Speed Metal Party
Tavara-asema, Tampere
29.8.2026
Speed Metal Party on tavannut marssittaa yleisön eteen metalligenren harvinaisempaa kattausta, ja vuosien mittaan on alkanut vaikuttaa siltä kuin tapahtuma olisi ottanut kansansivistäjän roolin harteilleen. Näin voi arvioida varsinkin, kun tänä vuonna ilta oli kuin oppitunti teemalla speed metal eilen ja tänään.
Illan polkaisi käyntiin turkulainen Catalepsy, joka ei ole noussut yleisön eteen 32 vuoteen. Bändin levyille tallennettu ura jäi 1990-luvulla varsin vaatimattomaksi, mihin osasyynä näin jälkeenpäin tarkasteltuna saattoi vaikuttaa trion joltisenkin avarakatseinen ja kekseliäs suhtautuminen metalliin. Catalepsy ei suostunut tarpomaan keskikaistalla, vaan pyrki hakemaan ainutlaatuista ilmettään varsin kokeellisinkin keinoin, jotka tuottivat myös kimuranttia metallia.
Trion laulava basisti Petteri Eeva vaikutti olevan perin hämillään yhtyeen saamasta lämpimästä vastaanotosta, vaikka illan aloittajan aikaan väkeä ei vielä hirveästi paikalla ollut. Kieltämättä pitkä keikkatauko vaikutti yhtyeen sointiin, mutta nostalgiaa Catalepsy tarjoili senkin edestä. Nostalgiaa ei puuttunut myöskään yhtyeen myyntipöydältä, jossa oli kaupan yhtyeen Scream-eepeetä alkuperäisenä painoksena vuodelta 1991.
Belgialainen Objector edustaa suhteellisen tuoretta speed metal -sukupolvea, vaikka silläkin alkaa olla ikää kohta parikymmentä vuotta. Bändi on kuitenkin alusta lähtien ollut hyvin genreuskollinen ja lajityypin menneisyyttä kunnioittava, ja ryhmän taitavien muusikoiden ansiosta bändi pystyy tarjoamaan omintakeista kaahausta.
Kun bändi kapusi lavalle, rytinä pamahti saman tien punaiselle, eikä bändi tahtia paljoa rauhoitellut. Toki koko bändi työskenteli ankarasti, mutta erityisesti yhtyeen rumpalin panos oli sen verran kokonaisvaltainen, että mies oli kyllä ansainnut keikan jälkeiset virvoitusjuomansa.
Tamperelaiskomppania Dethrone esiintyi uudistuneella kokoonpanolla. Yhtye tiedotti kitaristi Jukka Rajamäen menehtymisestä alkuvuonna, mutta yhtye halusi jatkaa uudella kokoonpanolla. Bassoa soittanut Kalle Terästö on siirtynyt kitaraan ja Peero Lakanen valittiin yhtyeen uudeksi basistiksi.
Kaikki kunnia Jukan työlle ja panokselle yhtyeessä, mutta nyt bändi kuulosti jopa tiukemmalta kuin ennen. Liekö yhtye kohdannut saman ilmiön kuin moni muu orkesteri aikaisemmin: syystä tai toisesta uudistunut kokoonpano tahtoo poikkeuksetta tuomaan uutta virtaa bändeihin.
Toinen manselaisjoukkue Prestige toimii nykyään peruskallion vakaudella. Ryhmä toimittaa tymäkän metallipurskauksensa tinkimättömällä intensiteetillä, ja Aku Kytölä huolehtii jutustelullaan siitä, että kappaleet saavat arvoisensa johdannot – usein varsin hilpeillä ilmauksilla ryyditettyinä.
Yhtye on alkanut valmistella seuraavaa levyään, mutta julkaisupäivästä ei ole vielä tietoa. Edellisellä levyllä kävi selväksi, että vuodet olivat tuoneet soittamiseen ja säveltämiseen syvyyttä ja uusi ulottuvuuksia. Tulevan levyn kohdalla on erityisen kiinnostavaa kuulla, miten bändin viime vuosina virkeäksi äitynyt keikkailu vaikuttaa studiotyöhön.
Saksalaisbändi Living Death perustettiin jo vuonna 1981, kun speed metal oli vasta imeväisikäisen asteella. Bändi ei ole varsinaisesti nojannut koskaan virtuositeettiin, mutta yhtye on niittänyt kunniaa rytmisesti napakkana orkesterina.
Bändissä on mukana enää kaksi alkuperäisjäsentä ja heidän rinnalleen on koottu joukkue selvästi nuoremmista soittajista. On selvää, että yhtyeen speed ja thrash eivät vaikuttaneet kovin puhdasoppiselta, koska yhtyeen aktiiviaikana tyylisuunnat olivat tuoreita ja kehittymättömiä. Tästä syystä bändin musiikissa kuuluu paljon vaikutteita punkista, jos kohta Tavara-aseman lavalla bändi koitti keskittyä siihen metallisempaan puoleensa.
Teutonit olivat livenä miellyttävä kokemus. Bändin vanhoja levyjä kun on hieman tuskallista kuunnella vaatimattoman tuotantonsa vuoksi. Myös laulaja Toto Bergmannin persoonallinen ääni istui alkuarveluista poiketen hienosti kokonaisuuteen.
Ja kun Frank Sinatran That’s Life oli kuunneltu, oli Angelus Apatridan vuoro pistää porukkaan vipinää.
Espanjan speed metal -ylpeys on menestynyt hyvin Keski-Euroopassa, mutta Suomessa bändin saavuttama jalansija on jäänyt selkeästi pienemmäksi. Siinä, missä yhtyettä on Euroopassa kiitelty tasalaatuisuudesta, meillä moinen on kääntynyt ennemminkin tasapaksuudeksi.
Lavalla yhtyeen puutteet eivät pääse kiusaamaan yhtä pahasti kuin levyillä, mutta sen sijaan levyjen melodiset huippuhetket alleviivasivat kuin huomaamatta yhtyeen esitystä. Vielä, kun espanjalaiset vaikuttivat herrasmiehiltä, yleisö saattoi poistua hyvillä mielin Tampereen yöhön.
Teksti ja kuvat: Marko Säynekoski
