Äänikonfetit pölisevät jälleen – Underwater Sleeping Societyn horros on ohi

Arvio julkaistu Soundissa 9/2016.
Kirjoittanut: Hannu Linkola.

Arvio

Underwater Sleeping Society
Instrumental Healthcare
Svart

Instrumental Healthcare herättää Underwater Sleeping Societyn liki kahdeksan vuoden horroksesta. Samalla se muistuttaa, miten salakavalasti aika kuluu. Vuosikymmen sitten yhtyeelle löytyi hengenheimolaisia sieltä täältä, mutta nyt se tuntuu hämmentävän yksinäiseltä. Halusi orkesteri sitä tai ei, sen ilmaisussa on jo ripaus nostalgiaa.

Yhtye jatkaa kokolailla siitä, mihin viimeksi jäi. Se rakastaa yhä rönsyjä, joiden väliset yhteydet hahmottuvat vasta koko levykokonaisuuteen peilattuina. Samalla kappaleet ovat kuitenkin entistä fokusoituneempia ja syvempiä. Esimerkiksi pidätellyn levoton Tomorrow’s Yesterday koskettaa tavalla, johon yhtye ei ole aiemmin pystynyt.

Musiikin varsinainen ydin löytyy kevythappoisena poreilevasta melodisesta ilottelusta, jossa vaikutteet ja vuosikymmenet risteytyvät estoitta. Levyllä tapahtuu koko ajan, eikä seuraavaa käännettä voi yleensä ennustaa. Jokainen äänikonfetti ei puolla ongelmitta paikkaansa, mutta ilmaisun runsaudelle on perusteensa. Tätä kurinalaisempana Underwater Sleeping Society tuskin kuulostaisi enää itseltään.

Toivotan siis luovan kollektiivin ilolla takaisin. Yllätyksekseni huomaan, että minulla on ollut suorastaan ikävä.

Lisää luettavaa