Tuumailuja | Poikkeuksellisen monipuolinen kattaus seiskoja ja muita pikkulevyjä

The Toxics

Härmässäkin on autotallirockia kolisteltu vuosikymmenestä toiseen, mutta nyt juuri ei tule mieleen toista yhtyettä, joka edustaisi niin tyylipuhtaasti Crypt- ja In The Red -levy-yhtiöiden soundia kuin helsinkiläinen Toxics. Yhtyeen varhaisempi kasettijulkaisu jo vihjaisi, ettei trio ole kovin melodia- tai biisikeskeisesti liikenteessä. Kompaktin obliviansmaisesti ryökäleet saavat silti kaiken olennaisen käytyä läpi keskimäärin kahdessa ja puolessa minuutissa. Ja onhan tämä suomalaisen ja ranskalaisen julkaisuyhteistyön hedelmänä syntynyt kymppituumainen selkeästi parasta mitä Toxics on toistaiseksi tehnyt.

Pelkkä Pirttinen – Suomen Seasick Steve? Lähtee meinaan niin rempseästi duon punk blues, että vertailut ison maailman nimiin eivät ole aivan kohtuuttomia. Kaksikko ei pienestä kokoonpanosta huolimatta juutu minimalismiin, vaan paahtaa menemään Kalasatama-kymppituumaisellaan täydellä höyryllä sen kummempia miettimättä. Solisti Pirttinen itse tulkitsee genreen nähden huomattavan sielukkaasti ja konstailemattomat tekstitkin myhäilyttävät. Rage Against The Machinen tahdissa neppailu Liikutit minua -kappaleessa menee sentään hieman tyylirikon puolelle.

Sin Cos Tanin Smile Tomorrow Will Be Worse tarjoilee tunnelmia hyvinkin lavealta sektorilta. Ten Years on raukea mutta tanssittava jumppailu enemmänkin klubikäyttöön. Down puolestaan esittelee jopa Kraftwerkiin asti kurkottavaa arkaaisuutta, joka solmii samalle rusetille perinteisen pop-estetiikan ja tanssimusan tenhon. Myös fiilistelevä Raindrop sopii yhtä lailla koti- kuin bilekäyttöön. Vaikka Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan muodostama duo on pysynytkin aktiivisena, on 12-tuumaisena ja digitaalisena julkaistu kolmen raidan ep hyvä muistutus Sin Cos Tanin olemassaolosta.

Doom rockiksi mainittu Mansion on ehtinyt puuhata julkaisurintamalla ennemminkin, mutta lienee turvallista povata, että Altar Sermon muodostuu sen läpimurroksi. Bändi on napannut jo keskinkertaistuneesta occult rock -kuvastosta vain tarveaineet ja pinkonut niiden kanssa yhä karmivimpiin suuntiin. Kaksitoistatuumainen singlen a-puolella oleva nimikappale on tuttu hyytävänä videona, mutta b-posken Traitor’s Dirge on sitäkin omaperäisempi. Tutustuminen Mansionin tekstejä inspiroineiseen kartanolaisuuskulttiin antaa totisesti lisää syvyyttä kuunnella näitäkin kappaleita.

Poikkeuksellisen monipuolisen kattauksen saa luvan päättää hömelösti nimetty Lauri Darra & Tuomiopäivän Sävärit. Ainoana kierroksen cd-julkaisuna Ei myytävänä -ep (juu, 4R-vitsi tähän kohtaan) pursuaa kukkuramitalla isoja kertsejä ja kukkoilevaa asennetta. Yhtye on ysäriboogiensa kanssa hellyttävän vanhanaikainen, mutta samalla olennaisen äärellä. Näillä eväillä pitäisi periaatteessa pärjätä aina. Osoittelevat tekstit hieman närästävät, mutta niin on varmasti tarkoituskin. Kunhan vielä soundimaailmaa ja sovituksia viilaa monipuolisempaan suuntaan, saa armoton maisema arvoisensa kehykset.

Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 11/2015


Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.