussakin, että Vesa-Matti Loirin on oltava voittamaton ja kuolematon. Hän oli jotenkin täysin arkisen, toisinaan tylsänkin maailman tavoittamattomissa. Jonkinlainen yhdistelmä niin herkkää ja eläytyvää ihmisyyttä ja niin irrottelevaa hahmoa, ettei Vesku selvästikään elänyt ihan samassa ulottuvuudessa kuin me.
.
Kun ikää kertyi enemmän, aloin ymmärtää yhä vahvemmin, millainen ihminen kaiken tämän takana oli. Vesa-Matti Loiri ei koskaan peitellyt omaa inhimillisyyttään. Joskus hän jopa liioitteli omaa haavoittuvaisuuttaan ja teki siten harvinaisen selväksi, että hän on ihan kuten me muutkin. Siviilissä Loiri oli ristiriitojen täyttämä ihminen, joka rakasti lähimmäisiään jopa niin paljon, että se sattui.
.
Vuosikymmenten aikana näin lukemattomia haastatteluja ja otsikoita, kun Loirilla meni paremmin tai huonommin. Suurta riemun ja tekemisen nousukierrettä seurasi aina jyrkkä syöksylasku. Vesku teki kaiken täysillä tai ei ollenkaan.
.
Tuntui kuin hänen jokainen suorituksensa taiteilijana, urheilijana tai näyttelijänä olisi verottanut Veskusta niin paljon, että sitä kaikkea oli mahdollista tasapainottaa vain nollaamalla itsensä täysin. Joskus ne nollauskeinot olivat videopelien ja harrastusten kaltaisia viattomia asioita, joskus päihteitä ja arvaamattomuuksia.
.
Samalla kun aloin ymmärtää vähän paremmin Vesa-Mattia kaiken kansan Veskun uumenissa, aloin ymmärtää jopa vielä paremmin hänen kykyjään. Tuntui ettei niille ollut rajoja.
.
Näin riipaisevan Pojat-elokuvan vasta 2000-luvun puolella. Rooli veljeskatraan isänä Pahat pojat -elokuvassa (2003) oli vavisuttavaa katsottavaa, ja Rumble-elokuva avasi Loirista jälleen puolia. Samalla Eino Leino -albumit löysivät pikkuhiljaa hyllyyni ensin cd:llä ja myöhemmin vinyylinä, ja niistä tuli vakiolevyjä niin itsenäisyyspäivänä kuin suomalaisuuden päivänäkin.
.
Tällä tavalla Vesa-Matti Loiri oli aina tavalla tai toisella elämässäni läsnä. Joka puolelta löytyy Vesku-muistoja.
.
Näin Veskun ensimmäistä kertaa konsertissa vuoden 2009 Provinssirockissa, ja se oli kuin olisi nähnyt lapsuuden sankarin nousevan taas elävien kirjoihin. Muistiin on jäänyt sekin, kun ”olitkos vielä nukkumassa” -turhapuropätkä koki renessanssin Ilosaarirockin ravileirinnän herätysmusiikkina vuonna 2013. Tai kun löysimme kaveriporukalla jostain hämäristä Veskun Tyyne-hahmon albumin ja koko kesä oli yhtä Pimpelipomia.
.
Viime vuosina internetin syövereissä on alkanut pyöriä erilaisia versioita ”Uuno soittaa rumpuja” -videosta, joista alkuperäinen on tietenkin paras. Vain elämää -kaudellakin Loirin omalaatuinen nerokkuus vain korostui, kun hän kiemurteli Satulinnassa todella epämukavan näköisenä ja täysin omana itsenään, mutta antoi silti kaikkensa. Kun muut esittivät Veskulle hänen kappaleitaan, hänen silmissään oli aidosti liikuttuneen Veskun kyyneliä.
.
Vielä ihan Veskun viimeisiin elinvuosiin saakka haaveilin, että olisin päässyt haastattelemaan häntä. Sopivaa tilaisuutta ei tullut koskaan, mutta jo pelkällä ajatuksella oli upeaa leikkiä. Kävin läpi satoja eri vaihtoehtoja siitä, mistä haluaisin Veskun kanssa jutella, mistä haluaisin häntä kiittää, millaisista asioista haluaisin saada hänet avautumaan ja millaisen yhteiskuvan ottaisimme lopuksi.
.
Vesku oli sellainen hahmo, että hän olisi taatusti ottanut tilanteen ensimmäisestä sekunnista alkaen niin tiukasti haltuun, ettei mikään suunnitelma olisi toteutunut. Ja juuri se olisikin ollut upeaa. Olisin tavallaan odottanut paljon mutta ottanut vastaan ihan mitä tahansa, ja täydellä varmuudella olisin saanut sellaisen kokemuksen, mitä en olisi osannut odottaa. Vain siksi, että Vesku olisi ollut Vesku.
.
Kiitos että olit, Vesa-Matti Loiri. Sen olemisen hinta saattoi joskus tuntua kovalta, mahdottomaltakin, mutta kaikki se ilo ja inspiraatio, mitä olet olemisellasi jakanut maailmalle, oli taatusti ainakin osaksi tämän hinnan arvoista.

Lisää luettavaa