RSO ja Ismo Alanko – Maailmanlopun sushibaari | 10.11.2012 Musiikkitalo, Helsinki

Ismo Alanko tuntui aluksi oudolta valinnalta sinfonisen käsittelyn kohteeksi, olivathan esimerkiksi hänen vuosi sitten Sielun Veljien riveissä tekemänsä konsertit muotokieleltään kuin eri maailmasta. Nyt kapellimestari Susanna Mälkki tulkitsi Alangon musiikkia Radion Sinfoniaorkesterin kera, suomalaisten nykysäveltäjien sovituksina.

Helsingin Sanomien Vesa Sirén tuntee klassisen musiikin ja oli omassa arviossaan siltä pohjalta hieman kriittinen. Veikkaan kuitenkin, että valtaosa yleisöstä oli paikalla Ismo Alangon vuoksi ja minun laillani noviiseja klassisen musiikin suhteen. Siitä huolimatta, vaikka ilta oli mielenkiintoinen, jatkuviin riemunkiljahduksiin ei ollut aihetta.

Illan aloitti Ismo Alangon säveltämä Alkusoitto, jossa ei ollut havaittavissa hänen musiikkinsa peruspiirteitä. Kun mies itse astui lavalle, kuultiin orkesterisovitukset Hassisen Koneen standardeista Muoviruusuja omenapuissa ja Harsoinen teräs. Näissä esityksissä Alanko oli vielä eksyksissä eivätkä sovituksetkaan olleet erityisen räiskyviä. Parempaa oli kuitenkin luvassa, ja esityksen kronologinen ote puolusti paikkaansa.

Sinfoniaorkesteri ilmaisee voimaa ja herkkyyttä eri tavalla kuin rockbändi, jonka puitteissa Ismo Alanko enimmäkseen toimii. Paisutukset ovat vaikuttavia ja jopa koomisia sävyjä pystytään ilmaisemaan hienosti, mistä esimerkkinä toimivat vaikkapa kappaleen Kun Suomi putos puusta muusiikkilainat. Tapani Länsiön sovittama Meidän isä yhdisti klassisen musiikin maailman Alangon maailmaan hienosti. Myös Lotta Wennäkosken sovittama Kurjet ja Kirmo Lintisen sovittama Kullankaivajat olivat värikkyydessään vaikuttavia esityksiä. Alangon rockkeikoilta tuttu tapa ilmaista itseä kehon liikkeillä ja tietyt sanat herättivät koomisiakin mielleyhtymiä juhlavan oloisessa yhteydessä.

Uusi biisi Maailmanlopun sushibaari toimi sinfoniaorkesterille sovitettuna, mutta siitä on mielenkiintoista kuulla vertailun vuoksi bändisovitus Ismo Alangon tulevalla levyllä. Odotettuna ylimääräisenä kuultiin melkein pakollinen Taiteilijaelämää, mutta kuin vastapainona isoille sovituksille Alanko esitti yksinään ennen taukoa kuullun laulun Hetki hautausmaalla. Se puhui omaa kieltään siitä, että pitkän linjan muusikon musiikki taipuu monenlaiseen käsittelyyn.