Aikamoinen hevitorstai.
Niinpä tietysti. Tampereella ei järjestetä mitenkään liikaa metallikeikkoja ja sitten kun järjestetään, niin ne sattuvat samalle päivälle. Okei, kiertueaikataulut ja salivaraukset lyödään lukkoon useita kuukausia etuajassa, mutta kyllähän Amon Amarthin (plus Profane Omenin) ja Swallow The Sunin (plus The Man-Eating Treen) konserttien osuminen samalle arkipäivälle on silti hieman ironista.
Parikymppisiä tänä vuonna juhliva tukholmalainen melodinen deathmetal-yhtye Amon Amarth aloitteli Pakkahuoneella yhdeksältä. Vielä kahdeksan maissa vanhakantaista suomea puhuva kitaristi Olavi Mikkonen ihmetteli jonkinmoista yleisökatoa, mutta konsertin alkaessa sali näytti jo huomattavasti viihtyisämmältä. Viitisensataa metallipäätä ei tietenkään kokonaan täytä isoa Pakkahuonetta, mutta lopulta yhtyekin näytti aivan tyytyväiseltä paikalle saapuneiden fanien määrään. Näin saattoi päätellä ainakin sympaattisen solistin Johan Heggin hymystä.
Heggistä puheen ollen; siinäpä mainio keulakuva Amon Amarthille. Möreä-ääninen ja rapean kokoinen kaveri näyttää karskilta karvaviikingiltä, mutta miehestä löytyy myös äärimmäisen leppoisa puolensa. Lavaolosuhteissa tuo eräänlainen leppoisuus pysyy tietenkin useimmiten piilossa, mitä nyt "kiitoksia, Tampere" -välispiikit (ei siis missään nimessä "kiitos, Tampere") hymähdyttivätkin kerta toisensa jälkeen.
Pakkahuoneen uusitusta PA-kaapistosta mainiot soundit loihtineella Amon Amarthilla alkaa hiljalleen olla tarpeeksi tasokkaita biisejä puolitoistatuntisen täyttämiseksi, mutta lievä tasapaksuus vaivaa deathmetalin priimusluokkaan väellä ja voimalla noussutta ryhmää edelleenkin. Free Will Sacrifice, Twilight Of The Thunder God, Cry Of The Blackbirds, Death In Fire ja hieman kevyemmällä vaihteella etenevä, tarvittavaa vaihtelua tuova Under The Northern Star loivat toki vahvan pohjan Pakkahuoneen-keikalle, mutta edellä mainittujen biisien "kehnommat versiot" (vaikkapa The Beheading Of A King) kiistämättä laskivat yleistunnelmaa.
Kesän lopulle asti ahkerasti maailmaa kiertävä, mutta sitten uuden studiolevyn kimppuun käyvä Amon Amarth ei ehkä puristanut tamperelaisten edessä itsestään irti kaikkia tehoja, mutta tällaisenaankin niskojen nakkelua rakastava tukholmalaisviisikko pesee mennen tullen 95 prosenttia tämän päivän metallipumpuista. Järkähtämätön rutiini tuli hyvällä tavalla esiin.
Muutaman korttelin päässä Swallow The Sun oli puolestaan vasta aloittamassa settiään, kun Pakkahuoneella kaikuivat jo AA-encoret. Kitaristi Juha Raivio oli tavoilleen uskollisena alkuillasta varsin huolissaan yleisömäärän suhteen, mutta jyväskyläläisyhtye sai lopulta esiintyä täyteen pakatulle Yo-talolle. Se ei tietenkään ollut mikään ihme.
Edellisellä viikolla FME-metallikarkeloissa aavistuksen verran vaisun kuvan itsestään jättänyt Swallow The Sun oli nyt todellisessa elementissään. Yo-talollahan yleisö on periaatteessa yhtyeen kosketusetäisyydellä ja tämä näytti sopivan keskisuomalaisille loistavasti. Bändin luoma äärimmäisen vahva tunnelma tuntui porautuvan suoraan luihin ja ytimiin. Parhaimmillaan orkesteri onnistui tarjoamaan aivan maagisia, kylmiä väreitä nostattaneita hetkiä.
Onko se sitten monikerroksisen Emerald Forest And The Blackbird -albumin ansiota, mutta yhtyeen yleisöpohja tuntuu laajentuneen entisestään. Okei, Swallow The Sun ei tietenkään ole mitään metsäisintä underground-metallia, mutta silti; death/doommetal-pohjaisilla keikoilla näkee äärimmäisen harvoin näinkin laaja-alaista yleisöjakaumaa. Paikalla oli nimittäin kaikenlaista porukkaa pitkätukkaisista ja karvanaamaisista oldskool-Burzum-faneista nuoriin opiskelijatyttöihin… Niin, toisaalta, ovathan ne Swallow The Sunin kaverit kieltämättä aikamoisen vetävän näköisiä herrasmiehiä!
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho