Blur-kitaristi muistelee lämmöllä edesmennyttä William Orbitia – ”Hän oli kuin Muumihahmo”

Orbitin innostus musiikin tekemistä kohtaan on jäänyt Graham Coxonin mieleen.
11.8.2026 22:48

Jouduimme viime viikolla suruksemme kertomaan tuottaja William Orbitin kuolemasta. 69-vuotiaana menehtynyt visionääri tunnettiin ennen kaikkea Madonnan Ray of Light -menestyslevyltä, mutta näytteli merkittävää osaa myös Blurin kokeellisen 13-albumin synnyssä. Alunperin brittiyhtye kuuli Orbitin remixin Movin’ On -kappaleesta ja kiinnostui yhteistyöstä.

Blur-kitaristi Graham Coxon muistelee tuottajaa Rolling Stonen haastattelussa.

”Pidin Williamista välittömästi”, Coxon muistelee. ”Hän näytti vähän tontulta. Hän oli kuin Muumihahmo — vihreä huopahattu päähän ja hän olisi mennyt Nuuskamuikkusesta. Hänellä oli intensiivinen katse, mutta hänen suunsa vääntyi aina välillä outoon, kauniiseen virneeseen. Hän taisi pitää meitä melko hauskoina jätkinä.”

Coxon kuvailee, kuinka Orbit piti raskaista soundeista, tulivatpa ne sitten kitarasta tai syntetisaattoreista.

”Pidimme häntä hulluuden partaalla taiteilevana nerona, mutta sellaisiahan nerot ovat.”

Kitaristi muistaa, kuinka levyn äänitysten aikana Madonnakin pääsi piipahtamaan paikalla.

”Olin äänityshuoneessa hölmöilemässä kitaran kanssa ja kun katsoin tarkkaamoon, Madonna seisoi siellä”, Coxon kertoo. ”’Voihan paska’, ajattelin, ’pysynkö täällä vai keräänkö rohkeutta mennä moikkaamaan?’ Kävimme sitten kaikki moikkaamassa häntä.”

Orbitilla oli sessioissa biitti, josta ei syntynyt hyvistä jameista huolimatta Blur-biisiä. Myöhemmin Coxon kuuli Madonnan Beautiful Stranger -kappaleen ja tunnisti pohjan välittömästi.

”1990-luvun lopulle tullessa olimme palaneet aivan loppuun. Taisin ryypätä aika reilusti”, Coxon tunnustaa. ”Williamin kanssa äänittämisessä oli hienoa se, kuinka irtonaista se oli. Improvisoidessa pystyi antamaan itsestään paljon. Se oli kuin terapiaa.”

”Törmäsimme häneen jälkeenpäin, mutta hänellä oli paljon vientiä. Oli melkoinen shokki kuulla uutiset. Meillä kaikilla alkaa olla kilsoja takana, mutta en tajunnut minkä ikäinen hän oli. Pidin häntä aina meidän ikäisenämme. Hänen intonsa ja energiansa musiikin tekemistä kohtaan oli ihan mielipuolista.”