Tarja Turunen julkaisi 27. heinäkuuta jatkoa vuonna 2012 ilmestyneelle Act I -livealbumilleen. Hulppea Act II -paketti sisältää Lontoon Metropolis-studiolla äänitetyn intiimin keikan lisäksi Milanossa kuvatun konserttitaltioinnin The Shadow Self– albumin kiertueelta. Erikoisversiossa mukana tulee lisäksi bonuksina festivaalikeikat Ranskan Hellfestistä sekä Puolan Woodstockista.
Soundi tavoitti tulevana viikonloppuna Kemin Satama Open Airissa esiintyvän Turusen tämän laskeuduttua Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja kyselimme hieman kuulumisia. Taksin kyydissä matkannut laulaja jutusteli iloisesti, vaikka helle painoi lämpimämpiin ilmanaloihin tottuneen laulajankin niskaan.
– Sain jo vähän esimakua tästä, kun olin viime viikolla Vaasassa keikalla; nahkahousut ja pitkä nahkatakki oli ehkä hieman huono asuvalinta siihen tilanteeseen! Turunen nauraa.
Kerro hieman tarkemmin Act II -levystäsi sekä prosessista sen taustalla.
– Se on luonnollinen jatke Act I:lle. Ensimmäinen levy käsitti kahden ensimmäisen studioalbumini biisejä ja uusi puolestaan kolmen viimeisimmän. Jos omistaa nämä kaksi niin siinä onkin tavallaan käsissä mun koko tuotanto. Ja fanit ovat olleet tyytyväisiä settien monipuolisuuteen, ettei vaan toisteta samaa. Ja mähän vihaan toistaa itseäni.
– Editointi aloitettiin tammikuussa ja kun videota ja musiikkia oli yhteensä sellaiset kahdeksan ja puoli tuntia, niin olihan siinä helvetinmoinen homma! Meni koko kevät toukokuun loppuun asti sen kanssa. Tänä päivänä olen itse mukana kaikessa tekemisissä eli kaikki asiat menevät mun käsien kautta. Se vie aikaa, mutta lopputulos on sitten omalta kannaltani parempi.
Levyllä on niin isoja festivaalikeikkoja kuin myös Lontoossa kuvattu hyvin intiimi studiolive, jonka yleisö koostui 20:sta faniklubin kilpailun voittajasta. Onko haastavampaa esiintyä montituhatpäiselle yleisölle vai vain kouralliselle silmä- ja korvapareja?
– Niissä on omat haasteensa ja varsinkin festarikeikat ovat aina haasteita koko ryhmälle bändistä tekniikkaan. Esimerkiksi tuolla Woodstock-keikalle vedettiin ilman soundcheckiä ja Hellfest oli taas ensimmäisen iso keikka sen pienen Lontoon-keikan jälkeen eli kontrasti oli aika iso! Mutta nautin myös siitä mahdollisuudesta, että festareilla on yleisöä, joka on tullut kuuntelemaan muita bändejä. Pääset esittämään omaa musiikkia laajemmalle yleisölle, se on hieno juttu.
”Siellä me hengitettiin studiossa samaa tunkkaista ilmaa.”
-Tarja Turunen
– Lontoo oli jotain käsittämättömän uutta, ihmeellistä ja mahtavaa paitsi mulle, myös noille hardcore-faneille. He ovat nähneet mut niin hyvinä kuin huonoina päivinä viimeisen 22 vuoden aikana eli ihan sieltä mun alkuvuosilta saakka, mutta eivät koskaan tällaisessa tilanteessa: 20 superfanille sekä levy-yhtiön ja median edustajille esitettiin uuden levyn kappaleita ensimmäistä kertaa ikinä. Kaikkia jännitti ja oli hienoa nähdä heidän reaktionsa uusiin biiseihin. Siellä me hengitettiin studiossa samaa tunkkaista ilmaa, haha! Se oli lopulta aivan ihana konsertti ja haluaisin päästä tekemään niin uudelleen.
