Väkevänä sooloartistina sekä lauluyhtye Rajattoman jäsenenä tunnettu Aili Ikonen julkaisee uutta musiikkia. Ikonen esittelee kevään mittaan yleisölle neljä uutta singlekappaletta, ja näistä kolmas on nimeltään Menee kaikki niin kuin pitääkin. Laulu julkaistiin 24. huhtikuuta, ja nyt nähtäville saapuu biisiin kuvattu musiikkivideo. Katso Soundin verkkosivuilla ensi-iltaan tuleva, Antti Kujanpään toteuttama video alempaa.
Menee kaikki niin kuin pitääkin kertoo nimensä mukaisesti luottamuksesta siihen, että kaikki menee lopulta juuri niin kuin pitääkin – kunhan vain malttaisimme katsella maailmaa ja vaikeitakin asioita stoalaisella tyyneydellä ja ymmärryksellä.
”Vuonna 2023 julkaistussa kappaleessani Juosta vieraili legendaarinen näyttelijä Seela Sella. Menee kaikki niin kuin pitääkin on eräänlainen vastinpari Juosta-kappaleelle jin ja jang -hengessä. Lauluissa väreilee sukupolvet ylittävä, lempeän hyvä energia. Uutta laulua tehdessäni kuvittelin itseni valoisaan paikkaan, jossa vallitsee kiireettömyys ja rauha. Sellaiseen paikkaan toivon kuulijankin löytävän laulun kuullessaan”, Ikonen kertoo.
Kevään neljäs ja viimeinen single Sisällä valtameri julkaistaan 22. toukokuuta. Katso Ikosen tulevat keikat alapuolelta:
25.4. Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali |
13.6. Kultarannan puutarha, Naantali
1.7. Jyväskylän yliopisto
27.7. Joroisten Musiikkipäivät
23.10. Tikkurilan kirkko, Vantaa
26.10. Aleksanterin teatteri, Helsinki
