ANNEKA VAN GIERSBERGEN: Drive

Arvio julkaistu Soundissa 11/2013.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Arvio

ANNEKA VAN GIERSBERGEN
Drive
Inside Out

Kuulasääninen Anneke van Giersbergen karisti The Gatheringin tomut jaloistaan viitisen vuotta sitten. Samassa vuonna 1973 Alankomaissa syntynyt laulaja-kitaristi ja lauluntekijä ampaisi soolouralle, jonka myötä ei ole kuitenkaan varsinaisia tsunamiaaltoja nostattanut – sen enempää Agua de Annique -otsakkeen kuin oman nimensäkään alla.

Yhteistyökumppaneiden päänahkoja van Giersbergenin vyöllä riippuu Ayreonista Napalm Deathin kautta Anathemaan, Within Temptationiin sekä Moonspelliin, joista viimeksi mainitut ovat lähinnä hänen ominta ilmaisuaan. Myös sellaiset metallipuolen friikkilän veljekset kuin Devin Townsend ovat Anneken puolen hankkeissaan kääntyneet.

Ja vaikka pikaisesti hyvältä näyttääkin, kätkee mittava CV myös ison ongelman: jos lähtee hanakasti projekteihin, jää omimman äänen kehittäminen väistämättä varjoon. Ja tätä viljaa niitetään myös naisen viidennellä soololla. Turhan hahmoton ja huippubiiseistä vajaa Drive jää helposti taustamusaksi, vaikka muotoseikoiltaan pätevä poprock-paketti onkin.

Viilloista tulee syvempiä vain yhteen tai kahteen asiaan keskittymällä, ja sen soisi myös van Giersbergenin sisäistävän.

Lisää luettavaa