Väkevää toimintaa tarjolla: ennakkokuuntelussa Hard Action, jonka toinen levy totta vie lunastaa bändin nimen lupauksen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hot Wired Beat kuulostaa siltä, kun olisit ollut katutappelussa ja Fleetwood Mac soi taustalla ääniraitana”, kuvailevat Hard Actionin kaverit itse uutuuslevyään tiedotteessa. Ei ollenkaan hullumpi määritelmä, sillä kelpo rytistystä riittää ja melodioistakin pääsee iloitsemaan. Mikäli siis 1970-luvulle ja alkuaikojen Hanoi Rocksille tuoksahtava rockmusiikki kiinnostaa, pistä Soundcloud-soitin soimaan alempaa!

Jos Hard Action ei ole vanhastaan tuttu, kerrottakoon, että helsinkiläis-kouvolalaisen bändin debyyttilevy Sinister Vibes julkaistiin vuonna 2015. Yhtyeen Facebook-sivun tietokentässä lukee pelkästään ”100% electric guitar worship”, eli homman nimi tehdään aika suurin kirjaimin selväksi.

Svart Records julkaisee Hot Wired Beatin maailmanlaajuisesti 1.joulukuuta, mutta tuotos saa Suomen-ensisoittonsa Soundissa jo nyt. Joulukuussa yhtye tekee muutaman viikonlopun ajan keikkoja Suomessa, ja ensi vuoden puolella on vuorossa laajempi kiertue Keski-Euroopassa. Suomen-keikat ovat 24.11. Tampereen Doriksessa, 25.11. Joensuun La Barressa, 1.12. Kouvolan Downtownissa ja 2.12. Helsingin Bar Loosessa.