Ameeba oli osa niin kutsuttua “taidehiphopin” ensimmäistä aaltoa Suomessa 2000-luvun alussa murmurecordingsin vanavedessä. Murmurit näyttivät tuolloin suunnan kunnianhimoisemmalle ja omaleimaiselle vaihtoehtohiphopille siinä missä kentän toinen äärilaita epäonnistuneesti pyrki imitoimaan pohjoisamerikkalaisia esikuviaan, kuten Cheekin Huligaani ja Fintelligensin varhainen tuotanto.
Maanläheisestä 90-luvun undergroundista ja monista eri genreistä vaikutteita ottanut murmurecordings on hajaantunut nyt yksittäisiksi tekijöiksi, mutta ryhmän logo komeilee edelleen Kummituseläimen kannessa. Ameeballa on aina ollut lyriikoissaan henkilökohtainen ja itsetutkiskeleva ote, ja tällaiseen päiväkirjamaisuuteen liittyy riskejä. Keskeisimmät riskit ovat, että musiikki kuulostaa vaivaannuttavalta, eikä varsinaisesti kosketakaan. Nämä riskit myös realisoituvat Kummituseläimen kohdalla. Tämä on valitettavaa, sillä pääasiassa Ameeban käsialaa oleva elektroninen tuotanto ja kokeelliset rytmit ovat kuitenkin hyvin toteutettuja.
Hienoja hetkiäkin myös löytyy. Pijallin tähdittämä Takaisin saa toivomaan, että yhden suomalaisen hiphopin merkkiteoksista (The Cave, 1999) julkaissut Pijall olisi yhä aktiivinen muusikko.