Taannoisessa nettivideossa elokapinalaiset soittivat Pitkälläsillalla pitkää, nostattavaa melodiaa kitaroilla, viuluilla, haitareilla, marssirummuilla. Esitys toi mieleen Godspeed You! Black Emperorin maailmantuskapostrockin ja sai harmittelemaan, ettei ollut paikalla.
Vimma on esiintynyt usein Elokapinan tempauksissa. Kuten mainitut montrealilaiset, on Vimmassakin monta jäsentä ja sen musiikki on paatoksellista ja kantaaottavaa.
Siihen vertailu jää. Muuten ajattelen lavarunoutta, Elsi Sloania, vähän Paperi T:nkin painotusta. Osan teksteistä solisti Eeva Rajakangas lausuu.
Silti tämä on vain taideoppilaitosihmisten perusnättiä opistomusiikkia.
Pahimmat Sibelius-akatemiamaneerit sentään väistetään, vaikka Timo Alakotilan kaltaisten gurujen sovituskielioppi suodattuu läpi tiedostamattakin.
Piano helisee, melodiat ovat kirkkaita (kuten Maailmanloppu tai Unohdetaan). Nimikappale on varsinainen Elokapinahymni, jossa kadulle istuminen “pysäyttää Shangri-Lan”.
Mutta Rajakankaan tulkinta on kovin ilmeetöntä. Tekstit ovat päiväkirjakankeuksia (“paska lensi fidget spinneriin”) ja luennointia (Kasveille) yläpuolelle. Kiteyttämisen sijaan haahuillaan.
Nämä vittumaiset ajat tarvitsevat vittumaisempaa taidetta. Vimman musiikki on liian säyseää.