APULANTA: Syitä ja seurauksia – 30 parasta

Arvio julkaistu Soundissa 11/2001.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
"Minusta olisi saakelin siistiä kävellä lavalle, jonka edessä ihmiset huutaisi mun nimeä ja ottaisi valokuvia. Mä nauttisin siitä tosi paljon.". Näin toivoi Toni Wirtanen Soundin ihkaensimmäisessä Apulanta-haastattelussa joulukuussa 1994.

Arvio

APULANTA
Syitä ja seurauksia - 30 parasta
levy-yhtiö

"Minusta olisi saakelin siistiä kävellä lavalle, jonka edessä ihmiset huutaisi mun nimeä ja ottaisi valokuvia. Mä nauttisin siitä tosi paljon.". Näin toivoi Toni Wirtanen Soundin ihkaensimmäisessä Apulanta-haastattelussa joulukuussa 1994. Rohkenen epäillä, ettei tuolloin vielä armeijassa ollut miehenalku osannut visioida kuinka hyvin haaveet lopulta voivat käydä toteen.
Syitä ja seurauksia niputtaa Apiksen kymmenvuotisen uran tuplakokoelmalle ja alkuun absurdilta kuulostava 30 parasta -alaotsikkokin pitää kutinsa. Apulannan ei ole tarvinnut täyttää tuplaansa millä tahansa harvinaisuuksilla ja jämäbiiseillä. Singlekokoelma 1993-1997 sekä Lavuaarista-live täyttivät sikäli paikkansa, että nyt näin sopivasti vuoden parhaan sesongin alla Apulanta ja sen takana alusta asti seissyt Levy-yhtiö voivat lykätä markkinoille puhtaan hittikimaran. Ja käsi sydämellä voi sanoa, että se on myös tänä syksynä julkaistavista suomalaisista kokoelmista se paras.
Syitä ja seurauksia käy läpi Heinolan ylpeyden uran alkaen jättihitistä Mitä kuuluu ja päättyen Heinola 10:lta lohkottuun neljään siivuun. Moni asia on näiden kahden aikakauden välissä ehtinyt muuttua, mutta yksi olennainen piirre on säilynyt koko ajan mukana: Toni Wirtasen biisit ovat koko tämän ajan pysyneet erinomaisina. Oli kyse sitten yksinkertaisesta ramopopista tai paksuilla jousimatoilla vuoratusta modernista rockista, ovat pääosassa aina itse sävellykset. Eri asia on, kuinka kappaleet on kulloinkin sovitettu. Tälläkin koosteella kuultavat Liikaa ja Odotus muistuttavat, että liika on aina liikaa oli sitten kyse kitaroista tai viuluista. Wirtasen teksteissä tulee silloin tällöin esiin omituisia latteuksia, mutta harva täkäläinen alle kolmekymppinen rocklyyrikko on kuvaillut sukupolvensa tunteita yhtä osuvasti kuin itsensä täysillä likoon laittava Wirtanen. Naiivisti kaikista kielikuvista itsensä alastomaksi riisuva Mitä kuuluu kuulostaa yhä tänäkin päivänä raadollisessa raivossaan pysähdyttävältä ja sen "no hyvä sun on puhuu, kun sä et tiedä miltä musta tuntuu" -kohtaa on varmasti siteerattu monessa kodissa pahaa oloa purettaessa.
Kaksoislevy ei etene kronologisessa järjestyksessä, mutta Apulannan kehityskaaren se silti paljastaa. Aivan kuin kaikki muutkin -levy ei välttämättä ole kavereiden oma suosikkialbumi, mutta tuolla levyllä bändi oli uransa käännekohdassa. Teiniangsti oli purettu loppuun, mutta jostain tummat sävyt silti hiipivät tällekin levylle. Uudistumisen paineista puhuttiin ihan ääneenkin. Apulanta on henkilökemialtaan poikkeuksellisen värikäs yhtye eivätkä Toni, Sipe ja Tuukka ole julkisuudessakaan olleet aina asioista yhtä mieltä. Neloskiekollaan trio ei edes vaivautunut nimeämään kappaleitaan ja taustalla oli iltapäivälehtien lööppeihin asti yltänyt jeesustelu ratkiriemukkaasta Jyrki Hit Challengessa esitetystä Mex-Tex Cowboy -performanssista. Levy kuulosti entistäkin henkilökohtaisemmalta, haavoittuvalta, jopa hauraalta, ja ehkä juuri siitä johtuen se on jäänyt omaksi Apulanta-suosikkilevyksi.
Yhtä lailla vakuuttavalta toki Plastik ja Heinola 10 molemmat soundaavat, mutta niillä bändi oli jo selvästi aikuistunut ja vakiinnuttanut asemansa. Enää uudistuminen ei ollut samanlainen riski. Viimeisellä kahdella levyllään ja sen jälkeen todisteltavaa – sen paremmin itselle kuin muillekaan – on ollut hyvin vähän.
Siksipä Apulannan seuraava siirto on entistäkin mielenkiintoisempi. Ura on nyt konkreettisesti pistetty pakettiin – millainen on uuden kymmenvuotiskauden alku? 

Lisää luettavaa