ADAM COHEN: Like A Man

Arvio julkaistu Soundissa 10/2011.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Jollei jo nimestä, niin äänenväristä ja pelkistettyjen laulujen luonteesta viimeistään tajuaa, että Adam Cohen tosiaan on Leonardin poika. Hän kuulostaa tässä varsin samanlaiselta kuin isänsä debyytillään.

Arvio

ADAM COHEN
Like A Man
Cooking Vinyl

Jollei jo nimestä, niin äänenväristä ja pelkistettyjen laulujen luonteesta viimeistään tajuaa, että Adam Cohen tosiaan on Leonardin poika. Hän kuulostaa tässä varsin samanlaiselta kuin isänsä debyytillään. Like A Man on kuitenkin Adam Cohenin neljäs levy ja itse asiassa poikkeaa edellisten albumien poprockista intiimillä akustisella tunnustuksellisuudellaan. Myös Low Millions -yhtyeen laulaja-kitaristina toiminut tekijä itse kokee menevänsä syvemmälle kuin koskaan ennen ja varmaan niin onkin.

Patrick Leonardin (tuotanto, koskettimet), Bruce Geitchin (kitara), Don Wasin (kontrabasso) ja Jennifer Warnesin (taustalaulu) säestys on hienovaraista huomion keskittyessä koko ajan Adamin lauluun ja itse kappaleisiin. Molemmista innostuisi varmaan roimasti enemmän, jos ne eivät muistuttaisi alati isästä, jota, etenkin intensiteetin ja karisman puolesta, on mahdoton lyödä tässä lajissa. Saa nähdä, löytyykö Like A Manista ajan kanssa enemmän omaa luonnetta vai jääkö se hyllyyn, kun mieluummin turvautuu isän takuuvarmoihin töihin.

Lisää luettavaa