Toisinaan käy niin, että arvioitava levy ei ole vain levy. Siihen liittyy ulkomusiikillisia asioita, joita ei vain voi sivuuttaa mielestään musiikkia kuunnellessaan, ja ne myös kuuluvat albumin tarinaan.
Behmin toista albumia on edeltänyt tapahtumasarja, johon on kuulunut Rita Behmin elämässä menetystä ja kuolemaa monessa merkityksessä. Tämä saa jopa levyarvostelijan pohtimaan, miten suhtautua tähän kaikkeen, jos albumi ei olekaan hyvä. Voiko tässä tilanteessa taidetta edes arvostella?
Huojennus onkin suuri, kun monimerkityksellisesti nimetty Merkittävät erot -albumi on jo täysin musiikkiin keskittyen upea askel Behmin taipaleella, ja mainittu tapahtumasarja vain vahvistaa jo valmiiksi suuria tuntemuksia.
Behm osaa kirjoittaa simppelin kuuloisia popkappaleita, jotka koukuttavat heti niin kovasti, että tovin ehtii olla jo huolissaan, kuluvatko sävellykset nopeasti loppuun. Näin ei käy, kun albumin lauluista aukeaa uusia kerroksia melodia- ja lyriikkarivi kerrallaan, ja joka kuuntelulla kappaleista tuntuu löytyvän jotain uutta.
Merkittävät erot ei ole musta, valkoinen tai sekoituksena harmaa albumi, vaan yhtä värikästä tunteiden kirjoa kuin elämäkin on.
Yhtä hienoa on se, miten Behm kykenee musiikillaan paitsi huokailemaan ja kyynelehtimään elämälle, niin myös hymyilemään ja jopa nauramaan tälle kaikelle. Kontrasti on valtava, kun samalla levyllä kuullaan tuskallinen Sinä lähdet, minä jään sekä itseironinen Syntymäpäivä, mutta musta ja valkoinen sekoittuvat silti osuvasti yhteen.
Merkittävät erot ei sitä paitsi ole musta, valkoinen tai sekoituksena harmaa albumi, vaan yhtä värikästä tunteiden kirjoa kuin elämäkin on. Olavi Uusivirran kanssa duetoitu Viimeinen tanssi, raamikas Sata vuotta ja liikuttava Ethän tarkoittanut sitä ovat singlekolmikkona osoitus siitä, että Behm on yhtä aikaa aina tunnistettava ja silti monipuolinen.
Behmin levytysura alkoi jo debyytillä suurilla kuvioilla, ja toisen albumin haaste on varmasti ollut suuri, mutta paineen keskellä sulkeutumisen sijaan Behm on nyt vielä enemmän auki kuin aiemmin. Tuloksena on sydämellistä musiikkia.