Karmivan kauniit aution Helsingin kadut – Ensiesityksessä Sam Shinglerin soolouran avaus

Hienon videon on Sam Shingler ensimmäiseen soolokappaleeseensa tehnyt.
20.5.2020 09:06

Typötyhjässä Aleksanterinkadussa on jotain todella kaunista mutta myös karmivaa. Sellaista pitkin kävelee Sam Shingler soolodebyyttinsä videolla ja laulaa näihin aikoihin hyvin sopivasti In It Together.

Sam Shinglerin nimi lienee tuttu suomalaista indiekenttää seuranneille, vaikuttihan mies jo 1990-luvulla The Pansiesin riveissä ja on sen jälkeen toiminut niin laulajana, kitaristina kuin biisintekijänä ainakin Montevideon ja The Lieblingsin riveissä.

Nyt Shingler on julkaisemassa ensimmäistä kertaa musiikkia omalla nimellään. Viime talvena kirjoitettu, edetessään hienosti kokoaan kasvattava ensisingle In It Together muistuttaa, että kaikista koettelemuksista selviää parhaiten yhdistämällä voimansa muiden kanssa. Kappale ilmestyy suoratoistopalveluihin huomenna 21.5.

Tosin tämän kanssa Shingler ei ole paljon apua tarvinnut: hän vastaa kappaleen säveltämisestä ja toteutuksesta kokonaan itse rumpuja ja jousisoittimia lukuun ottamatta. Ja onpa mies käsikirjoittanut ja ohjannut yläpuolella ensiesityksensä saavan videonkin.

Sam Shingler. Kuva: Heta Saukkonen

Lisää luettavaa