Kevät on edennyt jo siihen pisteeseen, että Soundi 5/26 julkaistaan aivan pian. Lehti ilmaantuu kauppojen hyllyille 22. toukokuuta, ja aviisin kannessa komeilee 18. studioalbuminsa hiljattain julkaissut sekä Helsingin Veikkaus-areenalla ensi keskiviikkona esiintyvä Tori Amos. Ari Väntäsen toimittamassa haastattelussa käydään läpi Amosin nykyisyyttä ja menneisyyttä: asiaa riittää sekä tuoreen In Times of Dragons -levyn kytköksistä nykypäivän Amerikkaan että lauluntekijän uran hankalista alkuasetelmista. Amos nimittäin aloitti artistitaipaleensa erään lyhytikäisen syntikkapop-bändin jäsenenä, ja se homma karahti pahasti kiville. Siis mitä oikein tapahtui? Lue katkelma pidemmästä haastattelusta alempaa ja loput sitten lehdestä!
Lue myös: Soundi 5/26: Tori Amos, Vesta, Social Distortion, Vilma Jää, Dimmu Borgir, Taneli Jarva…
Kun elokuussa 1963 syntynyt Myra Ellen Amos soitti ensimmäiset keikkansa kotikaupunkinsa baareissa, hän oli 13-vuotias ja käytti nimeä Ellen Amos. Sillä nimellä hän teki myös ensimmäisen levytyksensä, seiskatuumaisen sinkun Baltimore/Walking with You. Omakustannelevystä otettiin pieni painos vuonna 1980, kun Amos oli kuudentoista. Jo tällä harvinaisella sinkulla oli hänen omaa musiikkiaan.
Ellenistä tuli Tori, kun eräs hänen ystävänsä sanoi hänen muistuttavan Kaliforniassa kasvavaa torreynmäntyä. Tuon harvinaisen puun kuvia katsellessaan ei voi olla miettimättä, miltä Amos mahtoi siihen aikaan näyttää ja millainen kampaus hänellä oli.
Orastava artisti kirjoitti uusia kappaleita, äänitti demoja, lähetteli niitä sinne tänne ja soitti keikkoja eri puolilla kotiosavaltiotaan. Asiat etenivät ja kontakteja syntyi vähitellen.
Vuonna 1984 Amos muutti Los Angelesiin luomaan uraa muusikkona. Pari vuotta myöhemmin hän perusti syntikkapitoista rokkia soittaneen Y Kant Tori Readin, jossa rumpaloi myöhempi Guns N’ Roses -mies Matt Sorum. Bändi julkaisi vuonna 1988 levyn, joka kuitenkin floppasi. Se tuntui Amosista katastrofilta, etenkin Hollywoodin humussa.
– Y Kant Tori Read oli suuri epäonnistumiseni, Amos sanoo. – Kaaduin sen kanssa todella pahasti turvalleni. Mutta eihän sitä juuri kukaan huomannut, tai varmaan edes välittänyt koko jutusta. Mutta minä välitin. Ja niin välittivät myös eräät, joita olin luullut ystävikseni.
Siihen aikaan musiikkibisnes oli voimissaan ja epäonnistuminen pahin tauti, johon Los Angelesissa saattoi sairastua. Y Kant Tori Readin kohtalo painui portinvartijoiden mieleen.
– Kaikki ovet lyötiin kiinni nenäni edestä. En saanut enää kutsuja juhliin. Olin yksin ja sairastin epäonnistumista. Olin polvillani lattialla, nousin hitaasti jaloilleni, katsoin peiliin ja kysyin itseltäni: ”Tori, miten ihmeessä onnistuit vajoamaan ihmelapsen asemasta bimbon tasolle?”
Se oli ratkaiseva oivaltamisen hetki. Amos kertoo käsittäneensä, ettei voisi tehdä ammatillisessa alhossaan mitään muuta kuin herätä uuteen päivään ja jatkaa eteenpäin tinkimättömällä asenteella.
– En ole mikään virheetön ihminen. En todellakaan ole ylpeä itsestäni päivät pääksytysten. On paljon sellaista, mitä olisin voinut sanoa tai hoitaa paremmin. Mutta silloin tein oikean päätöksen. Tiesin, että ellen pysy musiikillisesti rehellisenä, en tule enää ikinä säveltämään yhtään mitään. Kaikki muu olisi muusieni halventamista. Vannoin itselleni valan, josta pidän kiinni edelleen.
Ellei aivan ensimmäistä omakustannesinkkua lasketa, Amos käynnisti soolouransa vuonna 1992 albumilla Little Earthquakes. Valan vannominen näytti tuottavan tulosta: debyytti menestyi hyvin sekä levykaupoissa että arviopalstoilla. Toinen levy Under the Pink (1994) kipusi vähitellen miljoonamyynteihin.
Siitä lähtien Amos on luonut omaehtoista uraa ja julkaissut uutta musiikkia tasaiseen tahtiin tärkeinä pitämistään aiheista. Kaukaa katsoen vaikuttaa siltä, että vaikka Amosin ura alkoi aika myöhään eli kolmekymppisenä, se starttasi kuin palmun alta, kuten automiehet tapaavat sanoa.