Melodista meteliä – Neil Young & Crazy Horse | 2.6. Waldbüchne, Berliini

Neil Young on esiintynyt vuosikymmenten aikana monissa kokoonpanoissa, mutta Crazy Horse on niistä eittämättä legendaarisin. Kukaan miehistä ei ole soittimensa virtuoosi, mutta yhdessä he saavat aikaan melodista meteliä, jota ei voi verrata muihin.

Neil Young kaivautui kitaraansa kuin hullu kallonporaaja

Ikääkin toki alkaa pitkään syrjässä olleille miehille karttua. Toisaalta viime vuoden lopulla ilmestynyt Psychedelic Pill on yksi nelikon parhaista levyistä, Neil Young on jättänyt päihteet ja tätä on povattu kvartetin viimeiseksi pitkäksi maailmankiertueeksi. 

On sitten syy mikä tahansa noista tai jokin muu, mutta Berliinin-keikalla yhteistyö tuntui yhä olevan tukevan vakuuttavaa. Neil Young kaivautui kitaraansa kuin hullu kallonporaaja, kakkoskitaristi Frank Sampedron tukiessa häntä oivasti. Basisti Billy Talbot ja rumpali Ralph Molina tekivät tanakkaa perustyötä, jonka päälle kitaristien oli hyvä rakentaa. Taustalaulut olivat toisinaan hiveleviä, mutta onhan Talbotilla ja Molinalla doowop-tausta.

Välillä nelikon soitannon yhteishenki kulminoitui siihen, että miehet kokoontuivat heilumaan yhdessä Molinan rumpusetin ääreen. Usein meininki muuttui keskinäiseksi jammailuksi, jossa kupletin juonta tunnuttiin kirjoittavan sitä mukaa, kun biisi eteni. Näin kävi muun muassa hilpeäksi muuttuneessa Fuckin’ Upissa, ja myös uuden levyn Walk Like A Giantin loppu kuulosti paikan päällä käsikirjoitetulta.

Uudelta levyltä kuultiin Euroopan-kiertueen avajaisiksi peräti kolme biisiä, mikä on biiseiltään suppean, joskin silti yli kaksituntiseksi venyneen setin puitteissa reilusti. Miehillä on niin pitkä historia takanaan, että biiseistä ei ole pulaa. Klassiseksi luokitetulta paluulevyltä Ragged Glory kuultiin kaksi biisiä, mutta sellaiset maineikkaat albumit kuin Everybody Knows This Is Nowhere ja Rust Never Sleeps tuntuivat melkein aliedustetuilta. Tuoreemmasta päästä ihmetytti mainion Americana-levyn täydellinen laiminlyönti.

Like A Hurricane pisti maan kirjaimellisesti tärisemään

Tuttuun tapaansa Young esitti myös kaksi levyllä julkaisematonta laulua. Ne edustivat rauhallisempaa osastoa. Mukana oli myös pakollinen akustinen osuus, jossa huomio kiinnittyi Blowin’ In The Wind -klassikon tyylipuhtaaseen folkesitykseen. Mutta onhan aika sille taas kypsä, kun ihmiskunta lyö yhä päätään seinään.

Ylimääräisenä kuultu Like A Hurricane pisti maan kirjaimellisesti tärisemään, versio oli hätkähdyttävän upea. Ruoste ei ehkä koskaan nuku, mutta se näkyy näissä konkareissa vain ulkomuodossa. Jos tämä jää miesten viimeiseksi kiertueeksi, ainakin he poistuvat kuvioista ryminällä

Helsinkiin Youngin karavaani saapuu 5.8. Kaisaniemen puistossa pidettävän Helsinki Classics -festarin pääesiintyjäksi.

(Kuva: Neil Youngin virallinen Facebook -sivu)