Metallica vie katsojat jälleen kauas menneisyyteen – tarjolla kokonainen keikkatallenne vuodelta 1992

Jos haluat palata pariksi tunniksi Metallican Mustan albumin teemakiertueen tunnelmiin, nyt olisi katsottavana kokonainen keikka kaukaa ysärin alkumetreiltä.
19.5.2026 19:46

Metallica Mondays -kuviot sen kuin jatkuvat. Metallijätti herätti toukokuun ajaksi henkiin koronavuosien konseptinsa, jossa yhtye julkaisi maanantaisin yleisön iloksi kokonaisia keikkatallenteita. Nyt sarjalla kerätään huomiota bändin All Within My Hands -järjestön hyväntekeväisyyskampanjalle.

Uusimmalla MM-videolla kuljetaan 1990-luvun alkuun, kun Metallica esiintyi 23.6.1992 Cincinnatin Riverbend Music Centerissä. Keikka on tietysti osa yhtyeen Mustan albumin julkaisukiertuetta, joten tarjolla on paljon kappaleita tuolta vuoden 1991 hittilevyltä. Saman vuoden joulukuussa bändi saapui myös Helsingin Jäähalliin, joten mikäli satuit olemaan tuolla keikalla, settilista varmasti kalskahtaa tutulta. Katso koko kaksi tuntia ja 24 minuuttia pitkä spektaakkeli alempaa:

Youtube video