AARON NEVILLE: My True Story

AARON NEVILLE
My True Story
Blue Note

Kun Was (Not Was) -kaksikon Don Was sai tehtäväkseen elvyttää legendaarisen Blue Note -jazzlevymerkin, kiinnitti hän ensi töikseen Aaron Nevillen, 72-vuotiaan upeaäänisen New Orleans -veteraanin. Koko vuonna 1965 alkaneen levytysuransa ajan on Aaron liikkunut funkin, gospelin, soulin ja rhythm & bluesin keskivirrassa, mutta jos joku kuvitteli, että Blue Noten talliin päästyään hän ottaisi suunnan kohti jazzia, niin pieleen meni. Don Wasin yllyttämänä on Aaron Neville lähtenyt tulkitsemaan omalla ainutlaatuisella tavallaan nuoruutensa suosikkimusiikkia, etenkin 1950-luvun lauluyhtyeiden vivahteikkaista harmonioista elävää doo-wopia.

Kun Don Was sai houkuteltua tuottajatoverikseen Keith Richardsin, oli sessioille helppo rakentaa erinomaiset edellytykset. Studioon luotiin aito vanhan liiton tunnelma. Musiikki syntyi siinä hetkessä, ja bändin vaivattomasta groovesta aistii, että jokainen muusikko on nautiskellut soittaessaan näitä lauluja. Säästeliään tyylikkäästi soittavan Keithin lisäksi orkesterista mainittakoon Aaronin Art-veli uruissa, Lenny Pickett fonissa, Benmont Tench pianossa, Tony Scherr bassossa ja George C. Receli rummuissa.

Parhaimmillaan Aaron Neville on hitaissa balladeissa. Nimikappaleen kaltaisissa tunteikkaissa tulkinnoissa hänen vaivattomasti ylärekisterissä liikkuva äänensä pääsee täysiin oikeuksiin. Kokonaisuutena biisivalikoima on kuitenkin liian varman päälle rakennettu. Kun levylle on valikoitunut sellaisia hienoja hittejä kuten The Impressionsin Gypsy Woman, The Ronettesin Be My Baby, The Driftersin This Magic Moment tai Little Anthony & The Imperialsin Tears On My Pillow, ei niitä kuunnellessa voi olla muistelematta alkuperäisiä äänitteitä. Eikä edes Aaronin veroinen virtuoosi pysty joka kerta pistämään originaalia paremmaksi.