Perinteisesti Taiteiden Yö on mitä parhain ilta pysyä mahdollisimman kaukana keskustasta, ellei tykkää seurata tyhjäsilmäisten mäyräkoirazombien toikkarointia ratikkaraiteilla ja ajoteillä. Kyllähän tuokin ohjelmanumero on ihan kiva, varsinkin jos syntyy jännittäviä tilanteita ja potentiaalisten Darwin Award-voittajien määrä on tarpeeksi suuri, mutta Taiteiden Yöllä ja pornomessuilla on se yhteistä, että kun sen on nähnyt kerran, ei enää tarvitse vaivautua. Ördäys kuuluu kaikille.
Suuntasimme siis Hesarille ja Lepakkomiehen kellariin nauttimaan kuopiolaisesta ryteikköbluesista.
Valintaa ei tarvinnut katua. Cosmo Jones on vuosien takaisesta satanen lasissa-boogiepaahdosta kehittynyt monisävyisemmäksi orkesteriksi hukkaamatta sitä isointa vaihdetta. Tällä keikalla lokoisin paikka bändille löytyi jostain puolivälsitä matkalla John Lee Hookerista Mahavishnu Orchestraan. Astro Can Caravan-yhteydet alkavat ehkä kuulua ilmaisussa.
Bändi oli reissussa kuusimiehisenä: perkussiot, rummut, basso, kaksi kitaraa, joista toinen lauloi ja saksofonisti, joka soitti myös kilkuttimia ja urkua. Laulaja-kitaristi Pekka Pirttikangas piteli keikkaa tiukasti pirunnyrkissään, laulaen alaviistoon kumikäärmeellä koristeltuun mikrofoniin. Asento sai kulmakarvat kaartumaan paholaismaisesti ylöspäin. Sopi bändin soundiin, biisien aihepiiriin ja herran lauluääneen, joka korisi kuin viimeisiään vetelevä kaksitahtikone.Tämän korinan ja laatikkokitaralla vedetyn slide-vingutuksen ympärillä pyöri bändi. Pentti Dassumin basso on tukevoittanut bändin menoa juuri sopivasti. Bändi voi rauhassa antautua lurittelemaan hurujazz-stemmoja Pirttikankaan, saksofonisti Otto Eskelisen ja kitaristi Marko Lukkarisen toimesta. Alakerta pysyy Niko Votkinin rumpujen ja Torsti Tuovisen eksentrisen perkussiosetin ristitulessa tiukkana. Tai niin tiukkana kuin tarpeellista. Koko bändin parasta antia oli jatkuva rönsyily. Kaikki jotka etsivät sitä aitoa bluesia tukka putkella postimerkkeillen saisivat tutustua Cosmo Jonesiin. Evil-asteikoilla tämä vesurilla hakattu, savolainen ryteikkörypistys lähentelee Howlin’ Wolf-sfäärejä.
Keikka oli päräyttävä ja mukaan tarttui Lipposen levy ja kasetti-lafkan julkaisema vinyylipainos uudehkosta Belzeboogie-levystä.
Lepakkomies on keikkapaikkana mainettaan parempi, jos ei kuvittele että bändistä voi nauttia täysipainoisesti baaritiskin läheisyydestä. Tila vaatii hiukan intensiivisemmän läsnäolon.