Loppukesä ja alkusyksysi menee kiertäessä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa, mutta lokakuussa lähdet kiertämään Eurooppaa Stratovariuksen kanssa.
– Olen jo monta vuotta yrittänyt saada hynttyyt yhteen jonkun suomalaisen bändin kanssa. Olen aina heiluttanut ylpeänä Suomen lippua maailmalla ja suomalaisesta musiikista ollaankin todella kiinnostuneita, varsinkin rokkipuolella. Kotipellon kanssa olen ollut ystävä jo monta vuotta eli yhteisrundille on kiva lähteä. On vaan haastavaa saada aikataulut natsaamaan, kun kaikilla on omat levyjulkkarit ja kiertueet, eli tämä oli hieno sattuma että nyt saatiin sopimaan.
– Rankkaahan siitä varmasti tulee! Nyt on yritetty kuntoilla ja laulaa kovasti, enyt pitää sitten vaan pysyä terveenä.
Kotipellosta puheenollen, hän olikin mukana taannoisella Feliz Navidad -hyväntekeväisyyssinglellä, jonka vieraslista oli varsin pitkä ja vakuuttava. Kenen kanssa toivoisit joskus pääseväsi tekemään yhteistyötä?
– Se lista on loputon! Maailma on täynnä uskomattomia artisteja ja bändejä, joiden levyjä yhä tänäkin päivänä odotan, ostan ja kuuntelen innoissani. Esimerkiksi Muse tai Peter Gabriel, jonka olen päässyt tapaamaankin ja se oli mahtava kokemus!
– Ylipäänsähän kaikki tämmöiset jutut, kuten Scorpionsin kanssa tehty biisi muutama vuosi takaperin – sekin on bändi, jota olen jo penskana kuunnellut ja tanssinut diskossa Still Loving Youn tahtiin, joten siinä sulkeutui tietty ympyrä elämässä, kun he pyysivät levylleen laulamaan. Se tuntui oikeasti sisuskaluissa asti, että on tämä vaan hienoa!
Mitä muita lähitulevaisuuden suunnitelmia sinulla on kiertueiden ja keikkojen lisäksi?
”Kitarariffit ovat mulle yhtä tärkeitä kuin sinfoniset jutut.”
-Tarja Turunen
– Uutta rokkilevyä tässä sävelletään. Ehkä sellaset parisenkymmentä biisiä on nyt hanskassa ja siitä tuotantoon otetaan ehkä 11-12. Sitä alan tuottaa vuoden alussa ja aikataulullisesti on ajateltu, että levyn julkaisu olisi syyskuun paikkeilla.
– Aika samoilla linjoilla mennään kuin The Shadow Self. Rokkilevy, mutta ehkä vähän hevimpi. Riffit ovat naamalla ja kitaroiden pitää soida lujaa, koska saan itse siitä niin paljon energiaa. Kitarariffit ovat mulle yhtä tärkeitä kuin sinfoniset jutut. Ehkä myös sillä tavalla hieman progressiivisempaa, että olen päässyt säveltäessä pois sellaisesta lokeroimisesta ja teen sitä, mikä tuntuu hyvältä. Siitä onkin tullut ensimmäisten demojen perusteella kiitosta lafkalta.
Mistä levyistä olet viimeksi innostunut ja mistä haet tänä päivänä inspiraatiota säveltäessäsi?
– Olen oikeasti suuri In Flames -fani ja pidän todella paljon heidän viimeisimmästä levystään, vaikka sitä onkin paljon arvosteltu. Koko bändi on ylipäänsä hyvin inspiroiva ja loistava livenä. Mutta tänä päivänä käännyn useimmin leffamusiikin puoleen, jos alan hakemaan jostain inspiraatiota. Esimerkiksi Hans Zimmeriä tai Greg Armstrongia, jonka pianotyötkin ovat tosi ihania. Se inspiroi aina, vaikka nykyään tulee kuunneltua musiikkia melko vähän, kun sitä tekee työkseen.
