Huomautimme parikymmentä tuntia sitten, että Judas Priestin British Steel ja Iron Maidenin debyyttialbumi ilmestyivät 14. huhtikuuta 1980 – siis tasan neljäkymmentä vuotta sitten. Kerroimme tarinan johdanto-osiossa aika paljon muutakin, ja tämän johdattelun pariin pääsee täällä.
Nyt menemme suoraan asiaan, ja esitämme muutamille suomalaismuusikoille kaksi kysymystä näiden levyjen vuosijuhlien kunniaksi. Ne kuuluvat:
1. Kumpi pitkäsoitto miellyttää enemmän: British Steel vai Iron Maiden?
2. Mitkä ovat yleisesti ottaen Judas Priestin ja Iron Maidenin parhaat pitkäsoitot?
Perttu Kivilaakso (Apocalyptica)
1. Ensinnäkin: kamalaa joutua valitsemaan kahden lempparin välillä!
Näistä levyistä valinta osuu kuitenkin Iron Maideniin, sillä varsinkin varhaisteininä Eddie kolahti kovaa ja Maiden oli yksi ekoista yhtyeistä, joihin todella tykästyin. Prowler, Running Free, Phantom Of The Opera, Charlotte The Harlot… Levyllä on todella monta klassikoksi muodostunutta biisiä, ja päälle vielä hieno slovari: Strange World!
Mutta totta kai myös British Steel sisältää ikonisia hetkiä ja ehdottomia klassikoitakin – ja yhden kaikkien aikojen tunnistettavimmista ja korvamatoisimmista kitarariffeistä. Sen nimi on Breaking The Law.
2. Kyllä lempilevyt molemmilta taitavat olla juuri niitä, jotka julkaistiin silloin, kun itse heräsin diggailemaan heviä ensimmäisen kerran. Toisin sanoen vuosilta 1988-1992, jolloin olin 10–14-vuotias.
Iron Maidenilta tuli tuolloin Seventh Son Of A Seventh Son, No Prayer For The Dying ja Fear Of The Dark, ja Judas Priestiltä taas ilmestyivät Ram It Down ja Painkiller.
Kaikki edellä mainitut albumit, mutta etenkin nuo Priestit, ovat minulle kaikkien aikojen tärkeimpiä levyjä, ja ne vaikuttivat Metallican tuotannon ohella vahvasti siihen, että klassisen sellistin ”rinnalle” syntyi heviä rakastava perkele!
Zachary Hietala (Tarot)
1. No perkele! Mikäs se Maiden on? Mulle Priest on SE bändi. Maidenin ekaa ei voi edes kuunnella – on se sen verran shaisse levy.
2. Iron Maidenin paras pitkäsoitto on Powerslave, sillä sieltä löytyy sentään yksi melko osuva ralli: 2 Minutes To Midnight. Priestillä hyviä ovat kaikki.
En muuten ole edes nähnyt Maidenia livenä Dickinsonin kanssa. Nummirockissa tsekkasin yhtyettä pätkän sen paskan laulajan kanssa, eikä se ollut hyvä. Sanomattakin lienee selvää, että Priestin olen nähnyt helvetin monta kertaa ja ollaan jopa Sauna Open Airissa oltu veivaamassa samalla stagellakin. Huikea bändi, huikeita viisuja ja Metal God.
Samy Elbanna (Lost Society)
1. Todella vaikea kysymys, ja kummatkin todella tärkeitä pitkäsoittoja itselleni… British Steel on yksi historian kovimmista heavy metal -levyistä, ja monellakin tapaa se kiteyttää koko genren sanoman ja pitää sisällään kaikki musiikkityylin ominaiset aspektit, mutta itselleni Iron Maidenin esikoinen on silti tärkeämpi julkaisu. Levyn biisit kuten Phantom Of The Opera ja Prowler olivat jotain, mitä en ollut koskaan aiemmin kuullut ja nehän koukuttivat saman tien.
2. Iron Maidenin kovin on itselleni heittämällä Seventh Son Of A Seventh Son, sillä levyn jokainen biisi on klassikko ja kokonaisuus on täyttä kultaa. Koukut, soolot, melodiat ja kaikki ovat täydellisiä.
Judas Priestilta olen kuunnellut ja fiilistellyt eniten Turboa, ja diggailen sen kasarityyppisestä soundista ja sävellyksistä ihan kybänä. Myös livejulkaisu Priest…Live!, joka nauhoitettiin Turbon maailmankiertueelta, teki todella ison impactin jo ihan skidinä.
Jonne Järvelä (Korpiklaani)
1. British Steel on kovempi, koska minusta tuli Maiden-fani vasta Bruce Dickinsonin myötä. British Steel oli myös ehdottomasti siihen mennessä paras Priest-levy, ja klassikkohan siitä sitten muovautui.
2. Mulle kolisee vieläkin parhaimmin Iron Maidenilta Piece Of Mind, joka on mun eka itse ostamani Maiden-levy 10-vuotiaana vuonna 1984. Albumi lähtee tykisti liikkeelle Nicko McBrainin kaikkien aikojen hienoimmalla rumpuraidalla.
Eka ostamani Priest-levy taas oli Turbo, mutta ylivoimaisesti yhtyeen paras on silti Painkiller. Meillä oli itse asiassa Korpiklaanin uuden rumpalin Samuli Mikkosen kanssa puhetta, että josko uusi tekeillä oleva levy olisi vähän niin kuin Korpiklaanin Painkiller… Niillähän oli silloin vähän sama tilanne kuin meillä nyt: muun muassa uusi rumpali kehissä!