APULANTA: Syytteitä ja selityksiä – 52 parasta

Arvio julkaistu Soundissa 11/2014.
Kirjoittanut: Ninni Luhtasaari.

Arvio

APULANTA
Syytteitä ja selityksiä – 52 parasta
Päijät-Hämeen Sorto ja Riisto

Taas mennään kesot edellä. Apulanta ynnää mammuttimaista uraansa niin tositeeveessä, haastatteluissa, kirjan sivuilla kuin tällä kokoelmalla. Tähän pakettiin lisätty vuoden 1995 debyyttilevy, jota yhtye on nolostellut ikänsä, on sovitettu bändin nykykuntoon. Nyt se myydään nimellä Revenge Of The A.L. People.

Kokoelman laajuus todistaa, että skaala on mieletön ja yhtye on ollut liikkeissään rohkea. Mukana on paljon helmiä, kuten Kymmenen ylöspäin, Maanantai, Amerika ja 006.

Toisaalta paketti kielii, ettei Apis ole aivan sinut menneisyytensä kanssa. Kolme levyllistä yhtyeelle tärkeitä kappaleita on sommiteltu epäkronologiseen järjestykseen, jotta vanhoihin saisi lisäsävyjä. Täten viimeisimpien hittien tuotannollinen kliinisyys korostuu verrattaessa bändin 90-luvun lämminsävyisiin alternative rock- ja brittipop-pastisseihin. Vertailussa uusimmat häviävät kolkkoudellaan 100−0.

Attack Of The A.L. Peoplesta olisi ennemmin suonut julkaistavan jonkun spesiaalin vinyyliturbopainoksen asianmukaisine liitteineen. Uusinta on toki tehty ihan luovasti ja lauluja kunnioittaen, mutta muutaman vuosikymmenen aikana kertyneet maneerit ovat liian painavia naivistisille teksteille. Alkuperäisen levyn tulkinnan herkkyys sykähdyttää.

Lisää luettavaa