Alkoholi
Asema
Taiteessa kuvaukset laitapuolen kulkijoiden elämästä ovat usein jonkinasteisen rappioromantiikan sävyttämiä. On köyhyyttä ja kärsimystä, mutta on myös vapautta, yhteisöllisyyttä ja rakkautta. Mika Lietzen on valinnut kadulla asuvan alkoholistipariskunnan tarinassaan toisen tyylin.
Kansikuvassa heidän kasvoillaan on hymy, mutta siihen se jääkin. Ensi ruuduista alkaen etenkin pääosamiehen lohduttoman tyhjä katse kertoo, että onnellista loppua ei kannata odotella. Näköalaton tilanne ja päihderiippuvuus johtavat toinen toistaan epätoivoisempiin tekoihin. Valokin pilkahtaa vain sammuakseen entistä pimeämmäksi.
Lietzen kuljettaa tarinaa taitavasti vähin sanoin, sekä kuvin, joiden seesteinen kauneus toimii riipivän tehokkaana kontrastina tarinalle. Värimaailman haaleus kertoo paljon: ainoat syvät värit koko kirjassa ovat musta ja verenpunainen.
Useasti ennenkin kirjoillaan vaikutuksen tehneen Lietzenin taidosta sarjakuvantekijänä kertoo eniten se, että voimakkaimpia jaksoja ovat täysin kuvien varassa etenevät, useiden sivujen mittaiset kohtaukset.
Jopa epämiellyttävyyteen asti lohduton kirja, josta ei jää hyvä maku suuhun. Ei ole varmasti tarkoituskaan.
Teksti: Mikko Meriläinen
Arvio on julkaistu Soundissa 8/23.