Air tuskin pääsee koskaan lähemmäs Black Sabbathia kuin Do The Joy -kappaleen mainiosti pörräävässä alussa. Se onkin yksi harvoista tämän albumin huippuhetkistä.
Moon Safari -albumi (1998) vakuutti popin mielipidevaikuttajat ja 10,000 Hz Legend -levyllä (2001) ranskalaiset löivät valloittavasti läskiksi. Sen jälkeen Airin kurssi on laskenut koko ajan, ja nyt se luiskahtaa dollariakin alemmas.
Love 2 -levy maistuu menneisyyden rippeistä kursitulta. Tuntuu siltä, että Jean-Benoît Dunckel ja Nicolas Godin ovat tyystin hukanneet tekemisen ja löytämisen ilon. Heidän sumean 70-lukuinen soundinsa – siis musiikin kuoret – on ennallaan, mutta uusia suuntia ei edes yritetä kartoittaa. Semmoisiksi eivät riitä Be A Bee -biisin surf-kitarat tai väkisin puserretulta Kraftwerk-parodialta kuulostava Missing The Light Of The Day. Myös lauletut popbiisit ovat poikkeuksellisen mitättömiä.
Kymmenen vuotta sitten Air oli erinomainen valinta niin kotikuunteluun, klubille kuin vaateostosten taustallekin. Love 2 -levylle on vaikea keksiä mitään käyttöä. Liikeideaa kannattaisi siis päivittää.
