ALEKSI OJALA: Sydämet & Nuolet

Aleksi Ojalan debyyttialbumi tuo jossain määrin uudenlaista näkökulmaa kotimaiseen laulaja-lauluntekijä -tarjontaan. Ennen soolouraansa joensuulaisessa James The Beaverissä ja sen jälkeläisessä James X:ssä vaikuttanut Ojala antaa Yhdysvalloissa ja Sibelius-akatemiassa suorittamiensa musiikkiopintojen kuulua tulkinnoissaan ja sävelkielessään. Aleksi Ojalan lauluista aistii sävellyksellistä vakavamielisyyttä, joka ei välttämättä ole rockista tulevien lauluntekijöiden hallitsevin piirre. Tämä ominaisuus on toki tulkittavissa myös tavallista mittavammaksi kunnianhimoksi. Oman persoonallisen kädenjäljen tavoitteluksi, minkä seurauksena on myös jokunen keskimääräistä vaikeammin sulava biisi.

Sydämet & nuolet -albumilta tapaa huolella kirjoitettuja ja kauniisti puettuja lauluja, jotka eivät kärsi romantiikan puutoksesta. Levyn toteutus hoituu osittain James The Beaveristä tuttujen vanhojen soittokavereiden myötävaikutuksella. Ojala vastaa osaltaan myös albumin tuotannosta ja kokonaan välillä hyvinkin massiivisista jousi- ja muista orkesterisovituksista. Usein pianovetoiset laulut ovat luonteeltaan pikemminkin amerikkalaisia kuin englantilaisia tai suomalaisia.

Laulajana Aleksi Ojala tuntuu oudon soimattomalta ja levyn käynnistävällä Sulla oli unelma -kappaleella äänensä lähestyy uuden suomalaisen laulun romantiikan ylipappi Ville Leinosta. Nukkumatti ja lentoemäntä herättää pöhkön syntsasoundin koristamana sekoituksena lievästi funkya rockia ja naiivia poppia. Levyn nimiraita helskyy suhteellisen suorana popraitana akselilla Beatles-Byrds-Egotrippi-Puolikuu. Älä sano …sti paisuu nyt radiohittiäkin isommaksi ja yhtä lailla pitkäksi venyy Procol Harum -urkuineen myös päätösraita Helmi.

Sydämet & nuolet on niitä albumeja, joiden rima on korkealla ja joihin kätkeytyy kosolti osaamista, mutta jotka voisivat myös olla nautittavampia kuin mitä lopulta ovat.