Entä mikä on levyhyllysi ”guilty pleasure” tai sellainen asia, jota ei ihan ensimmäisenä uskoisi Tarja Turusen levyhyllystä löytyvän?
– Jaa, aika paha! Mähän olen sellainen musadiggari, että löytyy laidasta laitaan kaikkea, mutta… Ei mulla ehkä “guilty pleasurea” ole, mutta sanotaan tähän Lady Gaga. Hän on loistava artisti ja suvereeni omalla alallaan, lahjakas ja vahva nainen. Mun 6-vuotias tyttäreni on ihan superfani, joten sitä kauttakin sitä tulee kuunneltua, haha!
Olet tehnyt jo pitkän soolouran ja ensimmäiset sooloalbumisi julkaistiin reilut 10 vuotta sitten. Miten koet muuttuneesi artistina tänä aikana?
– Tie on ollut todella hedelmällinen ja olen nauttinut suunnattomasti. Mähän olen koulut käynyt klassinen muusikko, mutta mielestäni varsinaiset oppivuodet alkoivat vasta opiskelujen jälkeen. Kaikki oli opeteltava uudestaan, kun olin itse päättämässä ja vastaamassa asioista
– Uran alku oli jännittävä ja vähän pelottava, kun piti avata sydäntään ja oikeasti miettiä, mihin suuntaan tästä lähtee. Oli epävarmuutta, onko musta koko hommaan ylipäänsä, mutta se epävarmuus on kaikonnut. Nyt on hienoa päästä säveltämään ja siitä tulee hyvä mieli. Olen siis oppinut ihan jumalattomasti ja minulla on ollut onni tehdä kannustavien, inspiroivien ja taitavien muusikkojen kanssa töitä.
Pitkästä soolourasta huolimatta tekemisiäsi verrataan tai peilataan edelleen usein Nightwishiin. Miten koet tämän asian tänä päivänä?
”Kun menen uuteen maahan, on ihan ilmiselvää, että minut omaksutaan Nighwishin laulajana tai ex-laulaja, mutta en näe sitä ollenkaan negatiivisena asiana.”
-Tarja Turunen
– Se on ihan luonnollista. Nytkin olen tästä menossa Libanoniin festareille, jossa en ole esiintynyt koskaan aiemmin. Aina kun menen uuteen maahan, on ihan ilmiselvää, että minut omaksutaan Nighwishin laulajana tai ex-laulaja, mutta en näe sitä ollenkaan negatiivisena asiana. Se oli tärkeää aikaa mun elämässä ja olen siitä musiikista todella ylpeä, en itse koe sitä ongelmana ollenkaan. Se musiikkihan ei kuole koskaan, eli jos joku haluaa kaivaa esiin ne levyt, joissa olen mukana, ne on ihan löydettävissä.
Nightwishiin liittyen, tapasit Marco Hietalan ensimmäistä kertaa 12 vuoteen Raskasta joulua -keikoilla viime talvena.
– Meillähän ei ollut mitään treenejä ja me lauloimme yhdessä dueton, mut mitäs me vanhat konkarit, lavalle vaan, haha! Varmaan puntti tutisi vähän molemmilla, mutta oli tosi ihanaa. Marco tuli backstagelle, koputti ovelle, halattiin ja mentiin lavalle.
– Kappalehan oli Schubertin Ave Maria, joten voit vain kuvitella sitä reaktiota, yleisöhän itki ihan valtoimenaan! Se oli hyvin koskettava tilanne ja me jäätiin Marcon kanssa fiilistelemään sitä yleisöstä tullutta huutomyrskyä. Oikein hieno jälleennäkeminen oli.
Oletko tämän kohtaamisen lisäksi ollut yhteydessä muihin Nightwish-jäseniin?
– En ole ollut, ainakaan sillä tavalla että oltaisiin nähty tai suoraan juteltu. Sähköposteja on vaihdettu.