AKNESTIK: Hitit – suomirokkia ja suuria tunteita

Arvio julkaistu Soundissa 09/2000.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Aknestik hyödyntää Suomirokkia -hittinsä aikaansaamaa nostetta julkaisemalla uuden kokoelma-albumin vain reilut kolme vuotta edellisen koosteen jälkeen.

Arvio

AKNESTIK
Hitit - suomirokkia ja suuria tunteita
Poko

Aknestik hyödyntää Suomirokkia -hittinsä aikaansaamaa nostetta julkaisemalla uuden kokoelma-albumin vain reilut kolme vuotta edellisen koosteen jälkeen. Vuonna 1997 ilmestyneellä Hittejä, piisejä ja hittipiisejä -levyllä Aknestik juhli kymmenvuotista uraansa ja Hitit – suomirokkia ja suuria tunteita -albumilla bändin voi sanoa juhlistavan vaikkapa täyttä vuosikymmentä yhden ja saman levy-yhtiön "palveluksessa".
Hitit – kokoelmasta on vaikea keksiä ylisanoja, jotka eivät olisi tulleet käytetyiksi jo edellisellä kerralla. Aknestikin pop on useiden melodioidensa surumielisyydestä huolimatta positiivista isolla peellä. Bändin parhaat laulut näyttävät kuinka kitkattomasti puhdashenkinen ja -oppinen pop-estetiikka on liitettävissä pohjoissuomalaiseen luonnon- ja ihmisläheisyyteen. Aknestik ei koostu viljelijöistä, mutta omanlaisensa luomupopin tuottajana yhtyettä voi huoletta verrata Luonteri Surfiin. Puolet Hitit – suomirokkia ja suuria tunteita albumin raidoista oli mukana jo ensimmäisellä Aknestik-kokoelmalla. Yhdeksästä "uudesta" kappaleesta valtaosa tulee Hittejä, piisejä ja hittipiisejä -levyn jälkeen ilmestyneiltä albumeilta Aallonmurtaja ja Tulevaisuus on myöhemmin, joista jälkimmäinen oli Aknestikin varsinainen läpimurto. Mukana ovat myös tänä vuonna julkaistut singleraidat Taivaan valuuttaa ja Joskus kauan sitten.
Hitit – suomirokkia ja suuria tunteita on levy, jonka otsikko ja sisältö vastaavat poikkeuksellisen hyvin toisiaan. 

Lisää luettavaa