Jotkut levyt löytävät maalinsa kerrasta. Amanda Palmerin ja Grand Theft Orchestran uutuus on yksi tällainen harvinainen teos. Aiemmin The Dresden Dolls -yhtyeen laulajana vaikuttanut Palmer oli itselleni ennen tätä vain etäisesti tuttu, vaikka bändin kakkoslevyyn (Yes, Virginia…, 2006) tulikin jonkin verran perehdyttyä. Yhtye ei tehnyt juurikaan vaikutusta ja kyseinen levykin on tullut johonkin maailman tuuliin hukattua.
Mutta nyt on eri meininki. Tori Amosin, PJ Harveyn ja Patti Smithin jalanjäljissä kulkeva Palmer ei periaatteessa keksi mitään uudelleen, mutta herkullista pureksittavaa tässä piisaa – ja vieläpä erittäin anteliaalla kädellä. Myös levyn tunnelmassa on jotain kiehtovaa ristiriitaisuutta: hetkittäin Palmer esittäytyy kärkevänä ja vittuuntuneen kuuloisena femakkoagitaattorina, kun taas toisinaan kyse on hyvinkin melodisista ja pehmeistä arvoista. En hämmästelisi, vaikka Palmerin tapauksessa naftaliinista kaivettaisiin esiin 1990-luvulta haiseva riot grrrl -termi.
Kaikkein parasta Theatre Is Evil -levyllä on sen armoton groove ja rokkaavuus. Ei tätä musiikkia ole luotu analyysejä ja syvällisempiä pohdintoja varten, vaan kyse on jostain paljon primitiivisemmästä. Kuunnelkaa vaikka Do It With Rockstar ja yrittäkää pitää perseenne penkissä.