AKU ANKKULI: Lootus

Arvio julkaistu Soundissa 02/2003.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Aku Ankkuli syntyi kunnioittamaan Kari Peitsamon lauluntekijätaitoja. Jyväskyläläistrio on ikuistanut reilun kymmenen vuoden aikana Toivesarjan, maestro Peitsamon kanssa yhdessä tehdyn Dr. Rockfinger & Outlaw Boysin, Kääk!in ja nyt käsillä olevan, arkistojen uumenista pelastetun laulukokoelman.

Arvio

AKU ANKKULI
Lootus
Riemu

Aku Ankkuli syntyi kunnioittamaan Kari Peitsamon lauluntekijätaitoja. Jyväskyläläistrio on ikuistanut reilun kymmenen vuoden aikana Toivesarjan, maestro Peitsamon kanssa yhdessä tehdyn Dr. Rockfinger & Outlaw Boysin, Kääk!in ja nyt käsillä olevan, arkistojen uumenista pelastetun laulukokoelman. Lootus kerää biisinsä vuosilta 1978-1995 ja oman säväyksensä tulkintoihin tuo se, että originaalit Ankkuli-miehet, jopa idoliaan vaatimattomammin laulava basisti Simo Koivunen ja päätoimisemmin Trio Niskalaukauksen rytmiä lyövä Seppo Pohjolainen ovat saaneet kitaristiksi Timo Rautiaisen.

Kääk!in lailla Kaj Stenvallin ankkamaalaukseen puettu Lootus on mutkattomuudessaan kuin elämänmyönteisen rocklevyn synonyymi. Kari Peitsamon lauluihin sisältyy toki vakaviakin teemoja, mutta Aku Ankkuli käsittelyssä asioista jää sittenkin näkyviin niiden valoisampi puoli. Aku Ankkuli on ennen muuta positiivisuuden ja hyvän olon lähettiläs.

Tuntematon muusikko asettaa arvot heti aluksi oikeaan järjestykseen: "Jos et halua vanhentua, tee kuin Kurt Cobain/Mutta jos oot kova jätkä, oot kuin Status Quo". Uskon unelmiin hakkaa ränttäbluesina ja huikeasti twistaava Nuorena tansseihin antaa korvaamattoman arvokkaita elämänohjeita. Mimmit pihtaa on yksi nuoren miehen pahimpia painajaisia. Sinne ei aurinko paista rytkyttää rhythm & bluesia Dr. Feelgoodin jäljillä ja albumin päättävä Anna vielä aikaa kasvaa Kari Peitsamon ja Aku Ankkulin mittakaavassa mammuttimaiseksi bluesiksi.

Aku Ankkulin Peitsamo-tulkinnat ovat aina olleet tervetulleita tapauksia. Lootus -albumi on sitä kaksin verroin nyt kun haudankaivuuseen ja kansanedustajaksi pyrkimiseen keskittyvä Kari Peitsamo näyttää laittaneen ainakin tilapäisesti pisteen omalle levytysuralleen. 

Lisää luettavaa