Palleja hyväilevä ääniveistos – Ensikosketus Sunn O))):n droneen Tavastialla

Hemmo kävi sivistämässä itseään Tavastialla.

Sunn O)))
27.08.2016
Tavastia-klubi, Helsinki
Teksti ja kuvat: Hemmo Päivärinne

On ehkä omituista mennä katsomaan Tavastia-klubille itselleni täysin tuntematonta ja kuulematonta yhtyettä, mutta amerikkalainen surinadronemetallibändi Sunn O))) sai netissä niin kovaa suitsutusta, että päätin ottaa riskin ja maksaa lipusta pyydetyt 35,50 euroa. Moni muukin oli tehnyt saman päätöksen ja ilmeisesti paikka oli loppuunmyyty. Ahdasta oli. Keikkaa odotellessa lavan savukoneet puhalsivat koko Tavastian ihan täyteen savua, niin ettei eteensä tahtonut nähdä. Erikoinen tunne.

”Bändin musiikki on meditatiivista dada-ambienttia ja se esitetään järjettömän kovaa.”

Keikka alkoi pelkän laulajan esityksellä, joka oli matalaa murinaa, örinää sekä tuvalaista kurkkulaulua, mutta vasta muun bändin liityttyä mukaan alkoi varsinainen show. Virallisesti yhtyessä on kaksi kitaristia, moog-syntikan soittaja sekä laulaja, mutta ainakin tällä kertaa lavalla oli myös toinen kosketinsoittaja, joka puhalsi myös pasuunaa. He kaikki olivat pukeutuneet mustiin munkinkaapuihin.

Bändillä ei ilmeisesti ole varsinaisia perinteisiä biisejä, vaan koko keikka oli yhtä ja samaa, ehkä improvisoitua esitystä. Soittajien pauhatessa laulusta ei kuulunut paljon paskaakaan, paitsi hiljaisemmissa dynaamisissa kohdissa. Laulukieli taisi olla jotain muinaista etymologista viikinkijudanssia. Keikan aikana tuli sellainen tunne, että tällainen epätavallinen metelimusa voi toimia vain livenä, ei missään tapauksessa äänitteenä.

Soittajat saavat hirmuisine vahvistin- ja kaappivalleineen ihan tarkoituksella aikaan koko kehoa ja varsinkin palleja hyväilevän ääniveistoksen, jossa on feedbackiä, jyrinää ja matalaa kanttiaaltoa. Oikeastaan bändin musiikki on meditatiivista dada-ambienttia ja se esitetään järjettömän kovaa. Kännykässäni oleva ei-niin-luotettava äänentasomittariapsi näytti noin 115 dB äänentasoja keikan aikana. Jos en väärin nähnyt, niin eräät rohkelikot yleisössä olivat ilman korvatulppia. Hui!

”Hierovan pesukoneen ja Linnanmäen vatkaimen sekasikiön sisällä.”

Sunn O))):n musiikin aiheuttama psyykkinen ja fyysinen reaktio on varsin epätodellinen. Ihan kuin olisin ollut jonkun hierovan pesukoneen ja Linnanmäen vatkaimen sekasikiön sisällä. Vaikka äänenpaine olikin totaalista, niin se ei ollut epämiellyttävää: kirskuvat ja inhottavat taajuudet puuttuivat lähes kokonaan. Myöskään transientteja ei käytännössä ollut.

Kun hain keikan aikana lisää ylihintaista karpalomehua tiskiltä, niin havaitsin baarin puolelta – jonne musa kuului ihan yhtä hyvin kuin keikkatilaan – että useat ihmiset istuivat baarituoleilla silmät kiinni meditoimassa harmoniassa musiikin jyrinän kanssa. Tilanne muistutti hieman joogakeidasta.

Keikka kesti noin puolitoista tuntia. Kun bändi lopetti ja ääni loppui, niin minä horjahdin. Kehoni oli siis tavallaan nojannut koko ajan äänivallia kohti. Encorea ei tullut, koska se ei kuulu tähän tyyliin.

”Kehoni oli nojannut koko ajan äänivallia kohti.”

Keikan loputtua tein silleen tyhmästi, etten poistunut välittömästi, jolloin kaikki muut ryntäsivät narikkaan ja ulos ei ollut pääsyä. Kuvailin siinä rauhassa bändin vahvistinröykkiöitä. Kitaristien kaapit olivat rähjääntyneen näköisiä. Tuli kotoisa olo.

Hemmo Päivärinne