Teksti ja kuvat: Marko Säynekoski
Ville Valo ja Zetra ovat kiertäneet yhdessä pitkin Eurooppaa hyvän tovin, ja Suomessakin parivaljakko ehti heittää puolenkymmentä keikkaa. Kiertueen loppusuora alkaa jo vahvasti häämöttää, ja rundin on määrä päättyä toukokuun 10. päivä Lontoon Royal Albert Halliin.
Sunnuntaina Ville Valo esiintyi Belgiassa. Brysselin keskustassa sijaitsevan Ancienne Belgique -klubin pääsali oli muokattu Ville Valoa ja hänen yhtyettään varten niin sanotuksi Ball Roomiksi, jossa tunnelma osoittautui tavallista suursalia intiimimmäksi ja leppoisammaksi, ja sellaisesta Ville Valo on ennenkin tuntunut erityisesti nauttivan.
Illan aloittanut lontoolaisduo Zetra oli positiivinen yllätys raukean goottisävyisine tunnelmointeineen. Bändissä on jotakin samaa kuin Ville Valon soololevyssä ja toki myös eräissä HIMin julkaisuissa. Siksi ei ole ihme, että yhtye oli valikoitunut Valon lämmittelybändiksi.
Mutta Ville Valon yhtyettä väki oli selvästi tullut odottamaan, sillä Zetran jälkeen sali alkoi täyttyä kummasti. Hyväntuulinen maestro saatteli keikan käyntiin soolodebyyttinsä nimiraidalla, ja jo toisena pantiin soimaan HIMiltä tuttu Right Here In My Arms.
Ville Valon konserttia oli mainostettu juuri HIMillä, ja itse asiassa moisessa ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Yleisö odotti retrospektiivistä show’ta, ja sen se myös sai. Neon Noirin kappaleet luonnollisesti kulkevat liki Ville Valon edellisen yhtyeen tuotantoa, joten olisi pikemminkin ollut ihme, jos HIMin klassikoita ei olisi kuultu. Sitä paitsi konserttitilanteessa kappaleet erityisesti tuntuivat muodostavan luonnollisen jatkumon, mistä kiitos kuuluu Valon taitavalle taustayhtyeelle, jonka käsittelyssä sovitukset – vaikkakin kovin hienovaraiset – tuntuivat sitovan materiaalin sujuvaksi love metal -virraksi.
Ancienne Belgiqueen saapuneet fanit osoittivat uskollisuutensa laulamalla, ja ihmisjoukko tuntui osaavan kappaleiden sanat harvinaisen hyvin ulkoa, oli sitten kyseessä tuore tai vähän vanhempi tuotanto. Ville Valon uralla on jo mittaa ja tämän saattoi aistia myös yleisön ikäjakaumasta. Saliin oli kokoontunut nuorta väkeä, mutta kyllä keski-ikää lähestyvienkin joukko oli varsin hyvin edustettuna.
Vaikka Ville Valon keikka oli kokonaisuutenakin kaikin puolin nautinnollista kuultavaa, se yksi jaksaa vaan edelleen sävähdyttää. When Love And Death Embrace saa sielussa jotakin ihmeellistä liikkeelle vielä näin 27 vuoden jälkeen.
Kuvagalleria
VV
Zetra